sunnuntai 27. helmikuuta 2011

nollavoitto ja tokon korkkaus

aaa, kerrassaan loisto fiilis tän päiväisten episten jäliltä! Kalle ei olisi mölliradalla paremmin toimia ja oon enemmän kuin ylpeä siitä miten loistavasti koira toimi. Ekaks oli ykkösten rata joka kieltämättä vedettiin hyvillä fiiliksillä penkin alle parissakin kohtaa joten tältä ei siis tulosta ollenkaan. Kalle the ikuinen mölli yllätti miut täydellisesti tekemällä todella super kallemaisen nopean nollan. Niin ja mitäs muutakaan tällä saatiin aikaan kuin maxi möllien voitto ja tuomarin määrittelemät ihanneajatkin olivat kallen mielestä kerrassaan aloittelijoille tehtyjä joten Kalle päätti vetäistä lopputulokseksi -19.54. ei paha :DD  Tähän sisältyi parit ympyrät putken jälkeen ja puomin alastulon himmailut, loistavaa siis!
Loppuillasta käyttinkin sitten pyörähtämässä Donin kanssa hallilla ja tarkotuksena siis osallistua LPKY'n järkkäämään tokoon. No, olin jo niin henkisesti kuin fyysisestikkin valmistautunut siihen että kelpie kadottaa korvat ja tahtoo mennä moikkailemaan vaan kaikkea ja ensimmäisen puolen tunnin aikana yritän saaha vaan sen edes kattomaan miuta. Toisin kuitenkin kävi, doiks yllätti miut super positiivisesti tekemällä kaiken täysillä eikä se ollut alun pienien hömppäilyjen jälkeen milleskään muista koirista, hieno jätkä! En oikeesti osaa kuvailla kuinka superhyper tyytyväinen oon apinan keskittymiseen, se on liian hieno ja yllättää aina, on se vaan loistava <3 Tehtiin siis hiukan helpotettuina, ja pyrkimyksenä vaan pitää vire ja kontakti kohillaan, pieniä seuraamispätkiä, luoksetuloa ja toisten koirakoiden pujottelua pienellä imutuksella.  Tehtiin myöskin erikseen pieniä maahanmeno ja sivulletulo treenejä.
Niin ja loppuun vielä viime sunnuntain "ei taida olla kaikki muumit laaksossa"-kuvasatsi.Viimeisiä kuvia katellessa miettii, onkohan Kallella jotain Donia vastaan xD













lauantai 26. helmikuuta 2011

just relax

me ei olla tehty nyt taas mitään normaalista poikkeavaa, mikä ei tosin ole ihme kun on taas tän ja viime viikon mittaria ihastellut ja aamulla herätessä viime viikolla pakkanen pomppi jo upeaan -35 asteeseen, kieltämättä ei hirveästi tehnyt mieli vaan avata ovea ja lähteä talsimaan bussipysäkille paleltuen. Doninkin mielestä lenkkeily lähes 30 asteen pakkasessa on hullujen hommaa ja ollaa tyydytty vaan nopeasti lenkkeilemään michelin-vaatetuksen kera, loppu aika ollaan maattu sisällä vilttien välissä katsellen upeeta auringon paistetta. Ja Doninkin mielestä tää on paaaljon järkevämpi ratkasu :D
Viime sunnuntaina ja eilen oli sentäs hiukan lämpimämpi ja pakkanen ei tainnut kohota "kuin" vajaaseen 20 asteeseen eli loistava keli kerrankin ulkoilla. Sunnuntaina käytiin molempien hurttien kanssa jäällä melkein kolme tuntia rallittelemassa ja eilen saatiin Ella ja Elvi meille seuroiksi. Kameraakin on pitänyt rääkätä ja canon osoitti toimivansa hyvin vaikka kylmä olikin.
Kuvien sisältö saattaa järkyttää vajaa älyisyydellään, mutta minkäs sille voi. Ihastelkaa omalla vastuullanne !





neljän koon suoritus, katsekontakti koiraan kunnossa.
otetaan yhteiskuva kelpoista, no can do it... 

