tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tokokoe, Lappeenranta 26.06. ja mukamas kaks vee

Ehtipäs taas tapahtua ja blogi on kesän kunniaksi päivittämättä. Käytiimpä kuitenkin taas tokokokeilemassa ja kerkes Donikin täyttää jo mukamas jo kaks vuotta. Hui kun vuodet menevät vauhdilla, vastahan minulla oli lahkeessa roikkumassa pieni naskalihampainen pentu. Linda otti Lahden visiitillä virallisena synttäripäivänä, perjantaina, jätkästä tyylikkäät 2v kuvat joten jos vaikka tähän väliin ne ennen kun palataan tokokokeeseen. 
©Linda T.
©Linda T.
Ja sitten varsinaiseen päivitysasiaan, kävästiin Donin kanssa tiistai-iltana kokeilemaassa taas avon liikkeiden osaamista kokeessa. Tuomarina oli Tommi Varis. Pisteitä kerättiin kasaan taas semmoset 177/200p. AVO1 ja sijoitus 2./7. Aika loisto kelpie eläin etten sanois! Kesä ollaan sitten kisatauolla tokon suhteen ja syksyllä suunnataan esittelemään, toivottavasti viimestä kertaa, avoimen luokan liikkeitä nuorten SM:eihin. Tässä pisteet. Video ei ole laatunsa takia esittämiskelpoinen :'D 

Paikkamakuu 10
  Pää pyöri. Mutta makas paikoillaan. 

Seuraaminen 9
  Aijaij kun paino. Ja ohjaaja tästä syystä käveli miten sattuu. Eipähän ainakaan laamaillut.Tuomarin mukaan "Oli välillä vähän turhan lähellä"

Maahanmeno 9,5
  Nätti. Puolikas katos mystisesti.

Luoksetulo 9
  !!! Ohoh. Sehän oli aika tyylikäs. Tietenkin vähän hiipi jooo, mut donin mittapuulla hieno. 

Seisominen 9,5 
  Tääkin nätti. Vähän ehkä hiipi? 

Noutaminen 8
  Ohjaaja ei ainakaan mokannut, ei. Heitin kapulan melkein koiran nenän eteen josta tuomari tokas vaan että "Heitto uusitaan". Itse nouto oli kuitenkin hieno. 

Kauko-ohjaus 9
  Voihan itikka. Ensimmäisessä istumisessa itikka hyökkäs donin takareiteen ja se oli pakko syödä. Muuten nätit vaihdot. 

Estehyppy 6 
  Ettei turhaan liian puhdasta riviä. Istumiseen kaksoiskäsky koska koira jäätyi, jonka jälkeen ohjaajan vuoro jäätyä. Mietin ehkä minuutin että milläs käskyllä se sieltä tuliskaan takasin eteen.

Kokonaisvaikutus 9
"Iloinen koira joka tekee kokoajan töitä hymy huulilla." Iloinen omistaja uskaltaa olla tuomarin kanssa samaa mieltä! :)
 

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Ai mikä? Päivityskatko? En oo kuullukkaan.

 Ihan alkuun, käykääs tsekkaamassa sivupalkista kuvia klikkailemalla koiruuksien omat sivut (;
Huhhuh. Kesä tuli ja blogi koki hyvin kesäisten säiden johdosta pienen jäätymisen. No ei vaan, ollut taas vaikka millasta aktiviteettia ja tekemistä kun loma alkoi ja blogia ei ole edes kerennyt ajattelemaan. Heti loman alkuun olin viikon riparilla isosena, sitten järkkäiltiin ekkaria ja käytiin koirankin kanssa kehässä pyörähtämässä ja ollaan muuten vain lennelty paikasta toiseen. Eikä me nytkään kauaa jakseta paikallaan olla, huomenna otetaan juna kohti lahtea koiran kanssa ja tiistaina takas. 
Treenaamisetkin ollu menojen takia ihan minimissä ja kertaakaan ei olla varsinaisesti tokoiltu viime kokeen jälkeen ja kalenteria katsoessa huomaa että seuraava koe onkin jo ensi tiistaina. Hupsista. No ehkä tää tästä. Mitään maailmaa mullistavaa ei kuitenkaan ole kerennyt tapahtua. Normimenoa vaan. 

Erkkarissakin tosiaan pyörähdettiin tossa takapihalla. Aamupäivä näytti aika lupaavalta, mutta kyllähän se sitten heitti näyttelyn edetessä vettä niskaan. Doni oli ilmottu ensimmäistä ja viimosta kertaa nuoriin ja tuomariksi oli saapunut Lena Stålhandske, Ruotsista. Donin lopullinen tulos ERI2 SA. Arvosteli pitkään ja kopeloi koiria pitkään. Saatiinkin koko paperillinen tekstiä ja vielä ihan mukavaa sellaista. Liikkeessä hännän kannosta tuli ylläri noottia, Doni viiletti kehässä tuttuun turvalliseen tapaan häntä kohti pilviä.
"Good size, excellent type, well shaped head, good expression, correct ear set, correct bite, very good topline and tailset. Well late shoulders, bit short upper arm, excellent strong feet, very good body, muscle filled upper ties. Could have a bit more bent. Moves good, but too high carried tail. "


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Tokokoe, Imatra 05.06.

Korkattiin meidän AVO kokeet tänään(tai no jo eilisen puolella) Imatralta. Ei ollut yhtään koefiilis eikä ees jännittänyt. Iltakokeet ei oo meitä varten! :D Paikka oli sama, kenttä eri ja tuomarikin sama. Koe oli ainakin puoli tuntia myöhässä ja kotona oltiin vasta kympin jälkeen, joten kyseessä oli todellakin iltakoe. 
Lopputuloksena meille AVO1 189/200p. KP ja sij. 1.  Loisto kelpie! Doni oli kehässä iloinen oma itsensä, ja pisterivikin näytti mukavalta, vaikka ohjaaja tunsi melkein pyörtyvänsä piiloon ja näki jo päässään miten piiloon hipsii kohta pieni ruskea kelpie eläin. Pysyi kuitenkin hyvin. Kaikki pisteet, selitykset ja videot alla. Videoista ja kuvista jälleen isot kiitokset Miiralle! :)

Paikkamakuu 10
Hiukan levoton oli jätettäessä ja mietin että millon nousee. Oli kuitenkin kulma maannut ihan nätisti ja tuijotellut piiloa.
Seuraaminen 8½
Ei miun silmään ees pahasti poikittanut. Perusasennot oli vinoja.
Liikkeestä maahan 10
Täydellistä taas.
Luoksetulo 9
Vähän hiipi, mutta pysähtyi(!!) Jäi vaanimaan pysäytyksen jälkeen palkkaa. Ei olla treenattu hirveästi kokonaisena.
Liikkeestä seisominen 9
Ei tietoa mihin katosi piste. Lopun perusasento oli ainakin erittäin ruma.
Noutaminen 9
Ohjaajaa peloti kapulalle varastava kelpie joten heitti kapulan ihan melkein koiran nenän eteen.
Kauko-ohjaus 10
Oli aika tyylikäs, ei voi muuta sanoa. Toimi kuin ajatus.
Hyppy 9
"Sivu" käskystä tuli vain tiukemmin eteen, siirty kuitenkin sivulle ilman toista käskyä.
Kokonaisvaikutus 10



Yleinen häröily, ja "näin-hirtät-kelpien-ennen-paikkista" -oppitunti.
Kelpieiden omistajia ihan hymyilytti palkintojenjaossa.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

Huh. Se oli sitten siinä. Peruskoulu suoritettu aika kiitettävästi läpi ja nyt ois sellanen kymmenen viikon loma. Kelpaa tän vuoden jälkeen! Koirahommissa ei mitään uutta, AVOt kivassa paketissa ja kaks päivää kokeeseen, hrrr. Tänään käytiin iltapäivästä lenkkeilemässä Miiran kanssa, joten hänelle isot kiitokset jälleen kuvista :) 

Lauantaina pidettiin muutaman tunnin tauko päättäreistä ja käytiin tekemässä tapiksella sm-kisohin valmistautuvien häiriöks toisessa kehässä kokeenomaset treenit. Normi järjestyksessä, Doni tais olla suoritusjärjestyksessä kolmas. 
Paikkamakuu alkuun, hyvin makas vaikka mua pelottikin että nousee istumaan. Oli vähän heilutellut häntää, katellu maisemia ja kerran oli nenäkin käyny maassa. Mutta pääosin makas hyvin ja tuijotteli piiloa. 
Sitten yksilöt, seuraaminen oli perusnättiä. Oikealle käännökset oli tiukemmat kun yleensä! Liikkeestä maahan ei mitään erityistä. Ja luoksarissa pysähty(!!!!!!) olinko ees hiukan ylpeä. Pakko oli palkata tässä välissä. Liikkeestä seisomisessa alko kääntymään kun menin selän taakse, mutta kävin korjaamassa kelpien oikein päin. Kaukot oli nätit ja noudossa ei muuta ongelmaa kuin sivulle tuleminen edestä, jää vaanimaan ihan kivasti. Hypyssä istumiseen kaksoiskäsky.