lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kerran viikossa pitää turhat päivitykset minimissä

Niin jooo, blogin päivittely tuppaa jäämään aina viikonloppuihin, viikolla ei yksinkertaisesti kerkeä. Ei mitenkään. Ollaan reippailtu taas viime viikolla vähän joka lajin parissa, agia, flyballia, raunioita ja pikkasen vielä tokoa päälle! Tiistai tokojen päälle vielä lisäksi kevään ensimmäinen pyörälenkki. Askartelin myös tänään pitkään toteutusta odottaneen taulun huoneen seinälle.


Tiistain tokot on hiukan hämärässä, tehtiin pihassa hyppynoutoa metskulla ja tunnaria, molemmat muistaakseni ihan hyviä. Tokojen jälkeen käytiin heittämässä höntsäilyvauhtia reilun 6,5km pyörälenkki, pääosin hiekkatietä mutta muutama pätkä asfaltilla(koira juoksi piennarta myöten. Yllättävän nätisti meni! Doni juos reippaasti koko matkan vierellä ja muitten koirien ohitukset oli ihan ok, kun kerta vielä hengissä ollaan ja säästyttiin vammautumisilta. 

Keskiviikkona flyballit skinnarilassa ennen ageja. Doni muisti kuin muistikin jutun juonen ja teki tosi nätisti! Toi pallon joka kerta mun käteen asti, eikä lähteny minnekkään rallattelemaan. Kertaakaan ei myöskään tultu yhdestäkään hypystä ohi. Flyball rallatteluiden jälkeen käveltiin agilityhallille agitreeneihin reipas kolme km. Kouluttaja oliki päättänyt, että tänään avataan kesäkausi ja kannettiinkin sitten esteet ulos ja treenattiin kevään ekat treenit täysmittasella ulkokentällä. Tehtiin aika mukavaa radan pätkää ja Doni loisti, taas kerran. Pitäis ilmotella sitä pikkuhiljaa kisoihin... Rataa ei ole taaskaan, koska en ole vieläkään saanut aikaiseksi ladata minkäänlaista radanpiirto ohjelmaa tälle koneelle. Pitis vaan keksiä joku ilmainen ja helppokäyttöinen flexitrackistä en tykkää, mutta se taitaa olla ainut ilmainen. Kaikki toimi treeneissä kuitenkin mainiosti, leijeröinnit aalla (ja kontaktitkin pelitti samalla), kepeille haku kovasta vauhdista, takaaleikkaukset ja valssit. 

Torstaina lähdettiin haku porukan kanssa raunioille. Doni on käynyt kahdesti aiemmin raunioilla ja jätkä oli hiukan hukassa. Ei uskaltanut lähteä itse kiipeämään isompien kasojen päälle vaan käppäili suosiolla maan pinnalla.. Etsi ukot kuitenkin hyvin ja itsenäisesti ja uskalsi kumminkin lähteä kauemmaskin ja pois miun näkyviltä. Kolme ukkoa ja palkkaus toimi parhaiten nameilla, palkattiin heti kun löysi eikä lähdetty vaatimaan vielä mitään ilmaisuja. Lopussa otin Donin käppäilemään liinassa raunioille kun suljettiin kaikki piilot, ei mitään ongelmia liikkumisessa. Kiipeili itsekseen menemään kaikki isommatkin kasat eikä miettiny sen enempiä, tais olla vain alkujärkytystä? Ens viikolla mennäänkin sitten metsään. :) 

Huomenna ois suuntana Riikka Pulliaisen tokokoulutus ja Donin ohjelmistossa alustavasti ainakin ohjatun ja ruudun tuskailua. Mahdollisesti myös seuruun hiulaamista. 

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Sain elämän, johon just nyt en kaipaa mitään lisää

Vihdoin ja viimein! Kevät on saapunut ja maata näkyvissä, ah <3 Sääihkutus. Tykkään. Talvesta saatiin jo "nauttia" ihan riittävästi mun makuun. Treenirintamallakin ollaan oltu taas poikkeuksellisen ahkeria. Tällä viikolla ollaan tokoiltu kahdesti, aksattu kerran ja huomenna pitäis vielä raahautua hallille tokoilemaan. Lenkkipolkujakin ollaan kulutettu ahkeraan malliin sateen piiskatessa, mutta tänään saatiin onneksi lenkkeillä kauniissa aurinkoisessa kevät säässä. Muistin alkuviikosta laittaa erkkarin ilmotkin menemään, joten seuraavaksi pyörähdetään siis siellä kehässä. :) Blogin ulkoasukin vaihtui vähän vähemmän talviseen! Toivottavasti miellyttää. :) Tarkotuksena oli saada jotain keväisempää esille, ihan ei keväinen oo, mutta kai toi nyt menee. 

Viime viikon treenit oli kerrassaan loistavia! Kelpie loisti, vaikka hyi niin ällöä vettäkin satoi toisella tokokerralla. Maanantaina treenailtiin merkkiä, kaukojen ekaa vaihtoa ja jääviä. Tarkoituksena ottaa hyppynoutoa, mutta hyppy oli edelleen lumen alla joten ei otettukkaa. Kelpie oli loistava! Merkki toimii erillisenä hyvin, ja osaa olla hiljaa. Menee nätisti taakse, muutaman kerran tuli merkin vierelle, mut korjasin. Kaukojen ekaa vaihtoa napakammaksi pitkältä matkalta, teki tosi makeita vaihtoja. Palkka lelulla heittäen. Jääviä edelleen peruutellen. Pääosin vaan i ja s, yks maahan tais mahtua joukkoon. Kaikki puhtaita, jes! Malttaa kuunnella mitä pitää tehdä.


Keskiviikkona käytiin ennen aksaa tokoilemassa Ellan ja Elvin kanssa agihallin parkkiksella. Doni teki tunnaria, ruutua voi- ja evl- malliin, paikkamakuita ja jääviä jälleen. Paikkamakuu alkuun, piilossa 3min(?) oli hyvä. Ei vaihtanut lonkalle ja makas ihan hyvin ja rauhassa. Ruudut nättejä, jopa VOI- ruutu toimi, vaikka viime aikoina ollu sen kanssa probleemia(jarraa ennen kuin pääsee perille). EVL- ruudut lyhyillä matkoilla tosi näpsäköitä ja merkilläkään ei ongelmia. Palkkasin pallolla kaikki. Pitäis kai sitä seuruutakin tehdä näiden loppuun useemmin.....  Tunnarissa Ella kopeloi vieraat toisella toistolla. Molemmat tosi nättejä ja toi eteen. Doni <3 Tehtiin toinen paikkamakuu samalla kun Elvi teki seuruuta, hyvä oli. Loppuun jäävien kanssa leikkiä jälleen istumisia ja seisomisia, toimiii!



Keskiviikon ageista en kerkiä kirjoittamaan muuta kuin että namnamnam Doni <3 Tehtiin melko vaikeeta radan pätkää, joka sisäls monia meille tosi vaikeita kohtia. Koira oli kuitenkin kokoajan tosi hyvin kuulolla ja kulki tosi näppärästi!






lauantai 13. huhtikuuta 2013

While you're making all the same mistakes

En oikein osaa sanoa mun omaa mielipidettä tän viikon treeneistä kokonaisuudessaan. Keskiviikkona aksat meni päin puita, torstaina ensimmäiset haun ilmasu treenit oli loistavat ja tän päivän tokot ihan keskiverto hyvät. Paljon hyvää, mutta myös paljon huonoa. Tekstin sekaan sotketut kuvat peräisin maaliskuulta, näkymä oli tosin samanlainen vielä viime viikolla. Nyt alkaa jo vähän näkymään kesän merkkejä, kyllä se sieltä tulee. 








Jos nyt aloitetaan pikatsekkauksella keskiviikon ageista. Oma fiilis hukassa jo hallille mentäessä, jalat hellinä työpäivän jäljiltä ja toivoin jotain helppoa, simppeli ja mukavaa. Vaan eikö mitä, treenin teema: "Tässä teille "rata" ja tehtävänä suorittaa 1,5min omavalintainen ja suunnittelema rata". Ahaa. Puoltoista minuuttia kuulostaa yllättävän vähältä, mutta nopean koiran ja huono kuntoisen ohjaajan kanssa se on ikuisuus. Ensimmäinen puoli minuuttinen oli hyvä, sen jälkeinen minuutti yhtä tuskaa ja vääntämistä. Ratasuunnitelmat loppu puolen minuutin kohdalla ja loppu räpellettiin jotain rumaa. Oli siellä kyllä kulma "hyviäkin pätkiä". Ainakaan itsestä ei tuntunut hyvältä. Sanoisko plussaksi että keinu oli ok, koira kääntyi ja kepitkin oli melko hyvät. Muuten ei sit sen kummempia. Itse palailin sellaiseen huitomis ohjaus tekniikkaan, Donin hampaat kävivät kolmesti aivan käden vierestä ja ohjaajan asenne oli täysin hukassa. 
No, ensi viikkoon ja sitten kunnolla? 


Torstaina päästiin sit testailemaan vihdoin tulisko Donin lajiluetteloon yksi laji lisää? Otin pari viikkoa sitten selville harrastusmahdollisuuksista ja sainkin melkein heti yhteydenottoa eräästä ryhmästä johon päästäisiin tutustumaan. Busseiltiin iltapäivästä kaupunkiin ja käytiin lenkkeilemässä Stefin ja sheltti Rion kanssaja talsittiin sitten samalla treeneihin raviradan parkkikselle. Meillä oli ilmaisutreenit. Doni on tehnyt muutaman kerran aiemmin tällisiä treenejä. Tehtiin niin että "keskilinjan" molemmille puolille meni ukot lelujen kanssa ja lähetin itse vuorotellen molempien luo ja liikuttiin samalla eteenpäin. Doni oli superhieno, vaikkei olla tehty aikoihin! Lähti hyvin kaikille ukoille ja haukkui ilman taukoja juuri niin pitkään ennen kuin maalimies palkkasi leikkimällä. Tehtiin neljä toistoa, kaksi molemmille. Hieno doi!
Tänään tokoiltiin sateessa(kesä tulee<3) pellon palasella joka oli "hiukan" märkä. Kumisaappaat on pop. Tehtiin istumisia ja maahanmenoja kuivahkolla alustalla, koska kelpien mielestä hiukankin märkä maa on hyi ällö, eikä voinut alkuun kuvitellakkaan istuvansa. Loppuun teki kuitenkin ihan hyviäkin, märästä huolimatta. Tehtiin myös ruutua, merkkiä ja tunnaroitiin omaa piilotellen ja vaadin tuomaan eteen asti. Ruudut ihan ok. Ensimmäisellä jäi etupuolelle, mutta lisäkäskyllä haki sisään ruutuun. EVL- malliin toimi myös! Lyhyemmillä matkoilla kuitenkin. Merkki yksittäisen ei taas mitenkään lähteny toimimaan, plääh! Lähti kiertämään merkkiä joka kerta eikä erillistä stop käskyistä huolimatta jäänyt taakse vaan tuli multa päin katsottuna joka kerta merkin oikealle puolelle. Kädell' ohjattuna ja metrin-kahden matkalla oli vielä ok, joskin melkein käveli... Tunnaria etti hyvin lumikasoista ja ruohon seasta, mutta toi mulle tuominen. Tippuuu, tippuu. Pudottelee eikä pidä kunnolla kiinni ja eteen käskystä tulee noin metrin päähän. Viimoset alko olla pudottelun kannalta jo ok, mutta ei tuonut edelleenkään tarpeeksi lähelle ja vaatii lisäkäskyn.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

But proud I stand of who I am

Hohhoijaa! Taas takaisin Suomessa, ja lumikinokset edelleen, vaikka kovasti jo toivoinkin palaavani kevääseen. Tiet kuitenkin jo sulaneet hyvää vauhtia ja ollaan päästy pois jäiseltä asfaltilta liukastelemasta, onneksi! Sai pelätä joka lenkillä, onko jalat poikki kummasta päästä hihnaa. Pieni treenikentän tapainen lämpäre peltoa, joka myös parkkiksena toimii, on kuitenkin kokonaan sulanut ja lähes kuivakin. 

Saatiin muuten pienen kyselyn jälkeen mahdollisuus päästä treenaamaan ryhmään hakua, jeejee! Torstaina ekat, ilmaisu, treenit. Jänskättää! Käytiin tänään myös starttaamassa tämän vuoden juoksentelut. Hölkkäiltiin illalla neljän kilometrin pätkä rennolla tahdilla. Hihnan yläpään kuntokin oli talven jäljiltä yllättävän hyvä ja jaksoin helposti juosta. Doni veti hyvin koko lenkin tasaisella ravilla. Jäiset kohdat ainoastaan käveltiin ylitse, ei haluta kiitos tässä vaiheessa kevättä enää mitään haavereita liukastumisesta. 

Doni kävi meidän reissun aikana pyörähtämässä oikein misseilemässäkin Miiran handlauksessa, oikein paljon vielä kiitoksia loistohandlerille sähköjäniksen kehään viemisestä. Tapahtumana "kotinäyttely" Lappeenranta kr ja tuomarina georgialainen George Schogol. Doni oli osannut käyttäytyä kuuleman mukaan "jotenkin", tiedä sitten mitä se käytännössä tarkoittaa :D Jätkä oli ekaa kertaa isojen koirien luokassa, avoimessa. Kelpieitä oli ilmoitettu 14, joista 8 oli uroksia. 
Donille tulokseksi AVO - ERI1 SA PU4 VA-SERT!
Hieno jätkä! Arvostelua en tähän hätään jaksa kaivella, muttei sisältänyt mitään ihmeellisyyksiä, eikä ollut kyllä kovin kattavakaan. Muutama lause, mutta turkista ei huomautusta! :D 

c. Veera R. - http://suipponokkkas.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat+2013/Lappeenranta+kr+1.4./