....mutta onnistuttiin silti! 


yrityshyvä, otetaan yhteiskuva meistä. Ilmeet kohillaan, aina <3 (hyvin poikamainen väri kuuluu asiaan)
Ollaan kuitenkin Donitsin kanssa päästämme hiukan vajaita ja ollaan urheasti treenattu agilityä ja hallin sisällä on ollut jopa 5 astetta lämpimämpi ;) Ollaan pääosin treenailtu vaan agilityä koska toko on niin kylmää touhua.  Treenien aiheena meillä on pääosin ollut keinuun totuttelu ja kivat pitkät suorat missä koira saa juosta ja allekirjoittanut saa luvan yrittää pysyä perässä, mikä ei kyllä meidän tapauksessa ole mahdollista misäänn fysiikan laissa. Mutta joo onneksi meillä on siis irtoominen hallussa ja siks ollaankin tämmösiä tehnyt koska on kivaa onnistua välillä, ja donista on superkivaa juosta. Jotain järkevääkin ollaan ainaskin yritetty tehdä ja tähän kastiin kuuluvat sitten 2on-offien naksuttelu sekä pakkovalssit jotka alkaa pyörimään kohta jo melko hyvin.
Toko kurssillekkin meidän pitäis raahautua sunnuntaina :DD Tää on oikeasti niin suuri naurun asia. Miulla on suuri epäilys että keskittyminen on nolla ja yritän vaan saada koko tunnin koiraani edes istumaan, muttamutta jostain pitää aloitella...
Kalle vastaavasti pääsee sitten mölleilemään sunnuntain kunniaksi jos saadaan vaan kyyti probleemat kuntoon. Eli melko varmasti me ollaan sähläämässä jotain omiamme siellä, paitsi jos koira kulkee yhtä loistavasti kun torstain treeneissä(<3). Siis en muista milloin meillä ois vaan onnistunu pakko valssit ja persjätöt näin loistavasti. Ja vielä kontaktit perään huhhuuh. Miun pitää itte vaan nyt muistaa pitää ne kädet ylhäällä että se varmasti toimii, mutta se oli loistava silti!

maanantai 21. helmikuuta 2011

Lohja pentunäyttely

Käytiin sitten lauantaina lopettamassa pentukehät lohjan pentunäyttelyyn. Aluksi meidän ei kyllä ois ees ollu tarkotus lähteä mutta saatiin kerta kaverilta kyyti kun hän oli koiransa kanssa lähdössä niin tietysti me lähdettiin seuroiksi :D
Tulos ei ollut kovin kummoinen, ja onhan tuo tällä hetkellä semmosessa vaiheessa että takakorkea se on kuin mikä ja muutenkin ihan täysin kesken kehityksen ettei parempaa odoteltukkaan. Tuomarina kelpieillä oli siis Hilkka Salohalla ja kelpieitä oli ilmoitettu 4, kaksi nuorempaa, uros ja narttu ja sitten vanhempiin Doni kera siskonsa. Tuloksena meillä sitten pelkästään PEK1 ilman sen kummempia. Tuomari kertoi että olisi saanut KP'een jos olisi paremmin kulmautunut ja olisi liikkunut paremmin.
Tarkempaa selostusta en nyt kirjustele mutta arvostelu kuulosti tältä;
Kooltaan & mittasuhteiltaan oikea, ikäisekseen. sopivan vahva. Hyvä purenta, pyöreät silmät, hyvät korvat. Riittävä kaulan pituus. Hyvä ylälinja seistessä. Riittävät etukulmaukset. Kovin niukat takakulmaukset. Luusto voisi olla voimakkaampi. Jyrkkä lantio. Liikkuu ahtaasti edestä&takaa ja lyhyellä sivuaskeleella. Häntä nousee turhan korkealle.


Kuvaakin on tarjolla nyt jo 8kk ikäisestä muksusta, en edes osaa kuvitella että se olis ens kuussa jo junnu. 
Doni.jpg

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

möllitokoiluja

joo käytiin siis korkkaamassa Donin kanssa möllitokot tänään Rajalinjan ratsastajien järkkäämässä möllitokossa joutsenossa. Kallekin pääsi mukaan hiukan tokoilemaan, tosin sen kanssa meillä on ollut nyt treenailut ties mitä, eli suomeksi sanottuna ei olla treenattu tokoa lähes ollenkaan.
Doni oli ekana vuorossa ja sen olin siis ilmottanut mölleihin. Korvathan meillä oli taas ties missä ja keskittymistä jos oltais arvosteltu niin se olis ollut täysi nolla. Ihan hyvät fiilikset jäi kuiteskin, lisää häiriötreeniä vaan ja paljon, ja se on todellakin ihan vaava vielä. Tässä nyt pisteet kera pienten selvitysten:
Luoksepäästävyys     10
-jooo-o, Doni tapansa mukaan hyppäsi kauniisti tuomarin syliin. ja silti kymppi, öööö?
Paikallamakuu    8
-30s, vieressä oleva koira nous ja haukku/vinku. keepi otti siitä hiukan häiriötä ja katteli hiukan sitä ja piippas pari kertaa. ennakoi sivulle tulon.
Seuraaminen taluttimessa   9
-alussa en meinannut saada koiraa ees sivulle, katteli vaan muualle eikä kuunnellut yhtään, hiukan myös edisti. Muuten aika jees.
Liikkeestä maahan   10
-tää oli loistava, koira meni upeesti maahan, hiukan meinasi ennakoida ylösnousua.
Hyppy   0
-tätä ei oltu treenattu joten ei tehty, tai no juostiin yhessä tuomarin pyynnöstä yhden laudan yli.
Kokonaisvaikutus    8
yhteensä siis pisteitä 80/110 ja tän pistelaskennan mukaan oli 2-tulos. sijotus oli 4/6.


Kallen kanssa mentiin tekemään upea pellenumero, ei ollenkaan totisilla fiiliksillä ja se näky :D
Luoksepäästävyys   10
-ei mitään moitittavaa, hyvin pysyi.
Paikallamakuu    10
- Kalle on tässä aina takuu varma kympin suorittaja, ei siis sen ihmeempiä.
Seuraaminen kytkettynä    8
-kerrassaan järkyttävää. Koira teki kuitenkin hyvässä vireessä, kiire tosin oli ja paikka seilaili ties missä, perusasennot kusi täydellisesti. ois oikeesti ollu kyllä maksimissaan vitosen suoritus.
Seuraaminen taluttimetta   9
-oli jo huimasti paljon parempaa kun äskönen, silti kuitenkin paikka seilasi järkyttävästi, perusasennot sentäs löyty.
Liikkeestä maahan   8
-joo, tämäkin oli mitä oli. Seuraaminen alussa kusi niin paljon kun voi, ja koira ennakoi reippaasti nousemisen.
Luoksetulo   10
-tässäkin ollaan varmoja kympin suorittajia, ei mitään kommentoitavaa.
Liikkeestä seisominen   8
-järkyttävää kerrassaan. Koira taas seilasi missä sattuun ja valu vielä metrin käskyn jälkeen.
Hyppy    0
-loistavan agilitykoiran mielestä neljän laudan korkunen este oli aivan liian korkea hypättäväksi ja korkeutta oli siis varmaankin juuri ja juuri 50cm. huoh. Kalle siis lähti reippaasti esteelle, pysähty ja katto miuta niin ettei millään voi hypätä ja tuli miun luokse. tokalla kerralla hallittiin.
Kokonaisvaikutus    9
ollaan kulma loistava pari :DD mutta joo ehkä kannattaisi ryhdistäytyä treenaamisen suhteen ja hankkia etenkin seuraamiset kuntoon! pisteitä saatiin yheensä 163 elikkä juuri ja juuri I-tulos ja sijoitus 4/6.

Näillä mennään! Donin kanssa alustavasti kesän lopuilla/syksyllä uskallaudutaan virallisiin, kallen kanssa edelleen vaan pelleillään. Lohjan aikataulutkin tuli, lappuja ei tosin oo vielä näkynyt. Kelpiet oli kehässä muistaakseen 12 aikaan ja neljä oli ilmotettu, elikkä kaksi Donin ja sen siskon lisäksi.

tiistai 8. helmikuuta 2011

pictures.

