Blogi loistaa taas hiljaisuudellaan.
Mitään sen kummempia ei olla itseasiassa tehty. Tokon puolella on ollu hiljasta, mitään ei olla sen kummemmin tehty tai treenattu. Vähän ollaan kaukoja tehty sisällä ja metskuun tutustuttu. Metsku ei ällötä kuin vähän joka on aika kummallista kun muistelee meidän noutokapula taistelua. AVO kaket on hallussa, tosin ei vielä täydellä matkalla. Seisomisia ruvetaan yksitellen naksauttelemaan lisää, ilman askelia. Muuta ei olla tehtykkään. Jos vaikka ruvetaan ens vuoden alkuun aktivoitumaan kun päästiin nuorten sm -valmennusporukkaan mukaan!
Agility treenit on pyöriny normaaliin malliin ja ollaan käyty kerran-pari viikossa hallilla. Miun nilkkakin alkaa olla kunnossa eikä kipuile yhtään juostessa. Tukisidettähän siinä vielä pitää pitää mutta muuten hyvältä näyttää. Viikko sitten käytiin myös piipahtamassa epiksissä, ja no jaaa. Rata oli aika yksinkertainen ja helppo ja hankittiin pari tyhmää kieltoa. Tuomarina oli Leena Kantanen, makseilla rimat tais olla 50cm ja ratapiirrustus näytti tälläiseltä.
Ensimmäisen hypyn kusi taas, en ymmärrä. Treeneissä se ei tee sitä että juoksis ohi vaikka jättäis miten esteen sivuun, mutta molemmissa kaksissa viimeisissä epiksissä tehnyt tän. Ei siinä sitten, koira uusiks ekan esteen yli ja sitten jumitusta että sain koiran kuulolle ja hyppäämän toisen hypyn argh. No joo puomille hienosti ja hienot kontaktit vaikka putki houkutteli. Putkeen sain heitettyä kaukaa ja kerkesin sopivasti valssaamaan ennen aata. Aallakin hiienot kontaktit! Putken jälkeiseltä hypyltä kielto, mitä ihmettä. Koira lähti kääntyvään vastaan ja meni sitten tietenkin hypystä ohi ja jostain syystä juos putken uudelleen. Loppurata selvittiin hienosti viimeselle esteelle jossa en saanut käännettyä tarpeeksi ja koira ponkas esteestä ohiten. No maaliin selvittiin vaikka epäilinkin ja 50vp rajakin alitettiin ja loppu tulos 35.
Ei mitään käsitystä mistä toi ensimmäisen esteen probleema johtuu eli sitä ruvetaan nyt selvittelemään jonkun fiksumman voimin.
Huomenna otetaan molempien apinoiden kanssa suunta kohti mätsäriä. Kumpikaan ei sitten elo-syyskuun oo tehnyt mitään näyttelyjuttuja joten meno varmasti sen mukaista. Ilmottelin meidät myös Kati Kylliäisen koulutukseen 26. päivä, jos siellä esitettäis hienot ensimmäisen hypyn kierrot ja saatais helppiä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti