perjantai 14. elokuuta 2015

No matter how hard you try, you can't catch me


Varastoihin on kerennyt viikon sisään kertymään kivoja treenikuvia ja videoita, mutta paneudutaan ensin tärkeimpään. Myö käytiin nimittäin maanantaina ja tiistaina Riskin kanssa reissussa, ihmettelemässä vähän että millasia eläimiä nuo lampaat onkaan. Kiitoksia Mirkalle ja Kurulle matkaseurasta! Mie en itsekään ole kertaakaan ollut varmaan noin lähellä lampaita enkä nähnyt "livenä" paimennusta, joten oltiin molemmat ihan yhtä ensikertalaisia. Olin jo henkisesti varautunut Riskin vetävän kahden päivän edestä lampaan kakkaa mahantäytteeksi ja välillä yrittäisi vähän jahdata viattomia lambeja.


Mitäpä vielä. Olin iha suu auki ja sanaton, ensimmäisellä kertaa olin varautunut että laitettais tyyppi liinan jatkoksi, mutta mitä kuulemma turhia. Pentu irti aitaukseen ja ihminen perään. O-ou. Käytiin vähn ihmettelemässä että miten nää sais liikkeelle ja oho ne liikkuu kun tuijottaa. Pari kertaa piti räksyttää kun ei ihan pieni kelpie ymmärtänyt, mutta kertaakaan ei hyökkinyt lampaita kohti eikä todellakaan ehtinyt edes miettimään ruokailua. :D 



Maanantailta pieni video koostekin tyypin menosta. On se ihan pätevän näköinen, vaikken mitään "lajista" ymmärräkään. Myös paikan pitäjän sanat lämmittivät, miulla on käsissä ihan huippu hyvä koira. Joka tulee pääsemään myös uudelleen näihin hommiin. Tiistaina kuljeteltiin lampaita ekana treeninä tuon aitauksen ulkopuolelta ympäri. Huuhhuh voin vaan sanoa että vähän jänskätti. Mitä turhia, Riski hoitelee. Se piti luonnostaan lampaat miun lähellä ja kasassa, haki niitä kauempaakin miulle ja keskittyi ihan täysiä. Parasta oli nähdä sen ongelmanratkaisutaitoa; se mietti ja tuumaili eikä höseltänyt tai huutanut. Se sai muunmuassa täysin itsenäisesti lampaat pois syöttökatoksesta ja portin edessä olevasta kulmasta. En ois voinut kuvitella sen käyttäytyvän noin rauhallisesti ja määrätietoisesti, koska muissa tilanteisa se on aikalailla kiljuva elohopea. Voin olla vain hurjan ylpeä pienestä paimenpojasta!







3 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä! Vaikkei paimennuksesta juuri olekaan kokemusta! Missä olette käyneet paimentamassa? :)

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä hyvältä! Vaikkei paimennuksesta juuri olekaan kokemusta! Missä olette käyneet paimentamassa? :)

    VastaaPoista