maanantai 18. huhtikuuta 2016

Is it fast enough so we can fly away

Samaa teemaa jatketaan, eli iloista fiilistä agilityn parissa! Kannatti pitää taukoa ja saavuttaa kaikki tavoitteet tämän lajin kannalta, poistui kaikki jännittäminen ja tulospaineet korvan takaa huutelemasta. Oli ihan huippu kivaa kisata Donin kanssa! Ei yhtään ärsyttänyt, koira ei käynyt kierroksilla ja vaikka ei nyt ihan mennyt niin kuin opetetaan, niin oli ihan hurjan hyvä fiilis. Aika suuri henkinen voitto. Agilitymörkö selätetty kera luottopojan. On se vaan aika koira. <3 


Mitään sen suurempaa kisaraporttia ei ole tarjolla. Tuloksia tehtiin siellä henkisellä puolella, eikä ne oikeatkaan tulokset kaukana olleet! Doni oli tosi kivassa mielentilassa. Mitä nyt ensimmäisellä radalla (oli aika kieputusta näin muutenkin hukassa olevalle ohjaajalle) kelpiestä lähti vähän ääntä. Ei kuitenkaan yhtään mitään hölmöilyjä eikä pikkurillin heilautuksesta sinkoiluja. Suoritettiin esteet noin aikalailla järjestyksessä ja melkein niin paljon kuin oli tarkoituskin. Agiradat sitä paitsi tuntuivatkin ihan agilityltä ja rullasivat d radan aalta eksymistä ja b radan paria kieltoa lukuunottamatta hienosti. Alla videot, kiitokset kepolle kuvaamisesta ja seurasta.





2 kommenttia:

  1. Iloista menoa kisoissa! Kivaa, että ootte saanut fiiliksen rullaamaan agin suhteen. Ja treenitauot tekee kyllä välillä tosi hyvää itselle ja koiralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Doni on kyllä selkeästi kasvanut päänsä sisäisesti, tämä oli kuitenkin pisin tauko mitä ollaan koskaan pidetty :)

      Poista