Kuvapäivittelyä.

Miira kävi kyläilemässä kameran kanssa viikonloppuna. Tarkotus oli myös miittailla Ellaa ja Elviä, mutta peruuntui Ellan taudin takia. Mitään järellistä ei olla tehty. Niin ja nyt vaan odotellaan Lohjan pentunäyttelyn(19.02.) aikatauluja, saas nähdä mitä siitäkin tulee! :D Ainiin ja repäsin kanssa ja meinattiin lähteä sunnuntaina hiukan tokomölleilemään molempien hurttien kanssa, enkä todellakaan tiedä miten me tästä selvitään!
mutta joo, kaikki kuvat siis c. Miira I.
ralliformula !







kaunis vapaanaseisotus, ikää 7,5kk

wnb tokokoira.

pujopujo








tiistai 1. helmikuuta 2011

That's what we really love!

ulkona paistoi aurinko tänään! eli kerrassaan loistava päivä olla menemättä kouluun ja kaapata mukaan kelpie lapsi ja kamera ja lähteä ulos! ja muutenkin aivan loistopäiviä ollut meidän suhteen viime päivät joten mitempä muutenkaan tätä tekstiä voi otsikoida!

Ensimmäisen kerran voin ehkä sanoa tänä talvena että ulkona oli ihana kävellä, ja tuntui että kevätkin on jo tulossa. Aurinko siis paistoi ja mittari näytti jo melkein nollaa mikä on ehkä enemmän kuin harvinaista talvisin! Aurinkoisissa kohdissa tuli jopa melkein lämmin jo. Käytiin sitten käppäilemässä pitkän aikaa jäällä ja viihdyttiinkin melkein parin tunnin verran, kelpie oli ihan innoissaan saadessaan taas vaihteeksi juosta niin kovaa kun pääsee pois päin ja kohta takaisin. Yksi hiihtäjä kävi ainoastaan liian kiintoisaksi ja se piti käydä moikkaamassa, muuten pysyttiin tällä kertaa jopa erossa muista ulkoilijoista. Kuviakin tuli taas ihan mukavasti räpsittyä kun sormet kestivät kerrankin lämpiminä!


Tokoiltukkin ollaan tänään sekä sunnuntaina. Sunnuntaina raahauduttiin koulun kentälle tekemään hiukan seuraamisia ja luoksetuloa kun saatiin neuvoja sen korjaamiseen. Seuraaminen oli lyhyesti sanottuna upeeta. Tehtiin kisamittasta(alo) seuraamista mihin sisällytin kaikkiin suuntiin käännökset, pysähdykset ja vielä tempon muutoksetkin, ja ehkä enempää en voi olla kakarasta ylpeämpi. Paikka ei seilannut ollenkaan, pysy käännöksissäkin tiiviisti mukana niinkuin suorallakin ja kontakti ei tippunut kertaakaan ja vire pysyy, nyt kun saatais pysymään tää tälläsenä niin jees! Luoksetulokin alkaa toimia, enää ei tule ainakaan niin kovaa päin vaan ymmärtää jo hiukan hiljentää itte vauhtia ennen kuin törmää. Tulee kuitenkin tiiviisti eteen eikä jää muuten himmailemaan, meillä ei ole nimittäin muuta vaihdetta kuin täysiä! Tänään tehtiin vaan ihan lyhyttä seuraamista jossa oli ainoastaan täyskäännös ja vasempaan ja taas teki upeesti, hieno mies!

Agiliitelemässäkin käytiin eilen ja miun käsitys keepie miehen vauhdista senkun vahvistuu, sillä on vain yksi vaihde ja se on täysiä. Kontaktit oli tosin hirmu pelottavia joten niillä sitten vaan käytiin kehumassa poikaa ja syöttelemässä herkuilla, tästä se lähtee. Sittten kuitenkin ihan rata treeni meni loistavasti, ja sisälsi takaaleikkausta sekä pakko valssia, upee poitsu ei voi muuta sanoa :D Treenien jälkeen käytiin riekkumassa vielä meidän penturyhmässä olevan bc-narttu pennun kanssa ja kivaa oli, tietenkin.