Joulukuun 17. Lunta ei ole juurikaan ja mittari vaan heiluu plussan puolella päivästä toiseen. Ja vettä sataa. No jooo, pitää vaan yrittää herätellä sitä sisäistä optimistia jostain ja yrittää uskoa että saadaan valkoinen joulu. Forecakin lupailee vaihteeksi taas ihan riittävästi lenkeille tappoliukasta keliä. Arvostan sitä ettei meidän tietä hiekoiteta. Mutta tälläiset vesisade päiväthän ovat täydellisiä hetkiä miettiä mitä kaikkea ollaankaan tehty tänä vuonna kun vuosikin kerta alkaa olevaan lopuillaan. Ja tietenkin ruveta suunnittelemaan ensi vuodelle tavoitteita.
Kulunut vuosi 2011 oli kokonaisuudessaan ihan loistava. Hieno vuosi, etenkin kesä oli loistava. Treenattiin ja hengailtiin, nautittiin lämpimästä kesästä ja lomasta. Kuvapostausta viime vuodesta yritän rakennella vuodenvaihteen jälkeen. Tavotteisiinkin päästiin hyvin, erinomaisesti.
-Tokossa kisaamisen aloittaminen/vähintäänkin kisavalmis kesällä/syksyllä.
Tokossa ekat alo kisat käytiin elokuussa.
-Jos kisaamaan asti päästään niin oishan yks ykkönen ois kiva.
Tää ylitettiin! Ekat kisat tosiaan elokuussa joista alo1 pistein 192 ja toinen alo1 köytiin hakemassa seuraavista kisoista syyskuussa pistein 187!
-Agilityn treenausta, koira kisavalmis loppuvuodesta.
Doni alkaa olla agin puolella jo aika kivalla mallilla ja menee jo ykkösten tasosia ratoja treeneissä.
-Parit mölli- kisat syksyn aikana.
Kolmet möllit käytiin ja yksissä vielä tarkoitus käydä ennen vuoden vaihdetta. Tulos saldo ei oikein mieltä lämmitä mutta yläspäin on helppo päästä!
-Parisen näyttelyä tulisi käytyä, ei sen kummempia tulos tavoitteita.
Tänä vuonna käytiin kuudessa näyttelyssä sekä yhdessä pentunäyttelyssä. Tulos saldo on enemmänkin mieluisa ja tällästä en ihan kuvitellut viime vuonna :D 1xH, 4xERI, 3xSA, 1xVASERT, 2xSERT, 1xVSP +junnuvoittaja titteli!
-Kallen kanssa kisaamaan agissa
Kallen kanssa päästiin kisaamaan huhtikuussa kun vihdoin ja viimein saatiin koiruudelle FIX-paperit kennelliitolta. Seitsemän starttia päästiin kisaamaan.
-Jos kisaamaan päästään niin pari nollaa olisi ihan mukava saada.
Nollia ei saatu eikä tuloksia oikein muutakaan saatu. Mokat yleensä tyhmiä ohjaajan mokia joista koitui yleensä hyl. Parhaana kuitenkin mieltä lämmittää epävirallisen junnujen SM pronssi!
Ensi vuodellekkin katseltiin jonkin näköisiä tavoitteita joiden mukaan yritetään treenailla ahkerasti.
-Tokossa viimonen ykkönen eli TK1 ja avoimen liikkeet hinkataan kuntoon ja jos käytäis kesällä hakemassa jostain AVO1.
-Agilityssä kisaamisen aloittaminen. Jos vaikka ahkerasti tahkottais ykkösistä yksi nolla ainaskin.
-Nuorten SMit agissa sekä tokossa!
-BH mahdollisesti.
-Hakuillaan ja tampataan jälkeä useemmin, omaksi iloksi vaan.
-Luonnetesti .
-Viitisen näyttelyä, muutama ERI.
-Terveystarkit mahollisimman pian alkuvuodesta kun viime vuonna ei keritty.
-Kallen kanssa tarkotus kerätä enemmän startteja agilityssä ja saada koiralle lisää itsevarmuutta radalle. Jos tänä vuonna ekat nollat?
-Niin ja Kallenkin kanssa nuorten SMit!
-Tokoillaan omaksi iloksi.
+Plus tietenkin pyritään kaikki pysymään koko vuosi mahdollisimman terveinä!
Tällästä meillä oli viime vuonna tähän aikaan, toivottavasti saadaan lunta pikaisesti ja päästään jäälle lenkkeilemään! |
hei! liityin lukijaksi, miten olis linkinvaihto?
VastaaPoistahttp://unskun.blogspot.com