Doni, Illi sekä Kalle!
torstai 23. joulukuuta 2010
puoli vuotta!
Pakkastakin löytyy taas vaihteeksi tälläkin hetkellä semmoset -28 astetta eikä ulos tee mieli ei yhtään. Äskenkin, kun ulkona käytiin uudet rakennekuvat ottamassa, paleltui tuolla jo hetkessä eikä koiraakaan viitsinyt kiusata kuin parin minuutin käymisellä joten kuvat sen mukaisia :D Mutta kyllä me jotain saatiin aikaan. Ottaen vielä huomioon ettei olla poitsun kanssa seisomista treenattu sitten pentunäyttelyn jälkeen ollenkaan. Takakorkeuttahan tolta löytyy aika reippaasti,mutta kyllä se siitä ainakin toivottamasti ajan myötä tasoittuu.
Eilen käytiinkin sitten taas hiukan käppäilemässä poitsun ja kameran kanssa jäällä ja oltiinkin lähes kaksi tuntia. ja kylmä oli taas! Tosin koiraa ei näyttänyt kylmä ilma haittaavan yhtään kun vaan paineli vauhdilla menemään koko ajan! Parissa kohtaa oli vettäkin jään päällä joten kengätkin kasteltiin ja jäädytettiin sitten samalla reissulla. Kuvia ette tosin saa kuin viime viikon lenkiltä, en ole nimittäin saanut niitä koneelle vielä. Kallekin vierailee taas parissa kuvassa. Elviäkin käytiin viikonloppuna moikkaamassa, tosin vasta pimeällä joten kuvia ei tullut kuin yksi kiilusilmä kuva sisällä otettuna.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Pakkasta
Illi tahtoi ehdottomasti kuvansa blogiin! |
Viime viikkoina ainakin meillä täällä Lemillä on ollut ihan kiitettävästi pakkasta ja luntakin on ollut ihan riittävästi, itse en taho ainakaan enää yhtään lisää :D Muutenkin tuo sää tila on aika ärsyttävää, joko taivaalta tulee lunta lähes vaaka tasossa taikka pakkasmittarin lukemat nousevat päivittäin yli -20 asteeseen joka ei ainakaan miun kaltaselle ihmiselle oo hyvä juttu! Tykkäisin varmaankin talvesta jos lunta ois, mutta ainoastaan joku noin 20 senttiä, eikä pakkanen nousisi kymmenen asteen yläpuolelle, taitaa tosin olla vaan haave ajattelua :D
Mutta joo, meijän treenaukset on nyt sijoittunu aika hyvin ainoastaan sisätiloihin. Ainoita paikkoja joissa ollaan tokoiltu taitaa olla olohuone ja pari kertaa ollaan myöskin agility -treenien ohella tehty pieniä seuraamis pätkiä. Paikallaanoloakaan ei olla viititty tehä kun vaan sisällä. Takinhan ostin tolle ettei ihan palellu tuonne pakkaseen mutta silti Donin mielestä on liian kylmä olla yhtään paikoillaan.
Agiliidelty ollaan kuitenkin senkin eestä ja miusta jotenkin tuntuu että Donts alkaa ymmärtää jo pikkuhiljaa että treenin aikana ei lähetä moikkaamaan kavereita, eikä muuallekkaan sooloilemaan.
Tänäänkin paisto just sopivasti aurinko ja koulukin loppui sopivasti jo puoli yhdeltä joten päätin ottaa molemmat hurtat mukaan ja lähettiin käymään jäällä. Poitsut tykkäs juossa ainaskin ja kovaa :D Ei myöskään hukuttu joten jäänkin kestävyys nyt testattu! Jossain kohtiin oli hiukan vettä jään päällä mutta ei sen ihmeempiä.
Aksa treeneissäkin käväistiin Donin kanssa vaikka pakkasta olikin melkein sen kakskymmentä astetta. Hirveesti ei kyllä tehty, aiheena oli takaaleikkaus putkella ja hyppy suoralla ja selvittiin siitä ilman suurempia ongelmia :D!
Viikonloppuna oiskin sitten tarkotus mennä käymään Donin kanssa kaupungissa moikkaamassa pitkästä aikaa taas Ellaa ja Elviä!
perjantai 3. joulukuuta 2010
Best In Puppy
Kehä oli hiukan myöhässä aikatauluista ja kelpiet pääsivät alkamaan vasta joskus puoli kahden aikaan, miun jännitys siis kerkesi kasvaa vielä enemmän! Kaikesta jännityksestä huolimatta Doni mies käyttäytyi loistavan upeasti ja tuomarikin näytti tykkäävän poitsusta. Tuloksellaan Doni sitten peittosikin toiset kelpiet ollen hienosti, upealla arvostelulla PEK1 KP ROP-pentu, kerrassaan upeasti miun pieneltä, juuri 5 kk täyttäneeltä riiviö kakara lapselta :D Arvostelukin tässä. Englanniksi tosin, suomentaa en nyt jaksa sitä.
