sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Rally-tokoa koko viikonloppu


Treenirintamalla erinomaisia uutisia. Treeni-intoa riittää ja asiat edistyvät. Saatiin myös treenioikeus Jattilaan maanantaista alkaen, joten treeniätreeniä! Ja vieläpä sisällä, kyllä kelpaa. Ei olla totuttu Lappeenrannan päässä tälläiseen luksukseen, kun ei edes tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Doni saakin treenata ihan aktiivisesti, koitetaan saada palasia kasaan torstaille.

Doni on keskittynyt viime päivät rally-tokoon. Perjantaina piti vähän muistutella, että mikäs laji tää tämmönen. Lauantaina kisattiin keski-suomen kennelpiirin rally-mestaruuksissa ja tänään päästiin kisaamaan kahden startin verran.

Täytekuvaa kevään rally-tokoista, kiitos Miiralle :) 
Miun rally innostus on kyllä hyvin kausittaista. :D Tai siis se on lähinnä jäänyt muiden lajien jalkoihin. Aloitettiin kisaaminen tasan vuosi sitten, keväällä käytiin kolmessa kokeessa ja nyt toiset kolme kerralla. 
Lauantaina ja sunnuntain ekalla radalla tuomarina oli Pia Heikkinen ja sunnuntain viimeisellä Tytti Lintenhofer. Doni vetäisi kyllä koko potin kotiin! Kyllä luottopoika tietää mitä tehdä. Lauantain kilpailu oli samalla myös keski-suomen kennelpiirin mestaruus, joten koiriakin oli ihan hurja määrä. Avoimessa 40 koiraa ja halli kahdella kehällä varustettuna oli kovin ahdas.... Donia hallit eivät onneksi jännitä, mutta esimerkiksi nuoren koiran kanssa olisi kurja ympäristö. 

Lauantain radasta ei valitettavasti videota tai edes ratapiirrustusta, mutta perus avoimen luokan rata, ei mitään "kummallisuuksia". Donille yhdestä vinoudesta -1p ja -3tvä, en kyllä tarkalleen muista miltä kyltiltä. Lopputuloksena siis 96 pistettä ja 2.sija

Sunnuntaina hallilla taas heti aamusta, eikä mitään hajua millaisella aikataululla kisat pyörivät. VIetettiinkin hallilla tehokkaasti koko päivä. Doni aloitti päivän alla olevalla avoimen radalla: 


Tältä radalta saatiin videokin, kiitos Ninja kuvaamisesta! Jälleen ei mitään ihmeellistä, ainut jännitysmomentti oli hypyn jälkeinen 270 vasempaan, kun kyltit olivat kovin lähellä. Siitä napsahtikin -1kontr, jouduin vähän kävelemään päin kelpietä. Saksalaisessa pääsi RÄYH, mutta muuten varsin korrektia menoa. Tältä radalta 99 pistettä, 2. sija. Tämä oli Donin kolmas avo kisa ja kolmas hyväksytty eli siten myös RTK2 koulari ja menolippu voittajaluokkaan, hurjaa! 


Koularin myötä jouduttiin siis korkkaamaan tokaan kisaan voittaja. Kelpie oli vähän väsy jo, kun ei osaa autossa odotellessa oikein nukkua ja oli saanut kuuden tunnin verran olla jo reissussa. Vähän pieniä kauneusvirheitä siellä täällä ja muutamia haukkuja, annoin myös puolenvaihdoissa ja eteentulossa aika räikeät avut koiralle tarkoituksella. Kokonaisuus kuitenkin ihan ehjä, eikä mokattu mitään suurta. Käytösruudussa meinasi ruveta haistelemaan aluksi, mutta sain kuitenkin Donin nenän nousemaan. Ensimmäisestä voittajan kisasta siis 92 pistettä ja voitto! Saa olla kyllä hurjan ylpeä luottomiehestä, kyllä Doni hoitaa. <3 




2 kommenttia:

  1. Vau, hienonnäköistä menoa! :) Mekin ollaan innostuttu nyt ihan rally-tokosta ja sitä pikkuhiljaa treenaillaan..tosi mukava ja yllättävän haastava laji :P

    Onnea RTK2-tittelistä! Nyt kohti voittajaa ;-)

    VastaaPoista