perjantai 13. marraskuuta 2015

Even if it's just in your wildest dreams


Hallitreenit ovat kyllä ihan luksusta! Pimeyteen, vesisateeseen, tuuleen, pakkaseen ja jäisiin kenttiin tottuneena pelkästään katto pään päällä ja pitävä pohja tuntuu varsin hyvältä. Aksaahan ollaan tehty hallissa, mutta tokoillessa on täytynyt tyytyä vaihteleviin sääoloihin ja mitä mielenkiintoisimpiin kenttiin.

Karsin muuten edellisestä postauksesta viikonlopun hakutreenit pois joten palataan vielä lauantaille. Kurvattiin heti aamusta Mustolan perälle. Meitä oli melko suuri porukka, joten vain Riski pääsi treenaamaan. Donille tallasin esineruudun treenien jälkeen.

Riskille 2 ukkoa, ensimmäiselle ajattelin testata miten reagoisi haamuun. Pikkukelps ei oikein tajunnut. :D Katsoi kyllä et joo jokuhan siellä heiluu, mutta nosti vaan nenää ja haki hajua. Ei voi valittaa, noinhan sen pitäisikin mennä. Ensimmäisellä meni edellisen koiran piilolle. En tajunnut sen olleen juuri matkan varrella, ja sieltä lähti voimakas haju. Siirsin hiukan lähetyspaikkaa ja laitoin samalle puolelle ilman haamua. Upposi hurjan hyvin, eteni täysin suoraan, vaikka sai selkeästi hajun vasta puolivälissä, hieno! Toiselta puolelta kävi pieni tuuli, ja Riski olikin nenä pystyssä heti kun tultiin takaisin keskilinjalle. Laskin heti hommiin ja kipitti suoraan hajun perässä ukolle, hurjan hieno pieni! Vähän olisi tehnyt mieli tehdä lisää, mutta jätetään mielummin hautumaan kun tehdään lisää ja haetaan epäonnistumista. Epäilen, ettei treenin kesto tule olemaan Riskille tulevaisuudessakaan ongelma. Shoppailin heräteostoksena nettikirpparilta 6kpl irtorulliakin, täytyisi rakennella talven aikana varmaan ilmaisu jollekin mallille.


Doni sai puuhastella esineruudun hakujen päätteeksi. n 15x50 metriä. Tein tarkoituksella niin, että vasemmassa reunassa kaksi esinettä, keskellä ja takakulmassa. Kolmas esine noin 40 metrissä ja 5metriä sivurajasta.
Ensimmäiset 2 pistoa ja nosti suoraan kaksi esinettä. Hyvä asenne! Nenä oli mukana, vauhti silti hyvä ja eteni suoraan. Kolmas vaati parikin uutta lähetystä. Ei meinannut mennä kulmaan asti, koska "sieltähän löytyi jo!" Annoin etsiä aika vapaasti, lopulta meni suoralla lähetyksellä kulmaan saakka ja sai löydön. Aikaa meni reilu 3 minuuttia, eli olisi selvinnyt kolmosessakin. ;)


Riskin kanssa ollaan myös tokoiltu ja jätkä on päässyt myös vähän agiliitelemään! Pätevä jätkä! Tulevaisuuden putkihullu se on ainakin, siivekkeitäkin lukee jo melko hyvin, vaikka aika vähän ollaan mitään tehty. Pyörittelyitä se handlaa jo, seuraavaksi ruvetaan varmaan katselemaan vähän irtoamista muihinkin kuin putkiin. ;) Vauvakeinua ollaan myös testattu, eikä pauke tai liike järkyttänyt pientä hullua. Ei varmaan edes huomannut laudan liikkuvan kun päässä odotti nakkitarjoilija-Ella. Miniklippi instagramin puolelta:

Video, jonka Veera (@zergggiew) julkaisi



Tokopuolella tuumailtu (yllätysyllätys) seuraamisen kanssa. Ja pikkujätkähän edistyy ihan silmissä! Ollaan askel askeleeta ruvettu vähän pidentelemään pätkiä. Oon etukäteen suunnitellut(!!) jopa treenejä ihan sen mukaan monta askelta tehdään. Esim keskiviikkona tehtiin 2 -8 - 3. Ja näissä kaikissa hurjan hyvät pätkät! Koitan myös malttaa olla tekemättä liikaa, vaikka se hyvin tekeekin. Vasemmalle käännöksiä ollaan lähdetty myös tekemään kulmien kanssa. Purkkitekniikka pitäisi myös ottaa treeniin, mutta ollaan keskitytty nyt tasolle peruuttamiseen. Seuraavana "treenikuurina" varmaan purkkitekniikkaa. Kulmien kanssa on kuitenkin lähtenyt jo aika hyvin hiffaamaan pyllynsä ideaa paikallaan käännöksiin. Tässä pari seuruupätkää maanantain treenistä, samaan aikaan 2 muulla kentällä treenattiin aksaa.



Stoppeja tehty myös sekä lelulla, että namilla. Stopit yleisesti hyviä, tuppaa vaan vähän tekemään välillä vähän sitä sun tätä, "arvotaan päivän lottonumerot". Merkinkiertoon ollaan otettu erilaisia merkkejä mukaan. Riski yhdessä vaiheessa yritti jyrätä kaikki jättitötsää pienemmät kumoon tai hyppäsi ylitse. Keskiviikkona tehtiin toistoja ensin isolla pari hyvää, sitten keskikokoisella (20-25cm?) pari siistiä. Piti vielä yrittää vaikeuttaa. Laitettiin ensin 15cm tötsä tuon keskikokoisen päälle, edelleen siisti ja loppuun pelkällä 15cm tötsällä hieno kierto! Jes! Ei puhettakaan tötsien keilaamisesta tai ylipomppimisesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti