perjantai 28. tammikuuta 2011

Treenausta pakkaskeleissä.

Vautsi, positiivisesti tuli yllätyttyä blogiin sisään kirjauduttaessa, ollaan saatu nimittäin kaksikin uutta lukijaa seuraamaan meidän ei ehkä niin erikoista menoa :D Mutta tervetuloa! Kommenttejakin olisi kiva lueskella.
Doni, melkein 7kk poseeraus.
Mutta joo olihan meillä taas asiaakin, taas on ei niin mukavat pakkaset kerinny nousemaan vähän väliä melkein 20 asteeseen eikä ulkona viitsi kauheammin treenailla ja hihnalenkeilläkin tuppaa kylmä tulemaan. Parina päivänä on pakkanen kuitenkin laskenut ilman järkyttävää lumisadetta kuitenkin melkein nollaan ja silloin ollaankin lenkkeilty rutkasti erilaisilla mettäteillä.  Metässä kuitenkin hiukan huono kävellä mikäli ei tahdo rämpiä puolen metrin hangessa, jota me emme ainakaan tahdo harrastaa. Jäällä oli aivan loistavat moottorikelkka ladut aivan kuin tehty käyttöömme, mutta luontoäiti ei ollut ihan samaa mieltä ja yhtenä päivänä odottikin upea yllätys kun huomasin rantaan mennessämme että jään päälle oli noussut kivasti vettä, joten sielläkään ei ole nykyään kauhean mukava kävellä joten mukavuuden haluisina taidetaan suosiolla pysyä poissa.

Treenaamis mahkutkin aika pieniä, meidän kylältä löytyy nimittäin tasan yksi kenttä joka on aurattu ja jossa pystytään treenailemaan. Ollaan myös tossa meidän omalla kujalla hiukan treenailtu mutta sekin on "varattu" pikkulasten leikkeihin kuuteen asti jonka jälkeen viitsitään mennä vasta lapsirakkaan kelpie lapsen kanssa siihen touhuilemaan, loistavaa häiriö treeniähän tuo toki olisi muttei kelpie mies pysty mitenkään keskittymään makkaroihin eikä leluihinsa mikäli kiljuvia pikku lapsia juoksee edestakaisin, mikä ei kyllä ole edes ihme, en minäkään pystyisi. Mutta joo tokoiltu ollaan siis sen verran mitä ollaan keritty. Pääosin aika perusjuttuja, pieniä pätkiä seuraamisia, lyhyitä paikallaan oloja ja luoksetuloja.
Seuraaminen on tällä hetkellä aika hyvällä mallillaan, vire on kohillaan ja kontakti kestää. Hiukan saisi tiiviimpi olla mutta muuten aika jees.
Paikallaanolot sekä maaten että istuen toimii edelleen, tää on ollu ehkä aina meidän vahvin osaalue, ellei agilityn odottamista lasketa.
Luoksetulosta on meille tällä hetkellä muodostunut se The Ongelma. Donin mielestä luoksetulossa ei tarvita jarruja vaan voi suoraan juosta Veeraa päin, like thisttp://veerr.kuvat.fi/kuvat/Doni/MVI_9518.MOV. Ton korjaamiseen ollaan saatu nyt jonkin näköisiä neuvoja yhden foorumin kautta että miten voisin lähteä tota korjaamaan, vielä en oo kerinnyt kokeilla mutta viikonlopun aikana ois nyt tarkotus koittaa miten toimii. Kaukoja ollaan kanssa duunailtu naksun kanssa, tosin vasta niin että olen n. metrin päässä koirasta polvillani. Mutta joo, muuten kaikki vaihdot onnistuu paitsi maahan-seiso on hiukan hitaan puoleinen vielä.

Temput on kanssa sellasia joita ollaan kaiken järkevämmän puutteessa treenailtu ja otan ilolla vastaan uusia ideoita siitä mitä voitais seuraavaks koittaa. Tällä hetkellä hallussa on siis molempien ylävitosten antaminen, takajaloilla seisominen, väistäminen sivuttain, piiloon meneminen(video: http://veerr.kuvat.fi/kuvat/Doni/MVI_9481.MOV), ryömiminen jaja mitäköhän unohdin? Niin ja tietenkin herkun ettiminen väärinpäin olevista pahvimukeista, tolpan tmv kiertäminen, matolle meneminen, molempiin suuntiin pyöriminen ja jalkojen välistä pujottelu. Peruuttaminen on kanssa treenauksen alla.

Niin ja mitäköhän miulla vielä oli :'D Liian harvoin kirjoitan joten liikaa asiaa. Ainiin agility treeneistä vielä hiukan. Vauhtia löytyy jo nyt vaikka muille jakaa ja irtoaminenkaan ei useemmiten ongelmaa tuota. ohjauskuvioista ollaan treenailtu nyt lähiaikoina pakko valssia, valssia, takaaleikkausta ja öö, mitäköhän vielä? Käsitteet ei hallussa! :D Hyvin onnistuu ja intoa on juuri tarpeeksi sopivasti, välillä hiukan liikaakin mutta se korjaantuu helposti pikku jäähyttelyllä.

Korkeuttahan meiltä löytyy n. 48-49 cm ja painoa 16kg joten ihan mukavan kokoseksi ollaan kasvettu. Lievästi löytyy vielä takakorkeutta mutta ei pahasti. Itselaukaisimella otetut kuvat sitten ovat ihan omassa luokassaan :'D

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Hiljaiselosta palaillaan

Blogi onkin kärsinyt taas hiukan vajaa käytöstä ja on ollut hiljaiselolla nyt jo parikin viikkoa. Osasyynä tähän voisin tällä kertaa keksiä Levin matkan, jonne apina ei kylläkään päässyt mukaan, mutta suurimmaksi osaksi taitaa olla vaan laiskuutta se ettei blogiin uusia päivityksiä tule. Ensi vuonna kuitenkin lupaan näihin blogi kirjoituksiinkin panostaa jotta saatte hiukan useammin jotain uutta lukea, mikäli näitä kirjoituksia kukaan edes lukeekaan :'D

Joulu ja uusi vuosi menikin sitten menojaan kotona oleillessa ja rauhallisissa merkeissä. Tänä jouluna Doni oli ehkä kieltämättä se kuka sai kaikista eniten lahjoja. Paketit apina repi auki ilman avustuksia onnellisena. Paketeista paljastui taas lisää leluja, mm. karmean kovaa vinkumista pitävä vinkulelu, jonka doni sai kylläkin jo parin päivän jälkeen rikki, kasa muita leluja ja varmasti ainakin 5 luuta herkkuja unohtamatta, varsin onnistunut juhla siis ainakin Donin mielestä. Uuden vuoden pommituksistakin Doni selvisi kuuleman mukaan ainoastaan parin ensimmäisen raketin haukkumisella, itse en kotona ollut mutta äitin ja timon kanssa uutta vuotta poitsu vietti.
Lumisukellus on loistava urheilumuoto.
 Seuraavan reilun viikon Doni saikin sitten viettää hiukan lomaillen kummini sekä isäpuoleni veljen hoidossa vuorotellen ollessamme itse levillä lomailemassa. Hiukan oli poitsu innoissaan kun tultiin sitten reilun viikon jälkeen kotiin ja loppu illan kävelikin kaikkien perässä varmistellen ettei kukaan vain jätä häntä yksin :'D
reilu 6kk


 Joulupyhät, ja itseasiassa koko joulu loma vietettiin treenitaukoa, vaikka tarkoituksena olisikin ollut treenata molempien kanssa hiukan ahkerammin. Molemmat pitivät komean kolmen viikon treeni taon lähes joka lajista, Donin kanssa sentäs hiukan tokoiltiin kotona. Toko kapulaa treenattiin pitämään suussa ja tällä hetkellä tuo nostaa kapulan hyvin ja tuokin jo jonkun matkaa :)
viikon vaille 7kk
Kuluneella viikolla käytiin kuitenkin Donin kanssa torstaina hiukan agiliitelemässä hallilla ja ainakaan vauhtia ei näyttänyt puuttuvan yhtään. Hirmu innoissaan ja vauhdilla taas mentiin, hyvin jakso kuitenkin keskittyä vaikka alussa sähläilikin kun treenailtiin hiukan puomin alastulon 2on-2offeja. Hyvin alkaa nuokin jo pikku hiljaa aina välillä onnistumaan vaikka vauhtia löytyykin.
Ens viikolla meillä onkin jo maanantaina pentu-agi treenit ja keskiviikkona ois tarkotus lähteä illalla käymään hiukan tokoilemassa kirkolla, saas nähdä miten pärjäillään :D

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Mennyttä vuodelta 2010 ja tulevaa vuodelle 2011

Nyt on siirrytty taas yksi vuosi eteenpäin vuoteen 2011 ja jätetty viime vuosi 2010 historiaan. Tätä vuotta voidaankin muistella vielä pitkään! Vuoteen mahtui todella paljon iloa etenkin koiraharrastuksen parissa ja tästä voikin kiittää ainoastaan teitä kaikkia treeni ja leikkikavereita, kasvattajaa ja kaikkia ketkä ovat olleet edes jollain tavoin vaikuttamassa menneeseen vuoteen! Tehdään ensi vuodesta vielä parempi. Hyvää ja menestyksellistä uutta vuotta 2011! 
ylimpänä Doni, alla siskot. Kuva lainattu Kirsiltä.
Kaunis poseeraus, 4vko
6vko
 Viime vuoden kohokohta epäilemättä oli kelpie poika Donin astelu taloon elokuun loppupuolella. Donin kanssa ollaankin viime neljän kuukauden aikana kerettykkin kokemaan jo vaikka mitä ja touhuamaan yhtä sun toista. 23.06. päivään ei kuulunut kuin hymyilyä saadessamme viestin kasvattajalta, Boogielle oli syntynyt neljä pentua, 3 tyttöä ja yhden pojan. Yksi tytöistä kuitenkin valitettavasti menehtyi joten jäljelle tai Doni siskojensa Toscan ja Binkan kanssa.  Pienen suunnittelun jälkeen otimmekin sitten viikonloppuna 24. päivä heinäkuuta suunnan kohti hankoa ja kuukauden ikäisiä pentuja katsomaan.  Pennut olivatkin jo todella virkeitä ja meno oli kovaa, koko ajan joku oli menossa jonnekkin.
8vko

Elokuun lopuilla sitten käytiinkin poitsu hakemassa ja nyt vain kohti uusia tuulia! Loppukesä menikin sitten melko äkkiä ja uusiin paikkoihin, asioihin ja koiriin käytiin tutustumassa ja positiivisesti ollaan kaikkeen suhtauduttu. 
(c) Viktoria M.

Syksy alkoikin sitten aika äkkiä ilmojen kylmetessä. Syksyllä ohjelmaamme kuului lenkkeilyjen ja leikkimisten lisäksi myös pentuagility ryhmään pääsy ja pieni tokoilu itseksemme. Doni onkin päässyt agilityn myötä tutustumaan putkien ja kontaktien ihmeelliseen maailmaan ja siivekkeiden läpijuoksuakin ollaan tietenkin treenailtu. Apina on tekemisestä todella innoissaan ja vauhtia löytyy.

Talvikin yritti jo kerran aikaisemmin tulla lumen saattelemana, mutta tulikin hiukan myöhemmin vasta. Lumet tulivat hyvin sitten kerralla eikä loskassa jouduttu kauaa talsimaan, ei lähestulkoon ollenkaan, onneksi. Kakara olikin lumista todella innoissaan ja edelleenkin sukellellaan vähän väliä lumipenkkaan.Alkutalvesta käytiinkin sitten korkkaamassa näyttelykehät helsingissä Best-in puppy pentunäyttelyssä. Hesan reissulta kotiuduttiinkin upeasti sitten tuloksella PEK1 KP ja ROP-pentu. Iso kehä meni läpijuoksuksi mutta eipä juuri viisikuukautiselta voi upeampaa tulosta odottaa :)! Hyvillä mielin päätettiin näyttelykausi ja tästä on hyvä jatkaa.



Elviä ja Ellaakin ollaan keritty viime vuoden aikana keretty käydä moikkaamassa pariinkin otteeseen. Vajaa älyisillä lapsilla onkin ollut enemmän kuin kivaa keskenään joten tarkoitus tietenkin jatkaa miittailua tänäkin vuonna! Viime tiistaina mukana olivat myös Anni kahden lyhytkarvaisen collien kanssa ja riemua riitti.
Koko nelikko.


Tämä vuosi olikin äärimmäisen upea joka tavalla ja toivotaan että ensivuodestakin tulee upea, ja tietysti toiveissahan on että vietettäisiin vielä upeampi vuosi. Tavoitteena meillä on Donin kanssa päästä treenaamaan tokoa valvovan silmän alle lpky'n toko koulutuksiin. Tarkoitus olisi myöskin päästä kisailemaan ekat toko-kokeet joskus kesällä tai loppusyksystä. Agilityä olisi tarkoituskin myöskin jatkella samaan malliin ja saada koira vaikkapa kisavalmiiksi vielä ennen ensi joulua. Näyttelyiden saralta ei ole sen suurempia suunnitelmia kuin että päästään vaan käymään ainaskin parissa näyttelyssä ja ainaskin suurimmassa osassa lähiseutujen näyttelyitä. Jälkeäkin olisi kiva päästä kokeilemaan ihan kunnolla mutta saas nähdä keritäänkö kaikkea tehdä. Ainiin ja tietenkin luustokuvat ois tarkotus ottaa loppu vuodesta, joskus syksyllä luultavasti.