keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Mul on kaikki mitä sä tarttet


Anna mun olla syypää sun hymyyn


Kulunut viikko ollaan treenailtu pääasiassa itseksemme, eikä missään uusissa paikoissakaan olla käyty ihmettelemässä. Normi arkea. Tälläkin hetkellä Doni nukkuu sohvan vieressä ja pentu aivan kyljessä kiinni. Ja meillähän ei koirat sais oleilla sohvalla... 

Hakutreeneissä käväistiin sunnuntaina molempien kanssa. Doni teki kolmen maalimiehen radan, löytö-tyhjä-löytö-löytö. Oli aika huono.... Viimeiselle pistolle ehdottamasti paras ja melkein suorakin. Muille lähtemisestä saatiin vääntää. Olis halunnut lähteä vinoon, ja välillä ei ollenkaan. Tyhjälle lähti kunnolla vasta kolmannella, mutta tekikin oikein hyvän ja tarpeeksi syvän.  Annoin ohjeeksi haukuttaa vähän pidempään kuin normisti, ja kerkesin jokaisella ihan näköetäisyydelle ja Doni paukutti hyvää tasaista sarjaa. 
Riskin kanssa käytiin tarpomassa metsässä ja törmättiin kahteen matkalla kahteen maalimieheenkin ;) Nenä oli ajoittain hyvinkin auki, mutta ei oikein osannut reagoida. Ehkä tämä tästä. Maalimiehet oli ihania ja parempaa oli varmaan iloiset ihmiset, kuin ruoka jota niiltä tuli. Riskiä vaan vähän ihmetytti, että miksi joku makaa OJASSA. Outo tyyppi, mutta olihan se ihan siisti silti. 

Doni on treenannut aika ahkeraan ja pentu on tietysti kuljeskellut mukana ja saanut tehdä vähän jotain. Oon parit omat treenit saanut kuvattuakin joten olkaas hyvä. Ekassa setissä Riski ja sivulletuloja, noutoa, kiertämistä sekä istumiset ja maahan menot. Toisessa Doni ja maahanmenot, tunnareita ja merkkiä. 















lauantai 23. toukokuuta 2015

Live your life like there is no tomorrow

Tekisi mieli päivitellä blogiin paaaljon enemmän. Olis hirveästi tarinaa ja kirjoitettavaa. Ja ois helpompaa kun ei tartteis kerralla purkaa viikon tapahtumia. Töissä on kuitenkin käytävä ja uusi työ vie tehokkaasti voimia. Koirien kanssa ollaan kuitenkin puuhailtu kaikkea. Huomenna Riskin ois tarkoitus päästä ensimmäistä kertaa hakumetsään! Maanantaina piipahdettiin Annella ensimmäisillä rokotuksilla, Riski tepasteli innoissaan häntä pystyssä. Ei ilmeisesti osannut odottaa pahaa. Antoi katsoa hampaat ja muutenkin ihmetellä oikein nätisti. Ihan jopa yllättävän nätisti. Rokotusta kiljaisi, muttei kuitenkaan kerennyt lopettaa namien imurointia. Ihan huippu penska se on! Painoa 12 viikkoiselta löytyi 7,5kg, milloin se on kasvanut? Pitäis saada jotain korkeuttakin zoomailtua. Saa nähdä millainen projekti sekin on. Ostin samallakäynnillä Bravecton punkkitabletit molemmille. Donilla oli tuo sama viime kesänä, eikä tarvinnut punkeista kärsiä. Toivotaan siis punkitonta kesää tällekin vuodelle.

Sateessa rääkätty pieni, 12,5vko 
 Tokoa ollaan yritetty tehdä Donin kanssa nousujohteisesti. SM-karkelot lähestyy ja ollaan siis mukana menossa. Ehkä pienesti jännittää tuollaisen kokoluokan tapahtuma. Meillä tavoitteena, että pystyttäis kaikesta hälinästä ja ihmeellisyyksistä huolimatta tekemään meidän näköisiä ja ehjiä suorituksia. Hyvällä fiiliksellä.
Ollaan tehty parhaimmillaan kaksikin treeniä päivässä. Tosin toinen treeneistä/joidenkin päivien treenit ollaan toteutettu ihan vaan takapihalla. Tehokasta tosin sekin. Pitäis vaan miettiä mitä kaikkea ehtis treenata. Kaikessa on hiottavaa, mutta kokonaisuudet ovat toistaiseksi ainakin ihan hyvällä mallilla. Pihalla ollaan varmisteltu jäävien asentoja ja kaukoja, kentällä yritetty joka treenissä vähintään yksi ruutu, jossa on ollut pallo valmiina. Haetaan sitä puuttuvaa vauhtia ja näyttävyyttä vaikka se onkin jo valmiiksi aika hyvä. :D Tunnaria ollaan myös muisteltu ja ohjattua tehty muutamat treenit ylimääräisillä kapuloilla kun kelpie ei taas muistanut mitä tarkoittaa "oikee".




Riski on jatkanut päteväksi koirakansalaiseksi opiskelua. Yksinolot sujuvat hyvin, portilla erotettuina tosin. Riskille en halua antaa pääsyä koko taloon ja Doni ei ehkä arvostaisi työpäivän ajan poskessa roikkuvaa pentua. Ollaan pari kertaa vierailtu Miiran luona hissillisessä kerrostalossakin, ja aivan kuin Riski olisi aina kulkenut käytävissä ja hissillä. Ei aiheuta ihmetystä. Videoitiin pieniä pätkiä myös Riskin treeneistä. Ja niinkuin videolta näkyy, pihan toisessa päässä pärisevä ruohonleikkuri ei aiheuta minkäänlaista reagointia. Käytiin myös satamassa palloilemassa ja ihmettelemässä menoa. Tosin pentusta ihmetytti lähinnä vaan lihiskojuilla hyppelehtivät linnut. Eikä kukaan tullut rakastamaan Riskiä. Pennun mielestä ihme paikka. Treenimestat on kivempia. 




sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Videokuvaa


Tai paremminkin DoniVideota. Riskin hömppäilyjäkin on, mutta ne ovat toistaiseksi kameran sisuksissa eikä sijaita samassa osoitteessa. Ollaan keretty tekemään miljoonasti asioita ja koneella ei vaan ole ehtinyt istumaan. Nyt siis videota kaikista menoista, katsokaa ja lukekaa jos jaksatte. ;)


Aloitetaanko vaikka viime sunnuntaista. Käytiin juoksemaas kaksi agility-rataa oman seuran kisoissa. Molemmilla radoilla yksi ainut herpaantuminen ja sillä selvä. Tulospuolelta ei siis uutisia. mutta, Doni. <3 On se vaan jätkä ja oikeesti radalla tuntui ihan hyvälle. Oltiin aika pitkälti molemmilla vedoilla samalla radalla.




Viikolla puuhasteltiin kaikenlaista. Käytiin Donin kanssa muistelemassa piitkästä aikaa ohjatuissa agitreeneissä missä ne korvat sijaitsikaan. Ei meinanneet löytyä. Tokoiltiin keskenämme lähikentällä ja Riski on opiskellut kaikenlaista kivaa. Metsku ei ällötä yhtään, malttaa istua kapula suussa, maahanmenot alkaa löytymään ja namin seuraaminen on tietty kivaa. Maanantaina olis aika ensimmäisille rokotuksille! Helatorstaina käytiin kokeenomaisissa tokotreeneissä tekemässä EVL läpi. Riski tosin sai tyytyä turistin hommiin.



Donin setti siis:
Paikkaistuminen oli hyvä, ei tainnut olla mitään mainitsemisen arvoista.
Paikkamakuun alas huuuono. Nämä treeniin saman tien! Tapitti hyvässä kontaktissa eikä edes noteeraannut liikkuria, käskystä oikein valui maahan. Pyysin takas ylös ja uudelleen maahan. Nyt ihan ok. Itse makuu hyvä ja rauhallinen, sivulle tosi reipas ja hyppäs kunnolla.
Yksilöt sekoitettu, tunnarista poikki.
Seuraaminen oli ihan huippu! Yhdessä vasemmalle käännöksessä tai liioitella, mutta muuten oli niin hyvää "koe"seuruuta kaavion pituudesta huolimatta. Tälläsiä lisää. En keksi huonoa. Tai en edes halua keksiä.
Luoksari oli ihan meidän tasolla. Ei se täydellinen ole, mutta riittää toistaiseksi.
Ohjattu harmittaa. Toivottavasti erehtyminen oli väliaikaista. Eka yritys ei mahtunut videolle, kaarsi vähän oikealle mutta haki kuitenkin keskimmäisen. Pysäytin ja pyysin pois. Toisella yrityksellä kaartoi vähän turhankin paljon oikealle mutta haki kuitenkin oikean kapulan.
Tunnari myös super! Nosti samantien oman.
Tauon jälkeen jatkettiin ei niin hyvällä menolla.
Hyppynoudossa pito huono. Kalisee, kalisee.
Zetassa järkkä i-s-m ja vettä tihutti joten doni ei vaan voi mennä maahan. Tää ei tullut videolle. Muut asennot hyviä.
Ruutu ei toiminut myöskään. Näkyi ilmeisesti vähän huonosti kun muutkaan eivät oikein löytäneet. Juoksi luoksetulon merkille, pyysin takaisin ja löysi kuin löysikin toisella ruutuun. Seuraamaan hyvä.
Kaukot toimii! Jes. Vähän tais liikkua eteenpäin, mutta hyvin vähän.


Pe-la oltiin hakuleirillä haukkulaaksossa. Paljon hyviä pointteja ja vähän ajatuksia eteenpäin. Toivottavasti saadaa toteutumaan. Paljon asiaa myös rulla-ilmaisusta ja sen opettamista käytiin aika hyvin läpi. Taidan tietää millä Riski ilmaisee, jos siitä joskus hakukoira tulee.

Tänään sunnuntaina taas rally-tokon parissa oman seuran kisoissa. Doni siis jo avoimessa luokassa. Olin itse hiukan hukassa, mutta Doni ei tingi tyylistään. 95p ja 3. sija. Hyvin pelittää. Virheet liian pikaisesta pysähtymisestä (-3, ohjaaja), yhdestä vinosta eteentulosta (-1) ja 360 vasemmalle painamisesta.







sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Tykkään susta niin että halkeen

Vanha biisi soi radiossa kun lähdin ajelemaan treeneistä tänään(/eilen, lauantaina) kotiin ja otsikon lause kiteyttää. Miun jätkät. <3 Riski kävi alkulämmöiksi rakastamassa ihmisiä agilitykisojen huumassa. Ja kaikki rakkautta tahtoneet saivat kyllä osansa. Riski hoitaa! Se on niin reipas, mikään ei jänskätä, ei kuulutukset eivätkä radalla haukkuvat koirat.
Isot kiitokset Jasminille upeista kuvista! Onneksi kelpiet edustaa taas.

Kalasta tennispallo kelpie suusta 

Doni sai aloittaa tokoilut. Alkulämpäksi parin askeleen seuruita. Tuli mukana oikein mainiosti kun ryhdyttiin hommiin, vaikka kentänpohja tuoksui tullessa vastustamattoman hyvälle. Tehtiin zeta liikkuroituna, I-S-M. Istumisella annoin taas tarkoituksella pienen avun(puoli sekunttia pidempään vasemmalla jalalla käskyn yhteydessä). Kaikki stopit tosi hyviä eikä ollut steppaillut yhtään. Vasemmalle käännös levisi. Hyvä vain kun muistutti toimimattomuudestaan. Tahkottiin siis sen parissa hetken aikaa namittamalla. Hitaassa tekee yleensä paremmin kuin normaalissa, juoksussa levähtää ihan totaalisesti. Ja ongelmanahan siis takapään ylityöskentely joka johtaa käännöksen jälkeen seuruupaikan löystymiseen hetkellisesti. Näyttää ja tuntuu rumalta. Saatiin namittamalla muutamat ok hyvät toistot kaikissa vauhdeissa. Nää vois koittaa ottaa treenilistalle. Pitää väistää, mutta täyskäännöstä ei tartteis tehdä normi käännöksessä.
Pari ruutuun juoksemista sai tehdä väliin. Ekalla toistolla valmiina pallo ruudussa. Näissä saa aina miettiä kuinka tyhmä kelpie voikaan olla. Merkille aika hyvä, ois voinut olla nopeampikin. Ruutuun hirveellä vauhdilla, himmasi kyllä taaskin vähän ennen etunauhaa ja pysähtyi melkein pallon päälle?? Vapautuksesta näytti lähinnä järkyttyneeltä ai mikä vapaa heitä nyt se palkka. Löytyihän se pallokin lopulta. Toisella toistolla heitin pallon Donin "perään" paria metriä ennen etunauhaa ennen himmaamista, tää jopa onnistui suunnitelmien mukaan. Nää vauhtipalkkaukset eivät yleensä oo se miun vahvuus. Tällä kertaa en siis heittänyt palloa koiraa kohti, taaksepäin enkä ylöspäin, voitto!


Loppuun hinkattiin vielä niitä kaukoja. Unohdin riman kotiin joten sovellettiin ja käytettiin lapion vartta.. Oli kai ihan ok hyviä. Oli vähän laiskan oloinen ja teki vähän hitaasti, mutta tekniikka pääpiirteittäin kesti. Onhan siinäkin pieniä hiilauksia, mutta toimi nyt aika mäppärästi.
Välissä Riski sai hömppäillä(näistä alempana), jonka jälkeen paikkikset. Tehtiin makuu ja istuminen. Makuulla pituutta joku reilu 3min ja istumisella ehkä minuutti. Paikkamakuussa hämmentyi miun "liikkuroinnista" ja painui naapurin käskystä alas. Nostin kylläkin ylös ja uusi yritys. Itse makuu hyvä, samoin istumaannousu, vaikka vähän vesisade ällöttikin.  Istumisessa aika kyyryssä (sitä märkää juttua satoi rääkätyn kelpien päälle), mutta pysyi istumassa.



Välissä siis Riskikin pääsi viihdyttämään treeniseuralaisia. Riski teki vähän maahanmenoja, jotka ollaan vihdoinkin tajuttu, seuruuta imuttaen ja noutojuttuja. Sai juosta vielä viimeisenä juttuna ruutuun lelulle ehkä alle kymmenestä metristä. :D 


Maahanmeno ollaan siis taidettu vihdoinkin tajuta kunnolla. Ollaan tehty nyt namin perässä juoksuttaen ja oppinut alusta asti "lätsähtämään" maahan. Hyviä teki nytkin. Seuraamisessa, juu no, hyvin kulkee namin perässä. Noudot on upeita! Ollaan paristi ihmetelty kotona metskun nostamista ja yritettiin kentälläkin. Eikä mitään ongelmaa. Naksuttelin pari kertaa pelkästä nostosta ja tehtiin yksi vauhtinouto metskullakin. Hyvin hakee, ei mitään ongelmaa! Sama puukapulalla perään ja hieno jätkä jälleen! Sitä pitoakin vois ihmetellä.


Taskuvaras meinaa viedä kapulan, positiivinen ongelma? ;)


perjantai 8. toukokuuta 2015

I know some people search the world to find something like what we have

Käytiin vetäsemässä torstain treeneissä Donin kanssa EVL läpi. Koitettiin saada edes vähän käryä missä mennään. Tehtiin kaikki putkeen ilman välipalkkoja. Samalla kentällä pyöri toisessa päässä koululaisten jalkapallotreenit ja viereisellä kentällä pesäpallopelit. Riittipähän häiriötä, Doni ei reagoinut missään vaiheessa ympäristön meininkeihin. Tälläinen "tasainen" häiriö sopii meille paljon paremmin kuin hiljainen tokokehä, jossa pieninkin räsähdys saa kuplan puhkeamaan.

Seuraaminen oli hyvää! No okei, pari ääntä tuli alussa, mutta sitten rauhoittui tekemään hyvin. Kontakti ei rakoillut yhtään, oikealle käännökset vaatii lisähuomion, oli ihan huippuhyviä ja tiiviitä! Hidas tuntui myös pitkästä aikaa hyvältä.
Zeta hyvä myös. Istumisessa autoin vähän omalla painonsiirrolla. Vasemmalle käännös vähän valahti.
Luoksetulossa ekalla yrittämällä teki ensimmäiseksi stopiksi maahanmenon? Outo tyyppi. Otettiin uudestaan. Olisi voinut tehdä paremman stopin, meni vähän hiipimiseksi. Välien vauhdit oli kumminkin hyvät, samoin maahanmeno ja loppuosa.
Ruudussa hölmöili myös. Merkki oli tosi hyvä ja napakka. Ruudussa himmasi vähän turhan aikaisin, meni kumminkin sisään asti, stopista vajosi kumminkin suoraan maihin. Pyysin ylös ja siitä vasta maahan. Loppuosa oli nätti!


Ohjatussa hyvä merkki myös. Nää ilmeisesti itsekseen parantuneet? Haettiin oikea, meinasi eksyä kentän laidassa olleelle luoksetulon merkille, mutta korjas itse, hyvä doiks! Palautus superhyvä.
Metallille pitempi siirtymä ja meinas karata hypylle jo siirtyessä. Hyihyi. Itse liike hyvä, palautti tosin eteen. En jaksanut korjailla, teki kumminkin hyvin. Sivulle siirtyminen hyvä.
Tunnari toimi myös vaikka ei ollakaan tehty! Lähti kapuloille aika vauhdilla, mutta haisteli hyvin. Palauttaessa tais yhden kerran pyöräyttää suussa ja palautus oli vähän laiska.
Kaukot jeee! Näissäkin laiska ohjaaja eikä olla tehty hetkeen kuin ruokakupilla. Teki kuitenkin todella tarkasti ja ei tainnut liikkua juurikaan.

Loppuun paikallaolot. Doni teki reunassa, juoksunartun vieressä eikä kertaakaan(!!) edes ilmaa haistellut.
Paikkaistuminen reilu 2min. Osa kävi korjailemassa koiria ja muuta äksöniä. Doni istua tapitti hyvin koko ajan.
Paikkamakuu oli myös vain pari minuuttinen. Maahanmeno ihan jäätävä etanavauhti. Unohtui vissiinkin omiin ajatuksiinsa. Otin uudelleen ja nyt tippui hyvin. Makuu hyvä ja rauhallinen. Sivullenousu oli napakka vaikka oli lonkallaan.
Olisi siis saatu ehkä tälläkin treenitauolla tulos kasaan ;) Nyt vähän hahmotelmaa mitä kaikkea pitäis tehdä ennen SMeitä. Fiilis on ainakin kohdillaan ja niiin tykkään tuosta sen ilmeestä tehdä. Toivottavasti sitä ei kadoteta koskaan.


 Riski sai tehdä myös uudella kentällä ja taas erilaisessa tilanteessa. Tosin, ei se edes vaikuta olevan uudessa paikassa. Leikittiin ensin. Tehtiin parit vauhtinoudot puukapulalla, nää on nyt olleet huippuhyviä, ei vaan malttais vaihtaa leluun. Positiivinen ongelma. Saatiin nyt Ellalta pieni metalli lainaan joten joutuu sitäkin lähiaikoina ihmettelemään.

Tänään, perjantaina, piipahdettiin agilityhallilla. Tajusin Donin olevan menossa kisaamaan sunnuntaina, eikä olla tehty aksaa varmaan kuukauteen. Hupsista. Parantelen itse vielä flunssaa pois joten liikkuminen oli varmasti sen näköistä. Ja jotta ei mentäis sieltä mistä aita on matalin (=luukuteltais suoraan) niin tehtiin sitten viime viikkojen ratatreeni läpi. Kaikki kontaktit ja kepit onneksi pelitti, joten ei tarvitse ahdistusta kehittää.

Alkuun pätkissä kun oma henkikään ei oikein kulje. Palkkailin puomin jälkeen, 13 hypylle, kepeille, 21 hypylle ja vielä erikseen 19-22 pätkän. Ekalla yrittämällä saatiin heti kokea löysän ohjaajan muistutus ja kelpie luukutti kakkosen väärinpäin. Vähän edes asennetta mukaan niin lähtihän tuo sujumaan. Valssi 2-3 väliin ja rytmityksellä(hyytymällä) käänty tosi näppärästi takaisin päin puomille. 7-8-9 väliin lööööysä valssi ja kympille koitin vähän jarrutella. Doni oli kiltillä päällä ja kääntyi ilman yhtään lisäestettä. 11-12 "päällejuoksuna" (kutsutaanko kontakteillakin päällejuoksuksi?). 13-14 myös valssilla ja hyvin kääntyi. Kepeille haki varsin näppärästi sisään vaikka olin kilometrin jäljessä. Palkkasin kepeillä eteenpäin pallolle. Loppuhässäkkä toimi ensimmäisellä oikein mainiosti jonka jälkeen lötyi vähän ylimääräisiäkin esteitä matkalle tai hyppäsi 21 suoraan. Parin epäonnistumisen jälkeen saatiin pakettiin josta Doni tauolle. 

Riski sai välissä käydä ihmettelemässä hallin maailmaa ja vähän leikkimässä. Loppuun tykiteltiin(tai siis Doni tykitti) rata kokonaisuutena nollalla läpi. Donks oot huippu. 




keskiviikko 6. toukokuuta 2015

EVL-keskiarvoja ja ajatuksia

Vähän toko pohdintaa. Tai lähinnä kisanomaisuutta ja sitä kokonaisuutta. Oon tosi huono treenaamaan kokonaisuuksia, liikkeiden välejä ja ylipäätään sellaista kisamaisuutta. Ollaan lähinnä jollain tuurilla ja yhteispelillä saatu taisteltua kokeet läpi. Raapustelin iltahuveiksi itselleni pientä taulukkoa Donin koepisteistä. Tällä vuodelle ollaan käyty vaan hävettävä yksi koe joten mukana viime vuodenkin kokeet. Taulukkoa seuraava tekstiromaani yrittää vain selvittää omaa päätä. Koittakaa ymmärtää tai olla ymmärtämättä. Omiakin ajatuksia saa heittää. 

Huomenna tehdään, tai ainakin yritetään, oikea kisanomainen setti ja katsellaan ollaanko edes lähes samalla tasolla. 


Istumisen keskiarvo hymyilyttää, ollanhan me paljon näitä tehtykin ja kriteeri on ilmeisesti koetilanteessakin aika selkeä. Eniten loksahti suu auki kun katselin paikkamakuun pisteitä.... Okei, parempaan päin ollaan tultu, mutta edelleen se varmuus on mulla koetilanteessa hukassa ja jännitän paikkamakuussa juurikin käskytystä. Uskon ja luotan koiran kyllä kestävän siellä maassa, mutta en luota sen maahanmenoihin, istumaan nousuista puhumattakaan. Treeneissä oon laiska tekemään paikkiksia, varsinkaan käskytettyinä. Oon aina olettanut, että kyllähän mun koira paikkiksen tekee. Vai tekeekö sittenkään?
Vöyri, nuorten SM kesä 2013
Oon aina kuvitellut Donin koeseuraamisen olevan huonoa ja vajaata. Treeneissähän se tekee voimalla ja hyvällä ilmeellä. Koetilanteesta miulla on vaan jäänyt huono maku enkä luota koiraan. Katselin huvikseni koosteena vanhojen kokeiden videoita, eikä se seuraaminen olekaan niin huonoa? Okei, hallikokeissa ääntely on aika herkässä, mutta ilmeeseen se ei vaikuta. Se tekee siististi pitäen paikkansa. Kontakti kestää ja Donin häntä heiluu koko ajan. Se ei ehkä pompi ja paina samalla tavalla kuin välillä treenatessa, mutta onko se huono asia? Johtuuko siis miun mielikuva huonosta koeseuraamisesta ainoastaan jännittämisestä. Pitäiskö alkaa vaan luottaa koiraan? Luottaa siihen että se kykenee olemaan se maailman parhain myös koetilanteessa? Unohtaa ajatukset jätättämisestä tai väljyydestä, koska ei se ole sellainen. Ei se jätätä tai ole väljä. Tää taitaa vaatia vaan ohjaajan ajatusmaailman muutosta.

Tokonuoret, syksy 2013
Tokonuoret, syksy 2014 / Treeneissä "kotona" kevät 2014

 
Zetan pisteissä näkyy missä kohtiin oltiin täysin pohjalla koko liikkeen, tai lähinnä istumisen kanssa. Nyt ollaan taidettu löytää yhteinen sävel ja treeneissäkin onnistuu. Luoksetulosta on yhtä sekavat ajatukset kuin pisteetkin. Ollaan nähtävästi saatu jotain armahduksia pisteiden perusteella. Stopeissa tepastelee aika poikkeuksetta niin kisoissa kuin treeneissä. En oo oikein millään löytänyt keinoa tän kaavan ja kyttäämisen rikkomiseen. Ilme ei ole yhtään hyvä ja kyttää. Tulee matalana kytäten ja stopit siis sen näköisiä.
 


Ruutuun olen tyytyväinen kisoissakin! Joo saishan se tykittää vähän pidemmälle eikä ennakoida niin paljoa. Riittävän toimiva ja luotettava. Ohjatussakin näkyy selvästi se aika, kun oltiin aika ojan pohjalla. Iso kiitos Tokonuorien huippukoutseille, nimittäin tää näyttäs olevan kunnossa jälleen! Toivottavasti kestäis myös kasassa. Metalli toimii myös! EVLssä metalliyök-Doni sai pelastuksen. Palkkaantuu hypystä joten metskukin alkaa olla ihan kiva. Tasamaalla ei tosin toimi vieläkään mutta ei onneksi tarvitsekaan. Tähän voisi hakea treeneihin lisää vaikeutta vinoilla heitoilla.

Tunnari aiheuttaa sydämentykytyksiä joka kerta. Tätäkin pitäis treenata vaan niin paljon enemmän. Lähtökohtaisesti osaa kumminkin etsiä sen oman. Kuten pisteissäkin näkyy, välillä ollaan keksitty sitä sun tätä. Treeneissä kykenee tekemään hyviä kisamaisia settejä - mutta pitäisi tehdä vaikeammin. Kaukojen murhekryyni osuu sopivasti samaan kategoriaan tunnarin kanssa. Tässä ongelmana tosin ettei kriteeri ole tarpeeksi selvä. Koira liikkuu vähän sinne sun tänne ja tekee hosuen. Saatiin apua (kiitos jälleen tokonuoret) ja vinkkejä näiden kanssa etenemiseen, mutta oon itse vaan liian laiska ja saamaton. Nyt pitäis ottaa itseä niskasta kiinni. Oltiin jo hyvällä mallilla, mutta viime aikoina on taas lähdetty liiaksi lipsumaan.