Otsikko kertoo jälleen tärkeimmän. Lauantaina hypättiin Mirkan ja Kurun kyytiin ja suunnattiin Mikkeliin tokokokeeseen. Doni lähti hommaan vähän turhan henkseleitä paukutellen.... Suurin osa virheistäkin oli lähinnä keskittymisenpuutteesta johtuvia. Hiukan jäi kaivelemaan! Ykkösen metsästys siis sm-kisoja varten jatkuu vielä. Viretila muuten oli kohdillaan, eikä ääntelyä ilmennyt, mutta keskittyminen tosiaan rakoili ja toiseen settiin mentäessä menetin lopunkin kontaktin koko koiraan. Donille ei yhtään sovi kiertonoutohässäkällä aloittaminen.... Tuomarina Tommi Varis ja EVLssä koiria 7. Donin lopulliset pisteet 246 eli EVL2 tulos. 10p ykkösestä....
Paikkaistuminen 9
-Oli stepannut etujalkoja piiloa kohti
Paikkamakuu ja luoksetulo 7
-Tuuliviiriliike, argh! Doni oli piilosta tullessa ihan silmät ummessa ja korvat sivuilla..... Ensimmäiseen käskyyn ei mitään reaktiota ja toisella ihan kuin hidastetusta filmistä alas. Loppu oli hieno!
Seuraaminen 8
-Alussa sain jopa koiran kuulolle, onneksi jaksoin vaatia! Irtosihan se kontakti kun vähän kaiveli kelpietä kuplasta. Liikkuri oli vähän sekaisin (tehtiin ihan erilainen kaavio kuin muut.....). Oma olemus ilmeisesti muuttui ja Doni totes että seuraa itsekses. Hmh!
Zeta 6
-Kokonaisuutena ihan kiva, edisti toisella suoralla ja jätti istumisen (taas) tekemättä...
Luoksetulo 8
-Ennakoi ekaa stoppia, mikä ei kyllä haittaa, stoppi itsessään kyllä varsin jalkojen asettelua ja maahan myös hidas. Törmäsi eteentulossa.
Ruutu 9
-Hieno eteen! Ihminen mokasi ja stoppasi liian myöhään, joten ajautui hiukan ulos ympyrästä. Korjaus onneksi onnistui ja loppuosa, etenkin seuraamaan tulo, oli hieno!
Kiertonouto 7
-Levoton odottaessa, hyvin lähti kiertoon. Tässä vaiheessa ihminen tajusi ettei tiedä mikä asento kierron jälkeen tehdään. :D Upsis. Arvoin istumisen ja väärin meni. Pysähtyi kylläkin seisomaan (joka olis ollut oikea asento), mutta korjasin vielä siitä istumiseen kun olin niin päässäni arponut. Nouto siisti, mutta hypyllä murahti taas. Pitäisikö opetella jättämään se "ylimääräinen" hyppy käsky pois? Hieno koira, tyhmä ohjaaja.
Tunnari 8
-Lentoon lähdössä. Kapuloille kuitenkin ihan nätisti ja työskenteli hyvin. Palautti ravilla ja eksyi katselemaan maisemia selän takana palauttaessa. Ja pa myös vino.
Kaukot 8,5
-Jeejee, toimii vieläkin! Ei mahtunut videolle, mutta s-m liikkui hiukan.
Ohjattu 6
-Meinasi loppua ihmiseltä huumori. En meinannut saada koiraa edes sivulle, sivulla oli ihan lentoon lähdössä ja tuijotti ihan maanisena liikkuria. Tuomari totesikin harjoitusarvostelijalle "Pitäisikö yskäistä ja katsoa mitä käy". Todennäköisesti kelpie olisi singonnut johonkin ja kovaa. Merkki käskystä täyttä kaasua kohti kapuloita. Aika ruma pysäytyskäsky, eikä siltikään korjannut. Ehkä toisella vai kolmannella sain vasta merkille. Nosto oli hyvä (edes jotain positiivista), mutta palautus teeman mukaisesti todella huono.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaRuvetaa vissii yhessä treenaa noita liikeestä istumisia :D :D Ja oli joo vähän täpinöissään :D
VastaaPoistaNo sehän siinä eniten ärsyttää ku ollaa tehty nyt niitä oikeestaan joka treenissä! Ja ihan kaiken näköisiä toistoja juoksun yhteydessä yms ja onnistumisprosentit korkealla....
Poista