Perjantai iltana kun ton näin niin tuumailin että ei kyllä ehkä selvitä hengissä, mutta hyvin selvittiin :D 1-3 väliä tehtiin twistin kanssa ja niin että tarkotus oli käydä vekkaamassa ennen kolmosta että saisi paremman linjan ja putken sijasta löytyisi puomi mihin oli tarkoitus suunnata. No parilla esimmäisellä kerralla 1-3 oli loistavat mutta kelpie pongas putken johon sinkos, kolmas kerta toden sanoo ja saatiin kelpie puomille. Vitoselle takaakierto ja päällejuoksu 5-7 välit tehtiin twistillä ja kelpie loisti. Pikku hiljaa alkaa luottamaan siihen kuinka hyvin toi koira lukee miun ohjausta kunhan vaan ohjaan sitä kunnolla. Keinulla rupes himmaa vähän mutta teki loppuun asti vaikka irtaannuin aika pitkälle putken luo. Renkaan jälkeen käänty tosi hyvin aalle vaikka aika vähän uskalsin kääntää kun meidän rengas on vielä vähän hiomista vaille. Sitten tuleekin kohta jota hinkattiin hinkkaamisen perään mutta loputki saatiin hieno pätkä. Tässä taas ongelma ohjaajassa joka jää odottelemaan koiraa "tuleekohan se varmasti" -asenteella. Sitten kun saatiin allekirjoittanut juoksemaan täysillä ottamaan koiraa haltuun 17 hypylle pakko valssiin oltiin jo aika hyvällä mallilla. 15min menny ja koira tauolle.
Tauon jälkeen jatkettiin vielä siitä että kelpie tulisi ottaa haltuun sen pituuden jälkeen ettei se sinkoa sitä 5m suoraan :D No otettiin taas ohjaajaa vähän niskasta ja johan alko esiintymään spurttisuoran jälkeen nätti pakkovalssi josta hypyn kautta kepeille valssilla. Kepeillä esiteltiin taas kelpien malttamattomuus ongelmaa eikä meinattu päätä millään keppejä loppuun. Ohjuri toka vikaan väliin ja johan alko toimimaan. 20 hypylle tehtiin pakko valssi jolla saatiin Donille aika kiva kulma suoraan hypyn kautta putkeen. Kerrankin luotin koiraan ja uskalsin lähettää kaukaa putkeen ja lähteä itse jo tekemään persjättöä putken jälkeen ja kerrankin kerkesin, jes! Pussin jälkeen loppuun superpalkkaa Donatsille ja lopeteltiin siihen.
Saatiin aika mukavaa palautetta siitä että Doni on kyllä todella hyvä lukemaan miun ohjausta ja aina kun vaan ohjaan kunnolla niin koirahan kääntyy aivan tosi pienesti ja kulkee muutenkin tosi hyvin. Vielä vaan miun pitäisi opetella luottamaan koiraan ja juosta eikä jäädä jokaiseen kohtaan turhaan varmistelemaan. Tsoi mukava koulutus ja isot kiitokset kouluttajalle!
Pesinkin vielä Donin tossa illalla ja hui viikko enää voittajaan! Laputkin saapuivat tällä viikolla ja Doni esiintyy yhden aikaan kehässä numero 15 junnu uroksissa numerolla 21. Muistakaahan tulla moikkailemaan!
Maanantaina ois tarkotus suunnata käymään imatralla agiepiksissä kun omat epikset jäi käymättä kun olin aavistuksen kipeänä. Saas nähdä saadaanko aikaiseksi lähteä :D
Toivottavasti törmätään voittajassa! Yritän ainakin osua kelpie kehälle katselemaan. ;)
VastaaPoista