"Excelent type. Very promising male puppy. Lovely headand expression. Scirross bite. Connect top- and underline. Ribcage very well developed for age. Excellent move. Very nice coat and colour."
Loppuun vielä pari riekkumis kuvaa lumihangesta ja Donin 5kk tyylinäyte seuraamisesta :) Ite mokaan alussa kun korjaan ite tota perusasentoa...
maanantai 22. marraskuuta 2010
5kk
Doni on siis jo iso mies ja täytti tossa justiinsa viime viikolla 5 kuukautta. korkeuttakin poika on parisen senttiä kasvanut ja korkeus taitaa olla tällä hetkellä noin 46cm.
Kuvan laatu on ihana <3 joo siis räpsästy äitin upeella kameralla, sisällä joten laatu todellakin sen mukanen :D Mutta hei, kyllä siitä erottaa koiran kuiteski.
Donitsi kävi tekemässä pari-kolme viikkoa sitten myös mätsäri depyyttinsä SPL saimaan järkkäämässä mätsärissä citymarketin parkkihallissa. Ei ollut moksiskaan koira määrästä vaikka koiria oli huima määrä. Tuloksena haettiin pun ei sijoitusta. Tän lisäks tuomari kehu Donin upeeta käytöstä ja hienostihan poitsu olikin. Pentujakin tais olla 44 joten ei ollenkaan huono sijoituskaan.
Kallen kanssa käytiin kanssa samaisessa mätsärissä eikä olla treenailtukkaan viime elokuun jälkeen. Koira kyllä loisti ja oltiinkin isojen pun3. Tosi ylpee oon molemmista poitsuista!
se opettelee lentämään ;) |
Treenailtukkin ollaan ihan kivasti. Varsinkin agista poitsu tykkää kyllä ihan sika paljon ja sen kyllä näkee. Se vaan tekee aina hirmu ilosesti aina kaiken ja yrittää tosi kovin onnistua. Tähän mennessä ei olla tehty kuin irtoamisia ja pieniä sylikäännöksiä. Putkeakin Doni menee jo vaikka olisi hiukan enemmänkin mutkalla.
Ens sunnuntaina oiskin sitten jo Best In Puppy messu keskuksessa, lievästi sanottuna oon jo hirveessä paniikissa :'D Meillä alkaa kehä siis yheltä ja kehä numero kolme. Esiinnytään muistaakseen numerolla 612.
tiistai 26. lokakuuta 2010
18 viikkoa
Hirveesti on poika kasvanut taas ihan hirveesti ja korvat kasvaa mukana! Sillä on ainakin tarpeeks isot korvat :D Monesti ollaan jo kuultu miten koomisilta ne näyttää, ja oonhan mie ton itekkin 'pari' kertaa huomannu!
Muutenkin kokoa on tullut taas roimasti lisää. Korkeutta Donilta löytyy jo noin 43cm, kotimittauksen mukaan saattaa siis heittää jopa parillakin sentillä, mutta _noin_ 23 cm! Painokin on tullut juuri mukavasti perässä ja ihan sopusuhtaseltahan tuo näyttää ja tuntuu. Viime viikkoisen rokotuskäynnin mukaan painoa löytyy siis 12,6kg. Ja tähän väliin taas pari kuvaa poitsusta, vähän uudempia ja vanhempia rakenteita siis.
maanantai 11. lokakuuta 2010
16 viikkoa
Ikäähän Donilta löytyy jopa jo upeat 16viikkoa joka ois siis miun laskujen mukaan tasan 4kk. Ens viikolla oiskin sitten taas rokotuskäynti vuorossa ja saas nähdä näyttäiskö Doni täl kertaa nätisti hampaat, suu kiinni vielä niin olisi aika perfect. Ollaanhan myö sitä hampaitten katselua treenailtukkin mutta en sitten tiedä näyttääkö se niitä muille suu auki vai kiinni mutta ens viikolla tiedetään sekin :D
Nyt ei olla kyllä oikein mitään erikoista pariin viikkoon taas tehtykkään eikä olla käytykkään missään :D Laiskuutta, laiskuutta. No mutta kotona ollaan lenkkeilty ja treenattu sitten senkin eestä. Miulla on nyt joku hirveä inspis kouluttaa tota ja hienostihan se tajuaakin kaiken :) Metsälenkit on kyllä yks semmonen juttu missä ei olla ainakaan laiskoteltu. Ollaan reippaasti lenkkeilty ympäri kuukanniemen metiköitä kaikilla poluilla missä vaan voin pitää Donia irti niin siellä ollaankin sitten juoksenneltu.
No mutta jos me vaikka ruvettaisiin reipastumaan ens viikolla ja käytäisiin vaikka jossain :) Ainakin tulevilla viikoilla tullaan agihallilla pyörimään. Päästiin nimittäin mukaan tämmöselle pentu kurssille jonka ideana olisi touhuta pentujen kanssa häiriössä, sosialistaa pentua ja alkaa sitten pikku hiljaa jo tutustua joihinkin esteisiin. Elvi kelpiekin on tulossa Ellan kanssa meitä tällä viikolla moikkaamaan joten saa Doni ainakin leikki seuraa joka olisi poitsun kanssa samalla aalto pituudella!
Loppuun nyt vielä tämmönen pieni kuva kasa :)
perjantai 1. lokakuuta 2010
14 viikkoa
14 viikkoa tuli siis pojalla tiistaina täyteen ja kovastihan tuo onkin kasvanut, korkeutta on tullut parisen senttiä viime mittauksista ja nyt korkeutta löytyy arviolta 39 cm :) Painoa ei olla kunnolla mittailtu mutta arviolta sellasen 10 kiloa tuo painaa. Ja epäilen yhä edelleen että tuleeko siitä koskaan kelpien näköistä :'D Mutta osaahan se ainakin seisoa jopa nätisti neljä jalkaa maassa. Ja jopa ihan seisoen, ei istuen. Tossa nyt pari kuvaa kun treenailtiin hiukan taasen tossa lähikentällä.
Kuvien upeasta laadusta saatte kiittää ihanaa picassaa joka ei ole pariin päivään suostunut tekemään minkään näköistä yhteistyötä miun kanssa joten kuvat ovat siis aika raaka versioita.
Mutta ollaan myö ihan kunnolla taas tokoiltukkin ja eteentulo ollaan otettu uutena liikkeenä mukaan treeneihin ja poitsu on ymmärtänyt senkin jo tosi hyvin ja alkaa tarjota sitä jo hirmu hienosti. Sivulle tuloa ollaan hiottu hirveesti ja oikea paikka alkaa pikku hiljaa löytyä. Käden oon onnistunu pitämään jo melko ylhäällä ja silti se ymmärtää mitä pitää tehä, upea poika <3 katsettakin tarjoaa hienosti joka väliin, eikä tarvitse edes pyytää! :D
Käytiin myö myös agilityhallilla ekaa kertaa riekkumassa kun käytiin Kallen kanssa treenailemassa vähän torstaina olleita epiksiä varten. Kakara pääs riekkumaan irtona ympäri hallia eikä ees käyny kattomassa kuka oli toisella puolella. Tehtiin sitten sellasta mini mittasta suoraa putken pätkää ja siitä tulikin heti ekan kerran jälkeen Donin lempieste ja juoksi jo innoissaa putkesta läpi kun suun avasin :D Lopuksi pääs molemmat vielä juoksemaan kentälle ja saatiinhan myö ne hetken pysymään paikallaankin :D
Käytiin myös tutustumassa sitten torstaina hiukan agikisojen fiiliksiin Lappeenrannan Agility Urheilijoiden epiksissä eli epävirallisissa agilitykilpailuissa. Porukkaa oli ihan kivasti paikalla mutta ei näyttänyt haittaavan Donia hirveä koirien haukkuminen ja muu show vaan yllättävän nätisti oli! Jonkun puolisen tuntia poitsu oli äitin kanssa kattelemassa ennen kun lähtivät sitten kotia.
Kallen kanssa mentiin siis maxi-mölli luokka jossa oli arviolta ehkä 15 koirakkoa. Rata oli mölliradaksi melko vaikea ja aluksi mietinkin päässäänköhän myö ees pois radalta. Koira karkasi lähdöstä, parissa kohtaa seilasin ite missä sattuun tai olin myöhässä, puomin ylösmeno kontaktit melkein missattiin kokonaan ja aallakin pyörittiin jotain. Loppu tuloksena kuitenkin 5 joka oli täysin miun syytä kun jäin niin paljon koirasta jälkeen että kerkesi pyörähtää esteen ohi. Ihanne aika alittu taas kivasti -12.96 ja oon super ylpeä koirasta <3 Sijoituksenakin upeasti 3. ! Kuviakin saadaan kun Miira niitä miulle lähettelee :)