Isot kiitokset Jasminille upeista kuvista! Onneksi kelpiet edustaa taas.
Kalasta tennispallo kelpie suusta |
Doni sai aloittaa tokoilut. Alkulämpäksi parin askeleen seuruita. Tuli mukana oikein mainiosti kun ryhdyttiin hommiin, vaikka kentänpohja tuoksui tullessa vastustamattoman hyvälle. Tehtiin zeta liikkuroituna, I-S-M. Istumisella annoin taas tarkoituksella pienen avun(puoli sekunttia pidempään vasemmalla jalalla käskyn yhteydessä). Kaikki stopit tosi hyviä eikä ollut steppaillut yhtään. Vasemmalle käännös levisi. Hyvä vain kun muistutti toimimattomuudestaan. Tahkottiin siis sen parissa hetken aikaa namittamalla. Hitaassa tekee yleensä paremmin kuin normaalissa, juoksussa levähtää ihan totaalisesti. Ja ongelmanahan siis takapään ylityöskentely joka johtaa käännöksen jälkeen seuruupaikan löystymiseen hetkellisesti. Näyttää ja tuntuu rumalta. Saatiin namittamalla muutamat ok hyvät toistot kaikissa vauhdeissa. Nää vois koittaa ottaa treenilistalle. Pitää väistää, mutta täyskäännöstä ei tartteis tehdä normi käännöksessä.
Pari ruutuun juoksemista sai tehdä väliin. Ekalla toistolla valmiina pallo ruudussa. Näissä saa aina miettiä kuinka tyhmä kelpie voikaan olla. Merkille aika hyvä, ois voinut olla nopeampikin. Ruutuun hirveellä vauhdilla, himmasi kyllä taaskin vähän ennen etunauhaa ja pysähtyi melkein pallon päälle?? Vapautuksesta näytti lähinnä järkyttyneeltä ai mikä vapaa heitä nyt se palkka. Löytyihän se pallokin lopulta. Toisella toistolla heitin pallon Donin "perään" paria metriä ennen etunauhaa ennen himmaamista, tää jopa onnistui suunnitelmien mukaan. Nää vauhtipalkkaukset eivät yleensä oo se miun vahvuus. Tällä kertaa en siis heittänyt palloa koiraa kohti, taaksepäin enkä ylöspäin, voitto!
Loppuun hinkattiin vielä niitä kaukoja. Unohdin riman kotiin joten sovellettiin ja käytettiin lapion vartta.. Oli kai ihan ok hyviä. Oli vähän laiskan oloinen ja teki vähän hitaasti, mutta tekniikka pääpiirteittäin kesti. Onhan siinäkin pieniä hiilauksia, mutta toimi nyt aika mäppärästi.
Välissä Riski sai hömppäillä(näistä alempana), jonka jälkeen paikkikset. Tehtiin makuu ja istuminen. Makuulla pituutta joku reilu 3min ja istumisella ehkä minuutti. Paikkamakuussa hämmentyi miun "liikkuroinnista" ja painui naapurin käskystä alas. Nostin kylläkin ylös ja uusi yritys. Itse makuu hyvä, samoin istumaannousu, vaikka vähän vesisade ällöttikin. Istumisessa aika kyyryssä (sitä märkää juttua satoi rääkätyn kelpien päälle), mutta pysyi istumassa.
Välissä siis Riskikin pääsi viihdyttämään treeniseuralaisia. Riski teki vähän maahanmenoja, jotka ollaan vihdoinkin tajuttu, seuruuta imuttaen ja noutojuttuja. Sai juosta vielä viimeisenä juttuna ruutuun lelulle ehkä alle kymmenestä metristä. :D
Maahanmeno ollaan siis taidettu vihdoinkin tajuta kunnolla. Ollaan tehty nyt namin perässä juoksuttaen ja oppinut alusta asti "lätsähtämään" maahan. Hyviä teki nytkin. Seuraamisessa, juu no, hyvin kulkee namin perässä. Noudot on upeita! Ollaan paristi ihmetelty kotona metskun nostamista ja yritettiin kentälläkin. Eikä mitään ongelmaa. Naksuttelin pari kertaa pelkästä nostosta ja tehtiin yksi vauhtinouto metskullakin. Hyvin hakee, ei mitään ongelmaa! Sama puukapulalla perään ja hieno jätkä jälleen! Sitä pitoakin vois ihmetellä.
Taskuvaras meinaa viedä kapulan, positiivinen ongelma? ;) |
Voi miten kivoja kuvia, hienot pojat <3
VastaaPoistaIhana koipieläin. <3
VastaaPoistaVoi ei miten kivoja kuvia Riskistä! :) Muutenkin tosi kivan oloinen blogi - liityttiin siis lukijoiksi!
VastaaPoistaps. Meidän blogi löytyy täältä!
Kiitoksia kaikille! :)
VastaaPoista