lauantai 17. joulukuuta 2011

Mihinkä päästiinkään viime vuonna?

Joulukuun 17. Lunta ei ole juurikaan ja mittari vaan heiluu plussan puolella päivästä toiseen. Ja vettä sataa. No jooo, pitää vaan yrittää herätellä sitä sisäistä optimistia jostain ja yrittää uskoa että saadaan valkoinen joulu. Forecakin lupailee vaihteeksi taas ihan riittävästi lenkeille tappoliukasta keliä. Arvostan sitä ettei meidän tietä hiekoiteta. Mutta tälläiset vesisade päiväthän ovat täydellisiä hetkiä miettiä mitä kaikkea ollaankaan tehty tänä vuonna kun vuosikin kerta alkaa olevaan lopuillaan. Ja tietenkin ruveta suunnittelemaan ensi vuodelle tavoitteita.
Kulunut vuosi 2011 oli kokonaisuudessaan ihan loistava. Hieno vuosi, etenkin kesä oli loistava. Treenattiin ja hengailtiin, nautittiin lämpimästä kesästä ja lomasta. Kuvapostausta viime vuodesta yritän rakennella vuodenvaihteen jälkeen. Tavotteisiinkin päästiin hyvin, erinomaisesti.

-Tokossa kisaamisen aloittaminen/vähintäänkin kisavalmis kesällä/syksyllä.
Tokossa ekat alo kisat käytiin elokuussa.

-Jos kisaamaan asti päästään niin oishan yks ykkönen ois kiva.
Tää ylitettiin! Ekat kisat tosiaan elokuussa joista alo1 pistein 192 ja toinen alo1 köytiin hakemassa seuraavista kisoista syyskuussa pistein 187!

-Agilityn treenausta, koira kisavalmis loppuvuodesta.
Doni alkaa olla agin puolella jo aika kivalla mallilla ja menee jo ykkösten tasosia ratoja treeneissä. 

-Parit mölli- kisat syksyn aikana.
Kolmet möllit käytiin ja yksissä vielä tarkoitus käydä ennen vuoden vaihdetta. Tulos saldo ei oikein mieltä lämmitä mutta yläspäin on helppo päästä!

-Parisen näyttelyä tulisi käytyä, ei sen kummempia tulos tavoitteita.
Tänä vuonna käytiin kuudessa näyttelyssä sekä yhdessä pentunäyttelyssä. Tulos saldo on enemmänkin mieluisa ja tällästä en ihan kuvitellut viime vuonna :D 1xH, 4xERI, 3xSA, 1xVASERT, 2xSERT, 1xVSP +junnuvoittaja titteli!

-Kallen kanssa kisaamaan agissa
Kallen kanssa päästiin kisaamaan huhtikuussa kun vihdoin ja viimein saatiin koiruudelle FIX-paperit kennelliitolta. Seitsemän starttia päästiin kisaamaan.

-Jos kisaamaan päästään niin pari nollaa olisi ihan mukava saada.
Nollia ei saatu eikä tuloksia oikein muutakaan saatu. Mokat yleensä tyhmiä ohjaajan mokia joista koitui yleensä hyl. Parhaana kuitenkin mieltä lämmittää epävirallisen junnujen SM pronssi!

Ensi vuodellekkin katseltiin jonkin näköisiä tavoitteita joiden mukaan yritetään treenailla ahkerasti.
-Tokossa viimonen ykkönen eli TK1 ja avoimen liikkeet hinkataan kuntoon ja jos käytäis kesällä hakemassa jostain AVO1.
-Agilityssä kisaamisen aloittaminen. Jos vaikka ahkerasti tahkottais ykkösistä yksi nolla ainaskin.
-Nuorten SMit agissa sekä tokossa!
-BH mahdollisesti.
-Hakuillaan ja tampataan jälkeä useemmin, omaksi iloksi vaan.
-Luonnetesti .
-Viitisen näyttelyä, muutama ERI.
-Terveystarkit mahollisimman pian alkuvuodesta kun viime vuonna ei keritty.

-Kallen kanssa tarkotus kerätä enemmän startteja agilityssä ja saada koiralle lisää itsevarmuutta radalle. Jos tänä vuonna ekat nollat?
-Niin ja Kallenkin kanssa nuorten SMit!
-Tokoillaan omaksi iloksi.

+Plus tietenkin pyritään  kaikki pysymään koko vuosi mahdollisimman terveinä!
Tällästä meillä oli viime vuonna tähän aikaan, toivottavasti saadaan lunta pikaisesti ja päästään jäälle lenkkeilemään!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Tokoidiootit x2

Voittajan palkintoposet, © Linda Toivonen


Tiistaina oli miun aikatauluuni just sopivasti osunut vapaapäivä! Kelikin oli ihan mukava eikä vettä satanut joten lähettiin molempien koiruuksien kanssa käymään vähän lenkillä ja päätettiinpä sitten poiketa treenaamassakin vaihteeksi. Hovikuvaaja Reetakin lähti messiin joten saatiin vähän todistusaineistoakin! Molemmat idiootit teki vähän tokoa.


Kallelle piti keräillä vähän tekemisen intoa taas joten koira tolppaan ja Doni sai tehä ekaks. Tehtiin seuraamisia pikku pätkissä ja poikitti. Huoh. Rupesin sitten huomauttelemaan ja teki sitten vähän parempia pätkiä.Tehtiin samalla yks luoksetulo läpijuoksuna. Avon pysäytystä ollaan pikkuhiljaa alettu treenimään mut saas nähdä mitä siitäkin tulee :'D Apina järkyttyi aivan puolessa välissä kun Kalle päätti päästää yhden haukahduksen joka johti pieneen kurviin linjassa kun piti kääntyä ihmettelemään että mikäs se oikein oli. Tuli kuitenkin ihan hyvin eteen.
Älkää säikähtäkö ohjaajaa.
Sitten pääsi Kalle hommii joka oli jo äärimmäisen suuttunut kun hän oli joutunut tolppaan ja kakara pääs hommiin. Kallellahan on probleemana motivaation puute ja se on vähän huonosti motivoitavissa tokon puolella ainakin miun taidoilla. Ruuasta se ei niinkään välitä eikä se tykkää pahemmin leikkiäkkään. Nyt ollaankin sitten tehty sellasta että rapsuttelen/touhuan eka toisten koirien kanssa jotain ja sen jälkeen Kalle on aivan innoissaan kun pääsee tekemään. Palkkana sitten vähän riekkumista miun kanssa, taputuksia ja herkkuja jos sille päälle sattuu että herkut kelpaa. Kalle teki sivulletuloja joka on ainut asia minkä se osaa ja sen se tekeekin hyvin! Nyt kun kerran virettä löytyi niin harkkailtiin pitkästä aikaa seuraamisiakin, hieno poika. Tehtiin vielä yks luoksari(toinen asia mikä osataan) ja se on edelleenkin hieno! Vähän sais tulla reippaammalla vauhdilla mutta muuten tosi hieno Kalle!



Ihme on tapahtunut, sain ihan omin voimin molemmat koirat VIEREKKÄIN samaan kuvaan.



Illalla Doni teki pihalla vähän hyppynoutoa jonka opetin sille viikonloppuna kun en jaksanut samoja asioita jankata :'D Kakejen ensimmäinen m-i vaihto tuottaa myös tuskaa, lähietäisyydeltä toimii ihan hyvin mutta heti kun otan vähänkin enemmän etäisyyttä niin istu -käskystä seuraa vaan nykimistä. Tätä treenaillaan koko ajan ja vähän jo saatu nykimistä vähemmälle ja vähän enemmän toimintaa.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Voittaja -11, helsinki

Eilen, sunnuntaina käytiin visitoimassa siis messarissa. Jännitystä kerkes siis hyvin kasvattelemaan lauantaina kun oli vapaapäivä. Kelpieitten piti alkaa yhdeltä ja tyylikkäästi myöhässä ehkä ihan jopa tunnin vaikka aluksi tuumailtiinkin että edeltävä rotu on ihan aikataulussa. Sitten kun edellinen rotu loppui oli tuomarikin hukassa :'D Kelpieitä oli ilmoitettu 18 joista oli uroksia 12(kaksi pentua) ja junnuissa meidän lisäksemme oli kolme muuta koiraa. Tuomarina oli Johan Juslin.

Doni siis junnu uroksista ensimmäisenä kehään. Ekaksi yhdessä kaks kertaa ympäri ja sitten heti perään tuomarin eteen ja edes takaisin. Doni asetteli hyvin itsensä eikä tarvinnut jalkoja juurikaan korjailla missään vaiheessa. Pari kertaa kävi tuomari hiplailemassa ja kehäsihteeri ojensi punaisen nauhan, jonka jälkeen olin jo ihan innoissani! Hetken odottelun jälkeen mentiin kilpailuluokkaan toisen erillä palkitun kanssa joista kierroksen jälkeen tuomari osoitti meidät ykkösiksi ja kehäsihteeri ojensi vielä sa -ruusukkeen jonka jälkeen hymyä riitti. Pikkuapina siis junnujen ykkönen eli ssis junnuvoittaja. Vau. Hetken päästä Marika tuli vielä onnittelemaan junnuvoittaja tittelistä ja sertistä jota en ollut tajunnutkaan koska muut uroksethan olivat valioita. Käytiin vielä juoksemassa pu kehässä josta hienosti pu2 sijoitus ja se kaunis sinivalkoinen ruusuke.

c. Miira I.
Loppujen lopuksi siis Doni ERI JUK1 SA PU2 SERT JV-11 <3 Vaude mikä fiilis edelleenkään, hetki meni ennenkuin tajusin että mitä oikeestikko Doni ois tuore junnuvoittaja :D Arvostelukin tosi hyvä:
"Kaunispiirteinen pää. Hyvä raajaluusto ja tiiviit käpälät. Hyvin kehittynyt rintakehä. Vahva selkä. Riittävät takakulmaukset. Hyvä karvanlatu. Pitää olla lanne osaltaan lyhyempi."
palkintopose! (parempaa tulossa kyllä (; )

Doni ja pk collie Pamela, c. Miira I.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Missä olet lumi?

Vaikken mikään talvi ihminen olekkaan niin lumi kyllä kelpaisi maahan jo kun huomenna olisi tarkoitus siirtyä joulukuulle. Lunta ei ole tänä vuonna tullut suoraan sanottuna yhtään, jos nyt sentin kerrosta asfltin pinnassa lasketa mikä kesti maassa päivän tai kaksi. Tahtoisin tänä vuonna ottaa joulukortteihinkin kuvat kiitos ulkona mutta jos ei tuu lunta niin paha ruveta tekemään joulukortteja syksyisellä maisemalla :D Lisäilen tähän postaukseen viimeviikon huiman talvisia kuvia, ainut kerta taas vähään aikaan kun kamerakin pääsi ulkoilemaan.
Treenailutkin jäissä, edelleen. Illalla on pimeetä kun pääsee kotiin enkä sitten enää jaksa lähteä vääntämään tokoa kauemmas kentälle. Tossa ruohokentällä kun ei ole valoja niin pakko lähteä toiselle kentälle jos ei säkkipimeässä tahdo treenata.

Maanantaina käytiiin treenien sijasta molempien koirien kokoonpanolla imatralla wuoksen järkkäämissä epiksissä. Halli ei ihan mukavimmasta päästä kun on tottunut tilavaan ja valoisaan mattopohjaiseen halliin :'D Paukkuarka Kallen mieleen ei ollut ainakaan. Doni käväis ekana mölliradalla, ohjaaja kusi taas yhen kohan ja oikoi vähän ja lopputuloksena 35vp ja ihanne aika alittui kuitenkin reippaasti, -17,43. Ensimmäinen hyppy kuitenkin päästiin yli, kontaktit otettiin ja rimoja ei tullut yhtään alas. Ja kelpie vielä käyttäytyikin aika mallikkaasti vaikka ei ennen tuollaisessa paikassa ollakkaan käyty. Tyytyväisiä ollaan varsinkin kun ohjaajan mokia oli melkeimpä kaikki.

Kalle ahistui kun toin sen halliin. Haukkuvia koiria, hämärää ja koiria liian lähellä. Lähtöön mennessä koira ihan ulapalla ja omassa pilvimaailmassaan. Mietin jo että mitäköhän tästäkin tulee. Koira jäi kuitenkin paikoilleen ja kulkikin radalla melko mallikkaasti. Puomilla kontaktit ei mitään loisto esitystä, koira pysähtyy liian ylös, pyydän kunnolla ja pomppaa alas. Aalla kuitenkin teki oikein. Kallelle muuten nolla mutta kolmanneks viimosella esteellä ohjaaja unohti ettei Kalle osaakkaan hakea pimeitä putken päitä, uppista. No hylkyhän se sieltä mutta kuitenkin ihan hyvä fiilis!




marraskuun lopun poseeraukset, saataisko samanlaisia vielä joulukuussa?

lauantai 26. marraskuuta 2011

Everybody's out to get you

Tänään oltiinkin ahkerina jo puoli yhdeksältä käppäilemässä agihallin metässä ja herätyskellon soidessa viime viikon kaltaisen viikon jälkeen seitsemän jälkeen mietin taas kerran että mitä järkeä tässäkin on. No yheksältä oltiin valmiita saamaan oppia seuran ulkopuoliselta kouluttajalta kun Kati Kylliäinen oli P-HAU'sta tullut kouluttamaan meitä.  Paperilla aika huolestuttavan näköstä rataa päästiinkin sittten tekemään;

Perjantai iltana kun ton näin niin tuumailin että ei kyllä ehkä selvitä hengissä, mutta hyvin selvittiin :D 1-3 väliä tehtiin twistin kanssa ja niin että tarkotus oli käydä vekkaamassa ennen kolmosta että saisi paremman linjan ja putken sijasta löytyisi puomi mihin oli tarkoitus suunnata. No parilla esimmäisellä kerralla 1-3 oli loistavat mutta kelpie pongas putken johon sinkos, kolmas kerta toden sanoo ja saatiin kelpie puomille. Vitoselle takaakierto ja päällejuoksu 5-7 välit tehtiin twistillä ja kelpie loisti. Pikku hiljaa alkaa luottamaan siihen kuinka hyvin toi koira lukee miun ohjausta kunhan vaan ohjaan sitä kunnolla. Keinulla rupes himmaa vähän mutta teki loppuun asti vaikka irtaannuin aika pitkälle putken luo. Renkaan jälkeen käänty tosi hyvin aalle vaikka aika vähän uskalsin kääntää kun meidän rengas on vielä vähän hiomista vaille. Sitten tuleekin kohta jota hinkattiin hinkkaamisen perään mutta loputki saatiin hieno pätkä. Tässä taas ongelma ohjaajassa joka jää odottelemaan koiraa "tuleekohan se varmasti" -asenteella. Sitten kun saatiin allekirjoittanut juoksemaan täysillä ottamaan koiraa haltuun 17 hypylle pakko valssiin oltiin jo aika hyvällä mallilla. 15min menny ja koira tauolle. 
Tauon jälkeen jatkettiin vielä siitä että kelpie tulisi ottaa haltuun sen pituuden jälkeen ettei se sinkoa sitä 5m suoraan :D No otettiin taas ohjaajaa vähän niskasta ja johan alko esiintymään spurttisuoran jälkeen nätti pakkovalssi josta hypyn kautta kepeille valssilla. Kepeillä esiteltiin taas kelpien malttamattomuus ongelmaa eikä meinattu päätä millään keppejä loppuun. Ohjuri toka vikaan väliin ja johan alko toimimaan. 20 hypylle tehtiin pakko valssi jolla saatiin Donille aika kiva kulma suoraan hypyn kautta putkeen. Kerrankin luotin koiraan ja uskalsin lähettää kaukaa putkeen ja lähteä itse jo tekemään persjättöä putken jälkeen ja kerrankin kerkesin, jes! Pussin jälkeen loppuun superpalkkaa Donatsille ja lopeteltiin siihen. 

Saatiin aika mukavaa palautetta siitä että Doni on kyllä todella hyvä lukemaan miun ohjausta ja aina kun vaan ohjaan kunnolla niin koirahan kääntyy aivan tosi pienesti ja kulkee muutenkin tosi hyvin. Vielä vaan miun pitäisi opetella luottamaan koiraan ja juosta eikä jäädä jokaiseen kohtaan turhaan varmistelemaan. Tsoi mukava koulutus ja isot kiitokset kouluttajalle! 

Pesinkin vielä Donin tossa illalla ja hui viikko enää voittajaan! Laputkin saapuivat tällä viikolla ja  Doni esiintyy yhden aikaan kehässä numero 15 junnu uroksissa numerolla 21. Muistakaahan tulla moikkailemaan! 
Maanantaina ois tarkotus suunnata käymään imatralla agiepiksissä kun omat epikset jäi käymättä kun olin aavistuksen kipeänä. Saas nähdä saadaanko aikaiseksi lähteä :D


keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Ajatus hyvä


Suunniteltiin Ellan kanssa että lähetään tänään käymään vähän aksailemassa hallilla. No jooooo, kotonta lähtiessä päässä vielä pieni ajatus että jotain varmaan unohtui. Kelasin vielä läpi että treeniliivi on, nappikset on, pallo on, nakit on, bussikortti on. Ei siinä sitten lampsin bussipysäkille ja melkein perillä muistin että ei oo todellista, miulla ei ole avaimia. Oh, great. No tunnolliset treenaajat oli tietenkin muistanu lukita kaikki ovet joten eipä sitten aksattukkaan. 

Vedettiin sitten pienet tokotreeni setit. Donille vähän seuraamista, jääviä, kaukoja ja paikkista.
Ekaks tehtiin mini paikkis, kesti hyvin. Yhessä vaiheessa katteli vähän ympärilleen kun kauempaa kuului vähän koiran haukkumista, muuten tuijotti tiiviisti. Seuraavaks koira kiinni ja Ella ja Elvi teki.
Seuraavassa pätkässä Donille seuruu. Tosi upeeta oli! Eka ajattelin että saattaa vetää vähän leikiks kun oli aika korkeessa vireessä mutta vautsi, kelpiehän keskitty ja pani parastaan. Superpalkkaa vaan ja sitten kaukoja. i-m-i vaihtoja useempia putkeen. Ekalla yrityksellä m-i vaihossa hinas takapuolta vähän eteenpäin huomautin ja seuraavassa pätkässä hienot vaihdot. Taas koira kiinni hetkeks.
Tehtiin viimesinä vielä jäävät läpi, seisominen ja maahanmeno oli hienot mutta istuminen tökki. Kelpie kaipas viiden kerran muistuttuttelut että mitä se istuminen olikaan jonka jälkeen istahti ihan mallikkaasti pienellä miun hidastuksella. Treenaillaantreenaillaan. Samaan vielä pitempi paikkis viimesenä, tais olla jonkun 2min~ Hyvin kesti jälleen, lonkalle vaihto puolen välin maissa mutta ei sen kummempia. Ella palkkas elvin ennen kun vapautin Donitsin mutta kesti sen kuitenkin. Vähän katteli muttei osottanut minkäänlaisia eleitä että ois noussu.
Hienot treenit vaikkei aksaamaan päästykkään ja kylmä oli, hrr mikä syksy.

Viime viikolla kuvattiin reetan kanssa vielä Donin noutovideo jossa vielä palautti vähän kauemmas. Toisessa videossa kuvaaja oli vähän jälessä mutta palautus oli parempi.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Mitäs meille kuuluu?

Blogi loistaa taas hiljaisuudellaan.
Mitään sen kummempia ei olla itseasiassa tehty. Tokon puolella on ollu hiljasta, mitään ei olla sen kummemmin tehty tai treenattu. Vähän ollaan kaukoja tehty sisällä ja metskuun tutustuttu. Metsku ei ällötä kuin vähän joka on aika kummallista kun muistelee meidän noutokapula taistelua. AVO kaket on hallussa, tosin ei vielä täydellä matkalla. Seisomisia ruvetaan yksitellen naksauttelemaan lisää, ilman askelia. Muuta ei olla tehtykkään. Jos vaikka ruvetaan ens vuoden alkuun aktivoitumaan kun päästiin nuorten sm -valmennusporukkaan mukaan!

Agility treenit on pyöriny normaaliin malliin ja ollaan käyty kerran-pari viikossa hallilla. Miun nilkkakin alkaa olla kunnossa eikä kipuile yhtään juostessa. Tukisidettähän siinä vielä pitää pitää mutta muuten hyvältä näyttää. Viikko sitten käytiin myös piipahtamassa epiksissä, ja no jaaa. Rata oli aika yksinkertainen ja helppo ja hankittiin pari tyhmää kieltoa. Tuomarina oli Leena Kantanen, makseilla rimat tais olla 50cm ja ratapiirrustus näytti tälläiseltä.

Ensimmäisen hypyn kusi taas, en ymmärrä. Treeneissä se ei tee sitä että juoksis ohi vaikka jättäis miten esteen sivuun, mutta molemmissa kaksissa viimeisissä epiksissä tehnyt tän. Ei siinä sitten, koira uusiks ekan esteen yli ja sitten jumitusta että sain koiran kuulolle ja hyppäämän toisen hypyn argh. No joo puomille hienosti ja hienot kontaktit vaikka putki houkutteli. Putkeen sain heitettyä kaukaa ja kerkesin sopivasti valssaamaan ennen aata. Aallakin hiienot kontaktit! Putken jälkeiseltä hypyltä kielto, mitä ihmettä. Koira lähti kääntyvään vastaan ja meni sitten tietenkin hypystä ohi ja jostain syystä juos putken uudelleen. Loppurata selvittiin hienosti viimeselle esteelle jossa en saanut käännettyä tarpeeksi ja koira ponkas esteestä ohiten. No maaliin selvittiin vaikka epäilinkin ja 50vp rajakin alitettiin ja loppu tulos 35.
Ei mitään käsitystä mistä toi ensimmäisen esteen probleema johtuu eli sitä ruvetaan nyt selvittelemään jonkun fiksumman voimin.

Huomenna otetaan molempien apinoiden kanssa suunta kohti mätsäriä. Kumpikaan ei sitten elo-syyskuun oo tehnyt mitään näyttelyjuttuja joten meno varmasti sen mukaista. Ilmottelin meidät myös Kati Kylliäisen koulutukseen 26. päivä, jos siellä esitettäis hienot ensimmäisen hypyn kierrot ja saatais helppiä?

torstai 20. lokakuuta 2011

Agilityorava videolla

Sain kerrankin aikaseksi raahata tällä viikolla kameran hallille mukaan että saisin jonkun näköstä videota edes! Ite oon taas invalidi nilkan takia joten mitään rataa en ruvennut tekemään Donin kanssa.

Ekaksi tehtiin parit toistot kontakteja(a ja puomi) ja hyvin toimi edelleen, puomilla on meinannu ruveta himmailemaan kun pääsee alasmenolle mutta haettiin pallolla vähän vauhtia, pysähtyy kuitenkin hyvin. Aalla pysähtyy kanssa ihmeen hyvin vaikkei pahemmin sitä olla treenailtukkaan.
Kontakti katsauksen jälkeen tehtiin pientä pätkää lauantain seuranmestaruus radalta joka toimi aika hienosti, kuvittelin että kelpie sinkoilee putkesta putkeen ja vielä toiseen putkeen ihan ilman korvia mutta korvat oli kuitenkin tallessa. Doni olikin sitten aika pätevä ja kerran kolis vaan yks rima(videolla) ja ekalla kokeilulla oltiin väärässä putkessa. Loppuun tosi hieno suoritus vielä ilman rimankolistelujakin mutta en enää jaksanut videoida kun tuon yhen pätkän, tässä olkaas hyvät.


Tän jälkeen tehtiin vielä vähän keppejä ja rengasta. Rengas toimii jo yksittäisenä hienosti eikä tarttee enää apuja. Radalla ei olla vielä tehty ollenkaan. Kepit sitten toimiikin ihan loistavasti! Toimii radalla ja yksittäisenä eikä tarvii enää yhtään ohjuria eikä olla enää lopetettukkaan kesken vaan malttaa tehdä loppuun. Eka väli löytyy hyvin sekä suletusta että avokulmasta, jälkimmäinen tosin tarvii vähän treeniä mutta pääosin ihan hyvin hakee. Tässä vielä pieni taidonnäyte meidän tän hetkisistä kepeistä:


Voittajaankin sain laitettua sunnuntaille ilmot menemään viimosena halvempana päivänä, joten siellä sitten meidän seuraava näyttelyvisiitti! Loppuun vielä tän päivän tokoilusta kuva, Miiralle kiitos!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Ehkä henkiin heräämistä havaittavissa

Blogi elää aina hiljaiseloa vaikka edellisissä postauksissa kuinka lupailisin tiheämpää päivittelyä, jossain vikaa? :D No joo, nyt pitää oikeasti ruveta ottamaam itteään niskasta kiinni että saan edes uusimpia treenijuttuja ja kuvia päiviteltyä. 

Palataas siis viime viikkoon, maanantaina käytiin aksaamassa hallilla ryhmätreeneissä, tehtiin  kahta erilaista rataa, ekan teemana oli päällejuoksut putkille ja perjättö. Tältä näytti:
Ensimmäiset ongelmat kehiteltiin jo 3-4 esteiden välissä kun ohjaaja jäi putken toiseen päähän miettimään että "meneeköhän se nyt varmasti" kun olisi pitänyt olla jo menossa, tähän väliin kouluttajan tsemppipuheet ettei sinne jäädä seisoskelemaan ja seuraavalla kerkesin, 4-5-6 välin otin vastakädellä koska neloselta näkyi kivat kepit joihin kelpien juoksulinjat ekalla yrittämällä johtivat. Tokalla yrittämällä tosi nätti, loppu rata sujuikin loistavasti. 
Toinen rata oli enimmäkseen sellasta rallattelua joka meillä onnistu heti ekalla. Tarkotus oli olla alussa hypyn vasemmalla puolella, lähteä koiran kanssa samaan aikaan ja työntää koira putkeen vastakkaisella kädellä, Doni haki hienosti kaikki putket ja kepit etenkin oli loistavat. Tehtiin ainoastaan niin että ekassa välissä oli ohjuri varmuuden vuoksi ettei alottais väärin päin ja teki loppuun asti tosi hienosti! 
Lopuksi tehtiin vielä itekseen keppejä eri kulmista ilman yhtään ohjuria ja vautsi mikä lapsi, ei oikonut kertaakaan ja vauhti säily hienosti, loisto mies <3 



Tiistaina jäi sit Kallen agit välistä kun Ella ja Elvi tuli käymään. Treenailtiin eka vähän tossa nurmikentällä ja sitten annettiin taas kakaroiden juosta keskenään ja kuvista taas näkee mitä noiden päässä liikkuu :'D Mutta joo, loisto tokoiluja oli taas tarjolla. Tehtiin alkuun paikkista, hienosti makas ja nousi ylös jopa ekalla käskyllä! Tehtiin sitten luoksetuloa jossa himmas vähän mutta muuten ihan jees. Seuraamiset oli hienot ja tehtiin vähän myös jäävien istumista mitä ollaan ruvettu nyt harkkailemaan ja sekin ihan jees mallilla.


 Tänään tehtiin sit kans vähän lisää tokoilu juttua koska allekirjoittanut päätti vetäistä eilisellä juoksulenkillä nivelsiteet taas riks, raks ja poikki niin alkuperäis, agility, suunnitelmia ei aivan toteutettukkaan. Tehtiin sellasta missä miun ei tavinnu liikkua pahemmin elikkä vähän ylempien luokkien juttuja. Ensiks pari alo- hyppyä jonka jälkeen rupesin pyytelemään parilla kertaa jo istumaan esteen taa, hyvin kuunteli. Seuraavaks tehtiin noutojuttuja ja ilokseni meillä alkaa olemaan jo aika hyvällä mallilla kapula jutut. Tehtiin vähän muunnelmia eri tavoilla kapulan tuomista eteen. Tosi hieno! Kertaakaan ei lähteny rallattelemaan ja nätisti tuo. Loppuun vähän i-m ja m-i kakeja ja pari seisomistakin tais olla mukana. Tehtiin takapalkalla ja tosi nättejä vaihtoja, yhessä m-i vaihossa liikku hiukan mistä pikku muistutus. Kokonaisuutena oikein mallikas treeni!

Elvistä ja Donista loppuun vielä vähän kuvia, loput löytyvät täältä.
Kuukausi sitten käytiin myös Miiran ja molempien koirien kanssa sänkkärillä ja sen päivän kuvat sain vihdoin nettii ja ne löydät täältä. (osa c. Miira I)






melkein 16kk, eripari koira