lauantai 23. toukokuuta 2015

Live your life like there is no tomorrow

Tekisi mieli päivitellä blogiin paaaljon enemmän. Olis hirveästi tarinaa ja kirjoitettavaa. Ja ois helpompaa kun ei tartteis kerralla purkaa viikon tapahtumia. Töissä on kuitenkin käytävä ja uusi työ vie tehokkaasti voimia. Koirien kanssa ollaan kuitenkin puuhailtu kaikkea. Huomenna Riskin ois tarkoitus päästä ensimmäistä kertaa hakumetsään! Maanantaina piipahdettiin Annella ensimmäisillä rokotuksilla, Riski tepasteli innoissaan häntä pystyssä. Ei ilmeisesti osannut odottaa pahaa. Antoi katsoa hampaat ja muutenkin ihmetellä oikein nätisti. Ihan jopa yllättävän nätisti. Rokotusta kiljaisi, muttei kuitenkaan kerennyt lopettaa namien imurointia. Ihan huippu penska se on! Painoa 12 viikkoiselta löytyi 7,5kg, milloin se on kasvanut? Pitäis saada jotain korkeuttakin zoomailtua. Saa nähdä millainen projekti sekin on. Ostin samallakäynnillä Bravecton punkkitabletit molemmille. Donilla oli tuo sama viime kesänä, eikä tarvinnut punkeista kärsiä. Toivotaan siis punkitonta kesää tällekin vuodelle.

Sateessa rääkätty pieni, 12,5vko 
 Tokoa ollaan yritetty tehdä Donin kanssa nousujohteisesti. SM-karkelot lähestyy ja ollaan siis mukana menossa. Ehkä pienesti jännittää tuollaisen kokoluokan tapahtuma. Meillä tavoitteena, että pystyttäis kaikesta hälinästä ja ihmeellisyyksistä huolimatta tekemään meidän näköisiä ja ehjiä suorituksia. Hyvällä fiiliksellä.
Ollaan tehty parhaimmillaan kaksikin treeniä päivässä. Tosin toinen treeneistä/joidenkin päivien treenit ollaan toteutettu ihan vaan takapihalla. Tehokasta tosin sekin. Pitäis vaan miettiä mitä kaikkea ehtis treenata. Kaikessa on hiottavaa, mutta kokonaisuudet ovat toistaiseksi ainakin ihan hyvällä mallilla. Pihalla ollaan varmisteltu jäävien asentoja ja kaukoja, kentällä yritetty joka treenissä vähintään yksi ruutu, jossa on ollut pallo valmiina. Haetaan sitä puuttuvaa vauhtia ja näyttävyyttä vaikka se onkin jo valmiiksi aika hyvä. :D Tunnaria ollaan myös muisteltu ja ohjattua tehty muutamat treenit ylimääräisillä kapuloilla kun kelpie ei taas muistanut mitä tarkoittaa "oikee".




Riski on jatkanut päteväksi koirakansalaiseksi opiskelua. Yksinolot sujuvat hyvin, portilla erotettuina tosin. Riskille en halua antaa pääsyä koko taloon ja Doni ei ehkä arvostaisi työpäivän ajan poskessa roikkuvaa pentua. Ollaan pari kertaa vierailtu Miiran luona hissillisessä kerrostalossakin, ja aivan kuin Riski olisi aina kulkenut käytävissä ja hissillä. Ei aiheuta ihmetystä. Videoitiin pieniä pätkiä myös Riskin treeneistä. Ja niinkuin videolta näkyy, pihan toisessa päässä pärisevä ruohonleikkuri ei aiheuta minkäänlaista reagointia. Käytiin myös satamassa palloilemassa ja ihmettelemässä menoa. Tosin pentusta ihmetytti lähinnä vaan lihiskojuilla hyppelehtivät linnut. Eikä kukaan tullut rakastamaan Riskiä. Pennun mielestä ihme paikka. Treenimestat on kivempia. 




2 kommenttia: