Kookas, tilavarunkoinen uros. Hyvät korvat. Vahvat posket. Toivoisin tiiviimpiä huulia. Hyvä raajaluusto. Laadultaan hieman pehmeä karva, joka ei tänään parhaassa kunnossa. Hyvät ranteet ja käpälät. Liikkuu yhdensuuntaisesti edestä. Polvikulmaus saisi olla selkeämpi
Agilityä ollaan käyty tekemässä pariin otteeseen keskenämme. Riski hömppää ihan vaan vauvajuttuja ilman sen kummempia ajatuksia ja se on kyllä niiiiin pähee! Pitäis kuvata kunnollista videota sen rallatteluista. Alla pientä pätkää instagramista suoraan. Doni on myös mukavaa treeniseuraa. Ollaan tahkoiltu vähän takaakiertojen malttamisen kanssa. Tulee herkästi kiire miun perään - hyppää huonosti tai juoksee ohi. Irtoaa kyllä hyvin kiertoihin, mutta tuossa malttamisessa on vielä vähän tekemistä. Kepit on myös pelittäneet viime aikoina hyvin joten ollaan haettu haastetta opiskelemalla tiukkoja takaaleikkauksia ja muita mitä kummallisempia ohjauksia. Ollaan saatu hyviä onnistumisia ja itsetunnon nostetta ;) Sadasosasekunneista kiiinni milloin voin lähteä ohjauksista eteenpäin häiritsemättä koiran työskentelyä. Vaatii lähinnä ohjaajan pään sisäistä malttamista. Koira kyllä pujottelee jos nyt en juokse ihan sitä päin ennen kuin edes pääsee ensimmäistä väliä pidemmälle.
Tykkään paljon. <3 Riski hiukan reilut 5kk |
Hakutreeneissä piipahdettiin myös viime viikon puolella. Riski aloitti ensimmäisenä. Muistin jopa laittaa pennun liinaan niin ei saanut ihan päättömästi juoksennella. Ai että <3 On sillä vaan aivot ja ilmeisesti nenäkin. ensimmäinen n 30m ja paineli ihan suoraan metsään kunhan päästiin "lähetyspaikalle" ensin rauhoittumaan. Oli aika mainio. Toisella (n 50m) uppos reiluun puoleen väliin jonka jälkeen koitti lähteä keskilinjan myötäisesti eteen päin. Liekö tallausjälkiä myöten? Vähän joutui käyttämään aivoja ja vähän jouduin saattamaan mutta lopulta löytyi oikein hyvin. Loppuun hyvä, onnistunut n 30m. Riski on kyllä ihan liekeissä aina kun tajuaa että hei täällä oli näitä tyypptjä lihapullien kanssa. Hauska eläin. Nyt pitää siis vähän tuoda niitä maalimiehiä lähemmäs, joku 30-40m ois varmaan hyvä? ja kun saadaan parit onnistuneet niin siirretään sinne taakse. Alla video Riskin "vauvaesineruudusta". Toinen treenikerta ja ehkä neljäs toisto koskaan?
Donikin pääsi luukuttamaan vähän pidemmän treenin. Löytö-löytö-tyhjä-tyhjä-löytö-tyhjä-löytö.
Ei varmaan olla tehty koskaan näin pitkää "valmista" rataa? Anyways, Doni oli ihan huippu. Ensimmäisellä haukutus niin pitkään että olin paikalla, muilla sai palkat hyvistä haukuista. Jokaisella lähetyksellä upposi täysin suoraan ja taakse asti. Ei mitään sooloiluja. Yhden vajaan tyhjän teki, mutta uudesta lähetyksestä ihan oppikirjamainen suoritus. Kahden tyhjän jälkeen oli vähän sitä mieltä että ei täällä ketään ole ja meinasi paristikin karata vaan aluetta eteenpäin. Mutta totteli lopulta ja löysi ukon palkaksi. Viimeinen tyhjä ja löytö tosi hyviä.
Riski on kyllä todella upea! :)
VastaaPoistaRiski kiittää kovasti :)
Poista