torstai 25. kesäkuuta 2015

You know that you make it shine



Suunnattiin eilen pikavisiitille mökille, ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Riski pääsikin ensimmäistä kertaa mökille ja voi pikkukelpien riemua, kun tajusi kuinka paljon hänellä on tilaa JUOSTA. Ja ilta menikin juostessa, juostessa ja juostessa. Doni keskittyi uimahyppy taitojensa hiomiseen. Yöllä oli hyvin rauhallista ja aamulla sama meno jatkui. Riski on aloittanut muuten jo hampaiden vaihdon ja eturivistöstä puuttuu jo yhteensä 4 hammasta.


Treeneissäkin ollaan käyty. Maanantaina viettiin vapaata, ja Doni juhli 5 vuotis synttäreitään. Onnea maailman paras kelpo-otus <3 



Tiistaina sekä tokoa että aksaa. Käytiin ottamassa alkulämmöt tapiksella yleisistä tokotreeneistä. Riski sai hömppäillä pentu-ryhmässä. Tehtiin lähinnä itseksemme juttuja. Vähän perusasentoja(ai että nää on jo hienoja<3), seisomisen stoppia ja paikkamakuuta. Ollaan tehty hyvin vaihtelevia aikoja parista sekunnista reiluun puoleen minuuttiin. Hyvin köllöttelee! Nyt tehtiin pisimmillään n 20sek pätkä, ympärillä muita touhuamassa ja haukkumassa. Pentu vaan makaa ja tuijottaa miuta. Olen ylpeä tosta sen asenteesta. Seisomista pitäis ottaa nyt asiaksi puuhailla enemmän, jotta saataisiin vähän ajatuksesta kiinni. 


Doni teki omalla vuorollaan paikallaolot liikkuroituna ja zetan liikkuroituna, ruudun ja s-m kaukojumppaa. Aloitettiin paikallaoloilla. Istuminen ensin, Doni reunassa. Reilun minuutin jälkeen lähti nenä käyntiin ja haisteli ensin ilmaa, jonka jälkeen kääntyi poikittain rivistä poispäin makaamaan ja haistelemaan. Piilosta paljastui aika kiukkuinen omistaja. Onneksi oli kouluttaja vahtimassa ja sain heti puututtua. Loppuajan istui hyvin. Paikkamakuu täysi kymppi. Lätsähti hyvin maahan, ei haistellut maata eikä ilmaa ja ensimmäisellä käskyllä pompaten ylös.
Tähän väliin aktivoitumista eli perusasennon tarjoamista. Oli aika hyvin hereillä! Tein pari istumista peruuttaen ja sitten "kehäänmeno" ja zeta, järjestys i-m-s. Oli napakkana lähdössä. Kerran jouduin huomauttamaan kun meinas kyyläillä liikkuria. Seuraaminen huippuhyvää. Istuminen tosi napakka ja nopea, samoin seisominen. Maahanmeno ihan ok, vähän asetteli tassujaan eikä tippunut. Kokonaisuus nätti. Leikittiin vähän aikaa ja laitoin tauolle.
Kävin viemässä lelun ruutuun ja tehtiin sinne lähetys liikkuroituna. Ei nykinyt! Keskittyi ja tykitti muuten KOVAA ja taakse. Lelu ei näkynyt nurmikosta. Loppujumpaksi s-m vaihtoja ihan lähietäisyydeltä leikin lomassa. Pitää nyt ottaa tiukka kuri näissä. Läheltä ja korkeassa vireessä tekee hyvin.


Tokoista kurvattiin hallille lenkille ja koirat autoon vähän taukoilemaan. Riski pääsi "sosialistumaan" eli komentamaan ja riekkumaan halliin ennen Donin treenejä. Tehtiin sm-kisojen medien finaalirataa. Oli ihan mukava pätkä ja alkuhuomiona, Doni alkaa olla niin huippu. Meillä on oikeasti kivaa treeneissä eikä tarvitse hissutella ja pelätä milloin koira häviää maata kiertävälle radalle.


Alkua saatiin hinkata. Tein vähän liian tiukan vastakäännön enkä lähtenyt liikkeelle ja kelpie luukuttaa huutaen aan ohi. Ja sama moka kahdesti peräkkäin. Tyhmä ohjaaja. Okei saatiin liikettä jalkoihin ja alkoihan se sujumaan. Valssit seiskalle ja kasille. Kasilla meinasin jäädä jalkoihin ja rima tuli alas. Puomille persjättö ja muistin jopa pyytää napakasti mukaan. 12 putken jälkeen palkkasin kun viime hetken ohjaussuunnitelmien muutokset eivät toimineet. 13-14 väli oli lyhyempi todellisuudessa, joten päädyttiin pyörittämään ihan peruskäännöksellä. Ja saatiin muuten ihan pari kertaa hinkata että saatiin ohjaaja toimimaan. Doni varmaan lukisi peruskäännöksetkin ihan hyvin kunhan ohjaaja ohjaisi ne. No saatiin pelittämään ja kääntyi ihan näppärästi. Kepeille takaaleikkaus ja ampui muurilla takaakiertoon kun en uskaltanut ohjata tarpeeksi ajoissa kepeiltä pois. No vähän napakkuutta ohjaajaan ja toimii kyllä. Loppu ihan superhyvää donia. Keinun jälkeen persjättö, 20 niisto. Donihan toimii. Koira tauolle.
Tauon jälkeen rataa läpi. Ensimmäisellä yrityksellä päästiin puhtaasti ja hyvällä fiiliksellä 13 hypylle asti jonka kielsi kaksi kertaa(!!). Mutta ainoastaan positiivinen ongelma, koska kertoo siitä että ohajasin tarpeeksi(liiankin) napakasti ja koira reagoi. No kolmas kerta toden sanoo ja luukutettiin puhtaasti loppusuoralle asti, jossa iski löysyys ja Donihan ei anna anteeksi ja luukutti 19 hypyltä suoraan maaliin. Ja koska ei anneta periksi niin alusta. Vielä kerran. Ja ei vitsit mikä fiilis, tehtiin PUHTAASTI läpi. Okei 20 rima tippui mutta ei lasketa. On se jätkä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti