maanantai 25. tammikuuta 2016

Ready, steady, go, sellane flow


Epäaktiivisuus blogin puolella meinaa nostaa päätään. Hirveästi olis aikaa ja kirjoiteltavaa. Mutta blogin avaaminen ei ole vain onnistunut. Mietin, että eihän me olla tehty oikein mitään eikä ole mitään kirjoitettavaa. Kun vähän enemmän miettii, niin ollaanhan me taas tehty vaikka mitä ja auton mittariinkin on taas ehtinyt kilometrejä karttua.

Reilu viikko sitten käytiin Hannan ja Lukan sekä Ellan ja Elvin kanssa jäällä lenkkeilemässä. Doni on edelleen vähän kevyemmällä liikunnalla joten se sai jäädä kotiin. Kiitos Hannalle upeista kuvista!


Ollaan tässä hiljaisuude aikana keretty treenaillakin, käydä useampaan kertaan jäällä lenkillä, käyty lahden näyttelyssä, reissattu Lappeenrantaan, nähty Miiraa ja Käämiä, palattu takas Jyväskylään ja lenkkeilty lisää. Allekirjoittanut kävi suorittamassa yhden vaiheen autokoulua alta pois ja allekirjoittanut makaa edelleen sohvalla töiden alkua odotellessa. Vähän alkaa jo turhauttaa, mutta ompahan aikaa tehdä kaikkea.

Lahden näyttelyyn sain onneksi parikin kyytiläistä, niin ei turhauttanut kovin paljoa lähteä aikaisin aamulla ajelemaan, varsinkin kun kelpieitä oli ilmoitettu 15 kappaletta... Hyvin lähti sertin metsästys käyntiin. :D Ehkä sitten vetskuna. Donille en jaksanut raahata edes häkkiä mukaan, ihailtavan hyvin se on oppinut käyttäytymään julkisilla paikoilla, tosin ollaan me kyllä reissailtukin. Doni osasi käyttäytyä siis oikein fiksusti kehässäkin. Seisoi ihan nätisti ja patsasteli paikoillaan. Kehä oli harmittavan pieni, enkä saanut Donia liikkumaan hyvin. Tuloksena tuttu ja turvallinen EH.

"Urosmainen. Oikeat mittasuhteet ja vahvuus. Hyvä pää ja ilme. Kauniisti kiinnittynyt voimakas kaula. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Hyvä raajaluusto. Takaosa saisi kulmautua hieman voimakkaammin, jotta liikkeeseen tulisi työntöä. Hieman ahdas takaa ja valitettavan sidottu askellus."


Ei olla suuremmin treenailtu pakkasten rajoittaessa vähän meininkiä. Tietyt asiat myös vähän rullaavat paikoillaan, enkä osaa lähteä viemään niitä tarpeeksi eteenpäin. Vaikeaa! No, onneksi sunnuntaina päästään Katja Kiviahon koulutukseen ja seuraavalla viikolla Oilille. Eiköhän nämä lähde tästä rullaaman. Ohjelmassa tulee olemaan ainakin seuruuta ja noudon vaiheita. Käännöksiä en osaa opettaan, en sitten millään ja noudossa suu väpättää ihan hulluna. 

Ollaan seuraamisessa tehty piiiitkää suoraa ja niitä kaaria. Oikealle on ihan ok hyvä ja pitää paikkansa yleensä ihan hyvin. Vasemmalle ei väistä yhtään. Tuntuu että potkin koiraa vaan päähän kun ei vaan väisty. Seuruun asenne ja ilme ovat kyllä kivoja. Käytiin täysin vieraassa hallissa lauantaina treenaamassa, ja sielläkin toimi ihan huippuhyvin! Alla pätkä Riskin seuruutreeniä. Kiitos Marikalle kuvaamisesta! 


Kaukoja ollaan myös hinkkailtu. Viime viikolla tehtiin ensimmäistä kertaa etujalkatekniikan vaihtoja rappusten yläpäässä ilman alustaa! Oli super hyviö vaihtoja! Luo vähän uskoa että eiköhän nää tästä lähde onnistumaan. Alo-avo kauot ovat ihan hyvällä mallilla, niitäkin ollaan jonkun verran jumppailtu. Lähinnä ensimmäistä istu vaihtoa ja siellä istumassa kestämistä. Hyvin tsemppaa!

Luoksetuloa ja hyppyä tehty myös muutamia toistoja. Molemmat pelittää! Hypyllä hitaampi vauhti ja ennakoi sivulle tuloa (aloittaa kääntymisen liian aikaisin). Hypyn kanssakin täytyy vaan palkkailla paljon suoraan taakse. Paikkamakuita ollaan tehty viikon sisään varmaan enemmän kuin koko Riskin tähän astisen elämän aikana. :D Sisällä pitkiä aikoja, hallilla lähinnä kiinnitetty huomiota siihen ettei katsella maisemia eikä duunailla mitään muutakaan siellä. Lauantaina tehtiin 3 koiran ryhmässä Riski keskimmöisenäja oli tosi hyvä ja rauhallinen! Ensin reilun minuutin makuu, kävin kolmesti palkkaamassa. Perään puoli minuuttia 15 metrissä ilman välipalkkoja. Kesti ilman mitään oheistoimintoja, hieno! 



perjantai 15. tammikuuta 2016

Missä mennään?

Luvassa tiivistelmää missä vaiheessa Riskin alempien luokkien liikkeet ovat. Meinasin rustailla tätä ensin wordiin, mutta ajattelin sitten pieneksi motivaation lisääjäksi julkaistakin. Tuleepahan varmaan paremmin treenailtua niitä puutteita eikä tehdä aina niitä kivoja liikkeitä. :D

Donin kanssa Mikkelin tokokokeeseen meno peruttu. Käytiin vihdoin eilen hierojalla ja oli kelpie hiukan solmussa sieltä sun täältä... Ei ole pitkään aikaan päässyt hoidettavaksi ja olosuhteet ovat olleet, noh hiukan kyseenalaisia. Nyt pidetään pari viikkoa treenilomaa ja koitetaan hillitä koirien sekopäisiä törmäysleikkejä. Liikkua saa ja pitää, mutta koitetaan kaivaa enemmän esiin kunnollista ravia. Kahden viikon päästä uusinta käynti, ja katsotaan onko lähtenyt parempaan suuntaan..

Alokasluokka: 


Paikalla makaaminen 1 minuutti
Koirat yksitellen alas sekä takaisin sivulle. 
Tämä on ihan hyvässä vaiheessa, täytyisi vain tehdä enemmän ja erilaisissa paikoissa. Hiukan saattaa vilkuilla alussa ympärilleen, mutta rauhoittuu aika nopeasti ja pysyy suorassa maassa. Sekä maahanmenoa, että sivulle nousuja täytyy treenata ryhmässä paljon. Reagoi helposti muiden käskyihin tai tarjoaa muuten vain maahanmenoa.

Seuraaminen
Käännökset oikeaan, vasempaan ja täyskäännös. Hidas ja juoksu ilman käännöksiä.
Hyvässä vaiheessa! Suoralla hyvä asenne, tykkää tehdä hommia ja pyrkii säilyttämään paikkansa hyvin. Oikealle käännökset ja täykkäri hallinnassa, vasen ok, mutta vaatii vielä lisää treeniä. Juoksua treenattu vain muutamasti, mutta tekee todella nätisti. Hidasta tehty myös vähän, mutta sujuu hyvin mikäli ohjaaja kävelee hyvää tahtia.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 
Palaset hallussa, yhdistely vielä vaiheessa. Tarvitsee lähiinä varmuutta. Maassa pysymiseen täytyy treenata kestoa ja ohjaajan liikeeseen siedätystä.

Luoksetulo 
Jätetään istumaan, matka 15 metriä 
Toimii! Tosin odottamiseen täytyy treenata vielä häiriökäskyjä ja liikkurin häiriötä. Aika varma jo tälläisenään.

Noutokapulan pitäminen
5 sekuntia
Mälväyksestä päästy aika hyvin eroon. Voisin sanoa, että tämä liike on hallussa. Treeneissä pitää muistaa tehdä vielä erimittaisia pitoja, siedättää häiriöihin ja vahvistaa irrotusta vasta käskystä.

Kaukot
maahan-istu-maahan vaihdot, matka 2 metriä
Toimii! Tähänkin lisäyksenä häiriöt ja asennoissa pysyminen.

Estehyppy
avohyppy, matka molemmin puolin 2-4 metriä 
Mitä nyt pari kertaa testattu niin toimii. Varmuutta toki täytyy vielä saada.



Avoin tiivistettynä, mitä lisää vrt alo


Paikkamakuu muuttuu paikkaistumiseen. Toimii. Treenattavaa vielä: häiriöt
Seuraamiseen lisäksi juoksussa oikeaan käännöset ja askeleet taakse. Juoksussa käännökset toimii, taaksepäin askelia ei ole oikeastaan edes tehty.
Istuminen (tai maahanmeno) seuraamisen yhteydessä. Vaiheessa, palaset toimii. Sivulle palataan koiran takaa. (treenaa!)
Luoksetulossa jätetään istumisen sijaan maahan. Tämä myös toimii.
Seisominen seuraamisen yhteydessä. Palaset toimii, tarvitsee varmuutta lähinnä.
Merkin kierto. Riskin bravuuri! Lähinnä erilaisilla merkeillä pitäis tehdä.
Kaukoihin muutama vaihto enemmän ja matka 5m, ei mitään ihmeellistä
Estehyppyyn vaihtuu umpieste, ei muuta uutta.
Ruutu. Ruutuun lähetys toimii, osaa hakea melko hyvään paikkaan ilman targettia/lelua. Stoppi toimii, loppuosa vielä treenattava.



keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Tartu kii, piirrä tähdet silmiin

Treenirytmiin palattu! Ihanaa kun pakkaset edes hiukan lauhtuivat. Tosin tilalle tulivat hirveä, hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. No, hallissa ei sentään tuule tai sada. Onneksi tulivat nyt, sunnuntaina ollaan nimittäin lähdössä Lahden ryhmänäyttelyyn ja on ehkä hiukan mukavampi ajella hyvässä kelissä. Miulla oli hyvä plääni treenailla Donin kanssa vähän sitä näyttelyfifeilyä, mutta no. Koiralla on ollut kerran näyttelyhihna kaulassa ja sentään vaivauduin pesemään sen viime viikolla. Eiköhän tässä ole ihan tarpeeksi valmistautumista. Kelpieitä on ilmoitettuna jopa 15 kappaletta, vähän jo turhauttaa ehkä lähteä. Siinä meni haave "pienestä ryhmänäyttelystä"

Ollaan yritetty karistella pakkasen aiheuttamaa kangistusta hallilla. Kolme kertaa tällä viikolla käyty jo hallilla, ja nythän on keskiviikko. Huomenna pidetään vapaata ja Doni pääsee rentoutumaan hierottavaksi. Riski sai puuhastella maanantaina agility juttuja, muuten ollaan tehty tokoa. Sain Donille Mikkelin kokeeseen reilun viikon päähän paikan, joten ollaan nyt vähän katsasteltu kokonaisuuksia. 


Maanantain iloiksi siis Riskille aksaa, ja kakarahan oli varsin pätevällä tuulella! Puuhasteltiin pelkillä hypyillä, rimat 15cm. Tehtiin vähän takaakiertoja ja persjättöjä niille sekä valsseja kolmella hypyllä. Harmi kun en jaksanut virittää puhelinta videoimaan, tuntui kivalta! Kiertoihin malttaa jäädä tekemään hyvin ja valsseja lukee hurjan hyvin. Hyvä tästä vielä tulee.

Doni teki maanantaina vielä palasia. Tehtiin kehääntuloja kun kaikki kentät olivat kerrankin tyhjiä ja sain tehtyä mahdollisimman koetilannetta vastaavia. Eli portista sisään kentälle "Hommiin" käskyllä ja pelkkä seuraa käsky liikkeen aloituspaikalle siirtyessä. Oli ihan superhyviä! Ihminen kun vielä tajuaisi olla yhtä mustavalkoinen ja selkeä oikeassakin kokeessa. Doni ei jäänyt yhtään kyyläilemään mitään, vaikka tultiin tokokentältä agilityesteiden sekaan. Ihan huippua. Sitten oikeassa kokeessa ihminen rupeaa höpöttelemään sille kelpielle ihan joutavia, toistelee käskyjä ja käyttää noin kymmentä eri käskyä saadakseen koiran sivulle. Ja silti se on edelleen jossain ruudussa kiinni. En kestä omaa päätäni.... Kuinka vaikeaa on olla höpöttelemättä ylimääräisiä?


Puuhasteltiin liikkeistä zetaa, tunnaria ja eteenlähetyksiä. Johtunee ehkä taukoilusta, mutta Doni oli todella hyvä! Zetaan loin vaikeutta ihan urakalla, käskytin asentoja mm 360 käännöksissä, normaaleissa käännöksissä, suoraan edellisestä asennosta (kaksi askelta seuruuta - uusi asento). Eikä yhtään mokaa. Okei, yhden seisomisen istui kun höntsäili vapaana. Mutta seuraamisen yhteydessä ei yhtään mokaa. Uskallanko olla tyytyväinen?

Eteenlähetyksissä juoksutin hallin pitkää sivua edestakaisin kosketusalustalle/lelulle ja muutamat tyhjään. Pari huonoa, mutta suurimmaksi osaksi hyviä ja suoria. En tosin tiedä korjataanko tällä treenillä muuta kuin motivaatiopulmia, joita ei nyt kovin runsaasti ole. Ainakin kivaa kelpsillä oli, kun sai luukuttaa sydämmensä kyllyydestä.

Tunnarissa olen edelleen jossain kasan lähettyvillä, että voin puuttua mahdolliseen ryysimiseen. Tekee kyllä pääosin nätisti eikä suurempia hölmöile. Kuvioihin on ilmestynyt maistelua... Huoh. Liekö treeninpuutetta ja pientä painetta, jota ryysimiseen puuttuminen on luonut? Teki kuitenkin pari täysin puhdasta. Maisteluista ei saa palkkaa ja ryysimisestä pysäytän saman tien. Edistystä on kuitenkin tapahtunut, tämän päivän treeneissä tein yhden lähetyksen jo sivulta ja teki oikein sievästi!


Tiistaina Ella liikkuroi parit liikkeet ja niissä oikeastaan vain pikkuvirheitä. Kaukot olivat huonot, mutta laitetaan aidan toisella puolella aksanneen piikkiin. Donille agi on todella paha häiriö. Suurimman osan liikkeistä se jo kykenee tekemään, mutta matalavireisemmät ovat pahoja. Kiertohässäkkä onnistui! Ei nyt ihan kympin arvoisesti, teki väärän asennon (istui seisomisen, mitenniin ollaan vähän istumista treenattu). Kapulaa nostaessa tuli vähän kylkimyyryä melkein esteen ohi, mutta palautti silti hypyn kautta. Jes! Ohjattu oli hieno, samoin zeta. Teki hienot asenot kaikkiin. Erikseen tehtiin eteenlähetystä samalla tavoin kuin edellisenä päivänä.

Riski on puuhastellut kahtena päivänä seuruuta, noutoa, jääviä, kiertoa ja vähän alempien kaukoja.
Seuruussa tajusin, ettei olla tehty oikeastaan mitään muuta kuin suoraa. Ja no vähän oikealle/vasemmalle käännöksiä. Mutta hävettävän vähän niitäkin. Mutta nyt kun tekniikka ja asenne suoralla ovat kunnossa, on huomattavasti helpompi lähteä työstämään muuta. Tehtiin juoksupätkiä eikä pomppinut kertaakaan! Juoksin kyllä hyvin hillitysti, mutta silti vieterikoipi Riskiltä paljon. Tehtiin myös loivempaa ja tiukempaa kaarta oikeaan ja vasempaan, näissäkin hurjan hyvä! Vähän meinasi lähteä edistämään oikealle kääntyessä, mutta korjasi itse aina oikeaan paikkaan.

Noutoa muutamia toistoja vauhtinoudolla ja parit palautukset. Siivosti kantoi! Sivulle palautuksissa mälväsi muutamia kertoja, mutta ei yhtään niin pahasti kuin on mälvännyt. Kierto on hieno. Kapulahäiriöön ei mennyt kertaakaan, umpinainen hyppy on paha. Sille Riski yrittää tarjota kiertoa ja räyhää sittn miulle kun ei tippunut palkkaa. Noh. Saatiin onneksi pienten helpotusten kautta tehtyä kierrot myös umpiesteen ohi. Hyvä Risp! Jääviä ollan ihmetelty aika uusina juttuina kun ollaan alettu tekemään seuraamiseen. Vähän ihmetteli, että häh, miten voi mennä maahan kun hän tässä seuraa pätevänä. Mutta kun tajusi niin tekee tosi hienosti. Seisomiseen koittaa välillä tarjota istumista kun se on paljon vahvempi, mutta tekee hienoja seisomisiakin.




perjantai 8. tammikuuta 2016

Pakkaspäivien iloja

Hirveästi tekisi mieli treenaamaan! Käytiin Domppakin hakemassa Jyväskylän vahvistukseksi. Ihan ei raaski kylmään halliin lähteä treenaamaan näillä keleillä. Nyt lupaili vähän lauhtuvaa, onneksi. -25 puhumattakaaan -30 on kyllä miun sietokyvyn ylittäviä lukuja. Onneksi on koirakavereita, joiden kanssa rallittelu pitää lämpimänä ja väsyttää tehokkaasti. Maalla on muutenkin hiukan miellyttävämpää lenkkeillä näissä pakkasissa, kun koirat saavat paineilla melkein kokonaan lenkit vapaana. Nyt ollaankin otettu iisimmin ja löhöillään tälläkin hetkellä sohvan sisällä.


Pomppakin on päässyt tehotestiin. Ja on kyllä kaikki kehut ihan ansaittuja. Kestää kelpien menossa päällä, eikä tarvitse kokoajan olla nyhtämässä puolelta toiselle. Juuri passeli! Riskillä on ihan perusversio, joka lienee ihan tarpeeksi paksu meidän tarpeisiin. -30 heitin tuonne alle Donin villakangastakin varmuudelta alle, mutta harvemmin tuollaisia kelejä on. Takitan kuitenkin mieluusti jo sieltä -10 alaspäin, varsinkin jos yhtään käy viimaa. 

Molemmat kelpiet saivat alennusmyynneistä muos orbiloc-valot. Riskille kirkas ja Donille keltainen. Henkilökunta on oikein tyytyväinen sijoitukseen, hyvin näkyy! 


Niin ja kun ei kerta päästä hallille, niin täytyy sitten lievittää suurinta treeni-intoa tekniikka räpellyksillä. Yllättävän hyvin mahtuu tekemään 39 neliöisessä kerrostalokaksiossakin.

 Doni on ihan ilmapallona puuhastellut zetaa, kaukoja ja seuruun peruutusta. Vähän on liikaa intoa pienessä kelpiessä. Tosin, voisiko joku kertoa, miksi zetan istumisten onnistumisprosentti on kotitreenissä varmaan aikalailla 100 ja rupes tarjoamaan sitä jo seisomiseenkin. Lisäksi istuminen on todella nopea. Kentällä/hallissa mokailee ja on hidas. Hmh. No, saadaanmpa ainakin onnistumisia ja paljon palkkaamista. Kun päästään oikeasti treenaamaan niin täytyy pitää tämä namipalkalla, josko onnistumiset kestäisivät. Kaukoissa perusiloista sisäDonia. Seisomaan nousuissa saattaa täpinöissään tapsuttaa vähän eteen takakoipia, mutta s-m ja s-i tekee hurjan hyvin ja kunnolla taakse. Niissä ajatus kestää. Peruuttamisessa sama yli-into ogelma kun on vähän liian siistiä, mutta oon nyt saanut vahvistettua myös sitä lopun istumista. 

Riskille kaukoja, perusasennossa häiriötreeniä ja seuraamistakin vähän. Lähinnä oikealle ja vasemmalle käännöksiä. Riski on "hiukan" hillitympi sisätreenaaja, ja sillä on vähän ajatustakin hommassa. Ei ihme, että oppiminen on paljon nopeampaa. Kaukoissa pystyn ottamaan jo välimatkaa ja olemaan seisovillaan ja tekee silti nätisti. M-I ja I-M vaihtoihin olen saanut jo käskysanatkin lisättyä. Nyt ongelmana on lähinnä ettei Riski meinaa millään tarjota enää seisomista vaan tekisi mieluusti pelkkiä vaikeita vaihtoja. :D Perusasennon häiriöissä on yllättävän pätevänä ja tajuaa todella nopeasti mitä haluan. Tänään ei tainnut ollenkaan enää reagoida liikkurin "käsky" sanaan, vaikka olisi tullut kimeämminkin. Tehtiin uutena juttuna myös peruuttamista. Hyvin lähtee suoraan ja käyttää takapäätään oikein fiksusti. 







sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen



 Pari puhelinräpsyä eiliseltä! Oli kovin nättiä, kun käytiin päivälenkillä metsästämässä aurinkoa ja talvea. Harmi kun se kauneus ei voi tallentua kameraan asti. Jäällekin melkein jo uskaltauduttiin, oli vain hurjan liukasta pelkkien paukkupakkasten takia, joten päädyttiin pysyttelemään rannoilla. Tokokuvat parin viikon takaa, kiitos Miiralle. :)

Uusi vuosi meni rauhallisissa merkeissä. Doni oli vähän vahtihaukkunut kotona pauketta, mutta oli päässyt porukoiden matkaan uuden vuoden viettoon ja ilta oli sujunut rauhallisissa merkeissä paukkeesta huolimatta. Riski oli meidän kanssa kaupungissa eikä tyyppi kummemmin edes huomannut pauketta. Keskustassa oli rakettien ampumiskielto, puolen yön aikaan ampuivat ihan tuossa lähistöllä kaupungin isot raketit, mutta Riski veteli tyytyväisenä sikeitä koko paukkeen ajan. Käytiin sisäpihalla iltapissillä hiukan ennen yhtä, vähän pauketta kuului, mutta ei reagoinut mitenkään.


Tokoa ollaan tapojen mukaan puuhasteltu hurjasti, ja sehän edistyy! Kaksi viikkoa sitten ajatus Riskin kisaiästä toi mieleen vain pään pyörityksiä. Mutta nyt tää homma alkaa näyttää tokolta! Hieno kakara! Kokeisiin meillä ei mikään kiire ole, mutta onhan edistyminen aina mukavaa. :D Jaksoin kasata "pienen" videokoosteen kuluneen viikon treeneistä. 

Ollaan tahkottu pääosin seuraamista, noudon palasia ja ruudun paikkaa. Parit ryhmäpaikkikset myös tehty. Paikkis pitäis kyllä ottaa työn alle leudommilla keleillä. Ihan hyvällä mallilla se on, ollaan vain tehty ihan hävettävän vähän olohuoneen ulkopuolella. Seuraaminen on tullut eniten eteenpäin. Tykkään niin kovasti! Asennetta on tllut roppakaupalla lisää ja kestää jo pitkätkin pätkät. Käännökset lähtee seuraavaksi treenin alle. Ollaan niitä kuitenkin jonkin verran touhuiltu. 


Ruutuun lähdettiin tekemään paikkaa kosketusalustalla, jotta saatais kelpien päähän muutakin ajatusta kuin "juokse sinne tötsien suuntaan". Pitäis vaan keksiä varmaan joku paikallaan pysyvämpi alusta, kovassa vauhdissa kun Riski läiskäisee tuota niin lentää metrin ulos ruudusta.... 





Jätkä viikkoa vaille 10kk