sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tokokokeilua ja luonne koetuksella

Aktiivi viikonloppu! Eilen korkattiin tokossa EVL seuranmestaruuskisoissa hyvällä fiiliksellä ja tänään ajeltiin Imatralle luonnetestiin. Hieno viikonloppu, ja aivan huippu Doni.

Tokokokeessa tuomarina oli Harri Laisi, liikkeet oli sotkettu mukavasti ja tehtiin kaikki putkeen. Doni oli hyvässä vireessä koko kokeen ajan ja teki oikein mallikkaasti. Ohjaaja vähän töpeksi, ei voi osata käyttäytyä jännityksen keskellä kun kaikki on uutta. Lähdettiin ihan ilman minkäänlaisia tavoitteita, liikkeet vielä pikkasen vaiheessa osiltaan. Tulos yllätti tosi positiivisesti. 245,5p EVL2 sij2!  Pisteet siinä järjestyksessä kun tehtiin ja seliselit lopussa. Videoinnista isot kiitokset Marikalle! :)

Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 10

Tunnistusnouto 9,5
Ruutu 6
Kaukokäskyt 7,5
Seuraaminen 8
Hyppynouto 0 
Luoksetulo 9,5
Zeta 7
Ohjattunouto 10


Ihan superhieno jätkä. Ei voi muuta sanoa. Ruudusta ihmettelin, että saatiin mitään pisteitä. Merkille about viis ylimääräistä käskyä. Loppuosa erinomainen. Kaukoissa hirrrveen vahvat vartaloavut multa, hurr. Yhteen vaihtoon vaati lisäkäskyn, mutta asennot ja vaihdot mun mielestä tosi hyviä. Seuraamiseen oon tosi tyytyväinen. Kesti koko seuruun tosi hyvin. Paikka kesti, kontakti pysyi ja oli ihan hyvässä vireessäkin! Oikealle käännökset löysiä ja ihan viimeisillä metreillä väljääntyi. Hyppynoudossa ärsytti kun kapula lähti noin vinoon! Ohjaaja ei osaa, minkäs sille voit. Jotain kapulan heitto kurssia vois harkita. Plussat nopeesta kapulan otosta suuhun ja napakasta otteesta. Zetassa möhlin taas ite, kun unohdin kiertää tuon yhden tötsän. Ärsyttää kans kun seisomisessa kääntyi vastaan? Kokonaisuudessaan käytin hirveästi vartaloapuja. Nyt pitääkin ruveta kiinnittämään huomiota omaan käyttäytymiseen. Kehäänmenot myös tehotreeniin..... Talvi treenaillaan ja keväällä palaillaan taas kokeisiin! :) 

Luonnetestiä sitten, hui kun jännitti miten Doni tulee käyttäytymään. Vähän yllätyin vahvoista reaktioista etenkin hyökkäyksessä ja seinällä. Todella tyytyväinen olen. Ihan huippu otushan tuo onkin omasta mielestäni. Tuloksena 203p ja laukauskokematon! Tuomareina Tarja Matsuoi ja Leena Turunen. Videosta isot kiitokset Ella! 

Osa-alueet: 
Toimintakyky +2 hyvä
Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +3 kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon


maanantai 23. syyskuuta 2013

Oma maailma, omat säännöt

Viime viikolla piti tokoilla ahkerasti ja hinkata niitä EVL juttuja. Treenattiinko? Ei. Vielä muutama päivä aikaa korjata osa liikkeistä edes melkein koekuntoon. Koira tekee sinnepäin, eikö se ole jo riittävästi? Mikkelissäkin käytiin lauantaina pyörähtämässä. Ei siitä sen enempää. Ei onnistu, niin ei onnistu. Vähän turhauttavaa, kuitenkin ihan suoritettavia ratoja. Kepit ei toimi. Ei vaan toimi. En ymmärrä mikä aivotus iski.. Kaksi viimeistä rataa kulki kuitenkin ihan hyvin ja oli ohjattavissa, muutama ylimääräinen este pääsi eksymään muutamille radoille kuitenkin. Kontaktit oli makeet ja kesti ohi juoksemisen!

No tosiaan, edellisen päivityksen(keskiviikon) jälkeen ollaan tokoiltu kerran, eilen illalla, pienesti. Vähän seuraamista, zetan asennoissa pysymistä ja tunnarointia. Tarkoituksena oli tehdä ohjattua ja kaukoja, mutta en ole vielä sisäistänyt, että syksyllä on pimeää, eikä enää kahdeksan aikaan ilman valoja mitään näkynyt. Mutta, niihin mitä tehtiin. Seuraamisessa tehtiin ensin yksi pidempi seuruu. Oli hieno! Kontakti kesti, paikka pysyi ja muutenkin hyvä. Oikealle käännökset mun mieleen vähän löysähköjä. Zetassa tehtiin asennoissa pysymistä, ilman että lähtee kääntymään vastaan. Tätä ongelmaahan ei ole kuin kerran aikaisemmin näkynyt, mutta parempi ehkä treenata näitä ennen kuin suurempaa ongelmaa pääsee kehittelemään. Kesti kuitenkin ihan ongelmitta. Tähän väliin paikkaistuminen. Noin 3min. Olin ensin näkyvillä(selkä koiraa päin), jonka jälkeen menin kentän laidalla olevan kopin taakse piiloon. Tän jälkeen tehtiin pari tunnaria, ihan hyvällä menestyksellä. Ei nostellut muita ja toi oman molemmilla varmasti. Ote tiukka. Loppuun perusasento treenejä ja neliötä oikealle. Naksuttelin hyvistä käännöksistä.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Toisinaan toimii, toisinaan ei

Tiistaina tehtiin EVL läpi palkatta (puolessa välissä palkkailin) ja tänään agiliideltiin ryhmätreeneissä. Huomenna toivottavasti hakutreeneihin, jos porukkaa tulee ja la Mikkeliin agikisailemaan kolmen startin verran, HUI!

Tiistain palkattomista EVL treeneistä ei jää paljon jäkipolville kerrottavaa. Paljon hyvää, mutta myös ihan ihmeellisiä ja uusia virheitäkin. Tehtiin puoliksi, puolessa välissä palkkailin ja pidettiin tauko. Hyppynoutoa ei tehty, koska en jaksanut raahata hyppyä kentälle. Ensimmäisessä osiossa ruutu, kaukot, zeta ja seuraaminen ja toisessa puoliskossa luoksetulo, tunnari ja ohjattu. Liike liikkeeltä purettuna läpi.
Ruutu täydellinen, jos ei oteta huomioon että karkasi ruudusta juuri ennen käskyä.
Kaukot. En oikein tiedä mitä sanoisin. Juuri kun kerkesin edellisissä postauksissa kertoa miten hyviä kaukoja Doni on tehnyt. Nyt jumitti, teki vajaat asennot(kyttää) ja vaati yhteen s-m vaihtoon tuplakäskyn. Voihan kaukot sanoisinko.
Zetassa järkässä s-i-m. Seisomisessa kääntyi taakse mennessä parilla askeleella perään. Mistäköhän tää ongelma on nyt ilmestynyt, aiemmin ei ole ollut mitään tällästä probleemaa. Pysähtyi kuitenkin hyvin jokaisella käskyllä ja seuraaminen tosi hyvää.
Seuraaminen nättiä! Tehtiin koepitkä seuraaminen sisältäen kaikkea. Hitaassa tosi nättiä tekemistä, kontakti ei katkeillut ja piti paikan. Muissakin tempoissa hyvä, hidas vaati erityismaininnan. Askeleen hyviä, peruutukset erinomaisia. Vasemmalle sivuttain askeleet vaikeat kävellä, painaa vastaan. Hieno keeepie!

Luoksetulo hyvä myös, vaikkei ollakkaan treenattu. Seisominen voisi olla napakampi joo, mutta kelpaa kyllä tuollaisenakin. Maahanmeno tosi hieno! Vauhti pysyi hyvänä ja tasaisena, ei hiipinyt. Eteen tuli tiiviisti, sivulle tullessa hiukan ehkä vino, ei paha.
Tunnari siisti ja hyvä myöskin. Palautti ravilla. Haisteli aika pikaseen, mutta ei nostellut kuitenkaan vääriä. Ei pudotellut tai mälvännyt tuodessa/edessä. Piti myös edessä napakasti kiinni.
Ohjattu makeee. Jes! Haettiin vasen, eli juuri Donille se vaikeampi. Oli tosi rauhallinen merkillä ja haki siististi takaa kiertäen. Palautus suora ja tiivis.


Ja sitten tännä agia. Ryhmätreeneissä pitkästä aikaa. Tehtiin aika mukavia ratapätkiä. Ensimmäisellä pätkällä toimi hyvin, tosin kiirekiirekiire iski ja muutamakin rima tuli alas(55cm.....). Ohjautui kuitenkin hyvin. Toisella pätkällä kerrassaan loisto kelpien kanssa radalla. Tuntui että oli ihan eri koira ohjattavana. Rauhallinen, malttoi tehdä rauhassa ja kaikki rimat pysyivät tapissa(60-65cm), vaikka parissa kohtaa joutui hyppäämään lähelle mua(näissä rimoja tippuu herkästi). Ei tainnut kolautellakkaan. Puomit tosi hyviä, hyvät kontaktit joka kerta. Aika hyvällä fiiliksellä kohti lauantaita! Koutsiltakin saatiin ohjeistukseksi, muista perusohjaustekniikat, älä tee niinkuin muut ja sulla ei saa olla kiire. Rauhassa ja pitää muistaa tehdä töitä radalla, eikä vain olettaa. Nuo asiat kun muistaisi vielä lauantaina.

maanantai 16. syyskuuta 2013

When the lights turned down, they don't know what they heard

Ei olla oikein tehty nyt mitään, vapaapäiviä vietelty ja pyöräilty! Pyörällä heitetty 7-8km lenkkejä, hyvin Doni jaksanut, vaikkei pitkään aikaan ollakkaan kunnon pyörälenkkejä heitetty. Hiekkatiellä ollaan menty, Doni on ollut pääosin hihnassa, pysyy ravissa parhaiten eikä rallittele koko ajan omiaan.

Keskiviikkona piti aksata, mutta olin tunnin myöhässä treeneistä, hups! Tokoiltiin sit hallin pihalla kun saatiin treeniseuraa Marjosta ja Tontusta. Doni teki paikallaolot, seuraamista ja kaukoja. Paikkamakuu hyvä, olin selk koiraa vasten Tehtiin aika pitkä, varmaan ainakin sen 4min. Istuminen myös hyvä. Marjo teki Tontun kanssa vieressä maahanmenoa ja leikki pallolla. Doni kesti tosi hienosti, ei reagoinut mihinkään! Kaukojen vaihtoja läheltä ja kaukaa. Istumiset taas hop- tekniikalla. Tosi näppäriä. Ei sen kummempia. Vaihdot nopeutuneet selvästi uuden jutun myötä. Oon myös lopettanu lelulla palkkaamisen heittämällä, kyttäämisongelma pysyy melkein kurissa. Seuraamista naksutellen, askelia ja pieniä pätkiä. Jos ens keskiviikkona aksaamaan ajoissa? 

Torstaina ei ollut hakutreenejä, paljon porukkaa poissa. Tokoiltiin omalla pihalla. Ohjelmassa jääviä, temppuja metskulla, hyppy noutoa ja tunnaria. Ihan pätevä jätkä. Jääviä peruutellen ja seuraamisen osana. Toimii, toimii! Ei sekoitellut asentoja. Tarkkaa ja hyvät stopit jokaiselle, ei jää hiipimään vaan tekee stopin samantien.Temppuiltiin metsku suussa, puun kiertoja, istu-maahan vaihtoja, sivulle ja eteen tuloja. Paranee kokoajan. Nostot vieläkin melko hitaita, mutta ote kapulaan jo huomattavasti napakampi. Pääosin on kalistelematta, tiputtelusta ollaan päästy kokonaan eroon. Tähän tarvii vaan hirveesti treeniä, treeniä, treeniä. Ei siihen muu oikein auta. Itse hyppynouto liikkeenä ok. Tunnarissa sähelti. Nosteli vähän mitä sattuu ja oli kapuloilla kaikkea muuta kun rauhallinen. Pidettiin pieni mietintätuokio, jonka jälkeen miljoonatunnaria. Oli jo vähän parempi. Pitäisi muistaa taas ruveta tekemään enemmän, oon vähän lipsunu tunnarin tekemisestä, ja se on jäänyt pitkälti kokonaan pois joka treeneistä. 


Viikonloppu lepäiltiin pitkillä lenkeillä käyden lämpimässä syksysäässä. Tänään, maanantaina agilityä! Käytiin yksikseen tekemässä. Tehtiin keppikulmia neljällä ja kuudella kepillä, putkelta irtoamisia ja loppuun pientä ratapyöritystä. Kepit tosi hyviä! Haki tosi hyvin joka suunnasta. Avokulmat on Donille olleet vaikeimpia, mitä kovempi  vauhti, sitä vaikeempia. Nyt toimi kuitenkin hyvin. Haettiin putken kautta näille vauhtia ja hyvin jarrut toimii ja taipuu :) Putkelta irtoamiset ärsyttäviä. Doni irtoaa suoria pätkiä tosi hyvin, mutta putkelta ei vaan toimi. Jos oon yhtään myöhässä, kääntyy putkelta takasinpäin, eikä kuuntele "eteen" -käskyä. Namilautaselle kyllä juoksee, silloin kun ollaan käyty se yhdessä viemässä, muussa tapauksessa ei oo kuppia huomaavinaankaan. Loppuun pientä ratapätkää. Rimat sekaisin 35-60cm, eikä muuten tullut yksikään rima alas. Hyvin pyöri ja piti itsensä poissa ansaputkilta. Näppärä agiotus. 


tiistai 10. syyskuuta 2013

Anna mun säilyttää se voima mun sisällä

Sunnuntai tokot, maanantai tokot. 
Sunnuntaina saatiin lenkki ja treeniseuraksi Emma pk collie Nita. Jouduttiin tyytymään parkkipaikka tokoihin, koska meidän "takapihakentällä" oli lasten jalkapallopelejä. Donille paikkamakuu, istuminen, kaukoja, seuraamista ja merkkiä. Tehtiin myös yksi tasamaa nouto metskulla, oli hyvä! 
Paikkamakuu hyvä, ei ihmeempiä. Istuminen kanssa hyvä, Emma käveli pari kiekkaa Donin ympärillä, ei häirinnyt. 
Kaukoja naksuteltiin vähän uudella tekniikalla. Oon koittanu ruveta opettamaan m-i vaihtoihin vähän lisää potkua ja ryhtiä. Aiemmin on tehny noi vaihdot tosi laiskasti. Eihän se hidas ole, mutta voisi se nopeampikin olla. Uusi tekniikka on maasta ylös ponnaaminen kurre asentoon. Ja on uuten tullu täpäkkyyttä. Doni siis tässä ideassa hyppää maasta niin, että ponkasee etujaloilla pikkasen ilmaan. Nousee paljon reippaammin pelkkään istumiseenkin näitten treenien kautta! Asennosta on tullu myös ryhdikkäämpi, ei jää kyttääään epäpuhtaaseen istumiseen. 
Seuraamisessa askelia, perusasentoja ja juoksussa kääntymistä. Askeleet hyviä joka suuntaan paitsi vasemmalle sivuttain. Ei meinannut väistää ja painoi jalkaan. Peruutukset erityisen hyviä. Juoksuosuus ok, kengurumeiningistä ollaan päästy aika hyvin eroon ja pysyy jalat maassa. Käännökset oli joka suuntaan hyviä. Merkkiä pitkästä matkasta. Kapulat oli takana, mutta palkkailin suoraan merkille. Ihan päteviä, ei ongelmaa. 



Maanantaina tokot hiekkakentällä Miissan ja sakemanni Marin kanssa. Donille ohjelmistossa paikkamakuu, häiriköity istuminen, ohjattu ja ruutu. Pientä seuruupätkää kanssa, panostettiin temponmuutoksiin. Treenien jälkeen pääs rallattelemaan vielä Marin kanssa. 
Paikkamakuu hyvä, pysyy häiriökäskyistä huolimatta sivulla. Tehtiin melko lyhyenä. Istuminen häiriköitynä. Kesti ihan yllättävän hyvin, ottaen huomioon kuinka vähän ollaan tällästä treeniä muistettu tehdä. Miisa leikki Marin kanssa vieressä, teki seuruupätkiä ja maahanmenoja. Reagoi toiseen maahan käskyyn. Kävin palauttamassa istumaan. Loppuun istui hyvin, useista maahan käskyistä huolimatta. Pätevä jätkä! 
Ohjattua liikkuroituna. Malttoi merkillä, jes! Tehtiin vaan kerta molemmille puolille. Hyvä molempiin suuntaan. Oikealta tullessa aavistuksen vino edessä.
Ruutua myös. Ei erityistä mainittavaa, oli hyviä! Juoksee hyvin keskelle asti. Palkkailin stopeista. Pitäis muistaa treenata maassa odottamista joku kerta ihan erikseen.. 


perjantai 6. syyskuuta 2013

Hakukoira, tokoa ja viettitesti

Käytiin Donin kanssa viettitestissä tänään! Ihan hauska kokemus, vaikkakin kovin pikainen! Vähän harmittaa ettei maalimies varsinaisesti kunnolla revittänyt lelua koiralla, oletti että tarraa ilmassa kiinni. Tulos kuitenkin ihan Donin näköinen, ei paljoa puolustellut olis vaan ollu menossa leikkimään raippaa heiluttelevan äijän kanssa, ei siis ilmeisesti kannata eksyä pimeälle kujalle tuon kanssa. :D Näin kyllä oletinkin sen käyttäytyvän.  Videoinnista isot kiitokset Tiinalle!

Maalimiehen arviot Donista, suluissa raksitus vaihtoehdot. Loppuun kertoi vielä laajemmin mielipiteensä koirasta.
Yleisilme: Varma, avoin (varma - epävarma - arka - aggressiivinen)
Tempperamentti: Tasapainoinen (tasapainoinen - yliaktiivinen - flegmaattinen)
Saaliskäyttäytyminen: Voimakas (voimakas - vaatii aikaa ja runsaasti ärsykkeitä - matala)
Otekäyttäytyminen: Hieman voimaton ja hieman rauhaton (voimakas - ei pidä kiinni)
Puolustuskäyttäytyminen: Ei ilmennä (itsevarma - kuormittuu - ei ilmennä - ei testattu)


Loppupalautteessa mainitsi näiden lisäksi vielä hyvästä palautumiskyvystä ja totesi, että saattaisi ruveta muutaman kerran jälkeen puolustamaankin, nyt oli vähän ulapalla että mitä tää touhuaa. Mukava ja reipas koira.

Mutta, kuluneen viikon ajan tekemisiin! Tokoiltiin maanantaina, keskiviikkona esineruutuiltiin ja eilen hakumetsässä!
Maanantain tokot oli hyvät! Ohjattua, zetan vaihtoja, pari paikkaistumista ja metskua. Ohjattua tehtiin ihan merkin läheltä, kapulat reilun kolmen metrin päässä kaarella merkin ympärillä. Oli aika pätevä! Malttoi kuunnella ja jokaisella tuli oikee. Ei häseltänyt, malttoi tehdä merkin ja kuunnella mikä haetaan. Zetan vaihtojen ylläpitoa ensin taas peruuttaen ja sitten seuraamisen yhteydessä. Oli napakoita jäämisiä. Asennotkin melkein joka kerta oikeet! Yks istuminen tais muuttua maahanmenoks. Paikkaistumiset hyviä, ei ollu ongelmia minkään kanssa. Metskut kans hyviä! Pysyi kapula hyvin suussa ja nostot nopeita. Paraneeparanee.

Keskiviikkona esineruutuilua pitkästä aikaa! Alue oli pitkä ja kapea(about 50mx20m). Esineinä nahkainen puhelimenkotelo, hanska ja mytätty hattu. Ensimmäisenä hanska takarajalle, tallailin samalla alueen ja koira sai ootella puussa kiinni niin että näki tallauksen. Hain koiran ja lähettäessä sinkosi saman tien aika taakse työskentelemään ja samantien tuli mäen takaa hanska suussa! Toisella samanlainen puhelinkotelolla, oli sijoitettuna noin puoleen väliin ruutua, Doni ei nähnyt vientiä. Lähti taas tosi hyvin ja käytti nenää. Puhelinkotelon nostossa ja tuonnissakaan ei ollut mitään ongelmaa, vaikka ensimmäistä kertaa kyseisellä esineellä. Loppuun ekaa kertaa kahdella esineellä. Doni ei nähnyt vientejä. Ensimmäisenä hattu, joka oli lähellä, noin 15 metrissä, kuusen alla. Oli haastava. Löysi hajun, mutta pörräs jonkun aikaa ennen kuin paikansi mistä se tuli. Kehuin palautuksesta vain suullisesti ja lähetin samantien toiselle, hanskalle joka oli oikeassa takakulmassa kiviröykkiön ja mäen takana. Lähti ja eteni tosi hyvin ja irtosi hyvin näkyvistä. Nopea etsintä ja hanska suussa palasi iloinen kelpie, jes!

Hakutreenit oli kans hyvät! Ei olla pitkään aikaan tehty, koiralla oli ainakin intoa! Oli ihan fiiliksissä kun tajus mihin ollaan tultu ja mitä tekemään. Donille ensimmäiset niin että näki kun keskilinjalta lähti 2 ukkoa samaan aikaan molemmille puolille. Vein pois ja takaisin tullessa ilman apuja lähetys ensin vasempaan kulmaan. Lähti kuin tykin suusta ja löysi nopeasti. Aloitti haukun aika rauhattomasti, mutta tasaantui. Hyvästä haukusta sai palkan. Toin takaisin keskilinjalle, josta lähetys oikealle. Lähti tähänkin tosi hyvin! Haukku oli levoton, tasaantui kun aloin olla lähempänä josta palkka. Tehtiin vielä yks vasemmalle, samalla ukolla kun ensimmäinen. Lähti hyvin mutta kaarsi hurjan paljon oikeelle. Kutsuin takasin ja lähetin uudelleen. Lähti edelleen hyvin ja oikeaan suuntaankin. Vähän aikaa pörräs hajun perässä kunnes tarkenti. Hyvä haukku. Toisella kierroksella kaksi ukkoa. Ensimmäinen oli valmiina, jolle ääniapu. Ampui aika pitkälle ohi(pysyi kuitenkin alueella) kunnes takaisin päin tullessa tajusi ai että tässähän tää olikin. Palkka suoraan. Viimeinen ukko meni valmiiksi takarinteeseen kuusen taakse. Kävi tsekkaamassa alemman kuusen takaa, sai tarkemman hajun ja ukko löytyikin ylemmän kuusen alta. Haukku niin pitkään kunnes pääsin paikalle. Hyvä ja tasainen haukku. Hyvät treenit! :)

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

So many things to do

Doni ilmoitettu seuranmestaruus toko kokeeseen 28.09. EVLään. Apua. Ja luonnetestiin muistin soittaa.. En vaan saanu vielä varmistusta mahduttiinko, koska colliet etusijalla..

Äskeisen tokotuokion jälkeen mietin kyllä, että mihinköhän mentiin osallistumaan. Ei toimi se, eikä toimi tuo. Ei siitä sen enempää. 
Eilen oli paljon optisemmat näkymät vielä. Eilen tuntui onnistuvan vielä. Metsku toimii taas. Vähän hitaasti ottaa edelleen joo, mutta hyvin jos verrataan siihen mistä lähdettiin. Ollaan tehty hetsaamalla ja vauhtinoutoina näitä. Ohjattu toimii tai ei toimi. Vaihtelevaa. Joka toinen kerta kuuntelee ja tekee oikein, muilla kerroilla korvat katoaa ja silmät menee kiinni merkille tultaessa. Siitä sitten minne sattuu kuono osoittamaan. Seuraaminen hyvää. Tiivis, paikka pysyy ja kontakti pysyy. Oon nyt paljonpaljon palkkaillu seuraamista lyhyillä pätkillä. Paikkaistuminen oli hyvä. Videota saatiin kans metskusta sekä ohjatuista!