maanantai 15. kesäkuuta 2015

In my spaceship at the speed of light


Me ollaan metsäilty runsaasti! Vaihdettiin vähän lajia ja huomenna käydään vähän testaamassa missä mennään. Paljon on vielä kesken, mutta aina saa yrittää. Eikä me mitään täysiä pisteitä olla hakemassakaan. Hyvää fiilistä ja kokemusta.

Ollaan pyöritty myös kentällä ja mietitty että mitäs se tottis piti sisällään. Doni on kyllä huippu, ja jos ilkeää ampujatätiä tai seinän kokoista estettä ei olisi niin se saattaisi olla ihan hieno setti jo. Ampumista Doni ei pelkää, lähinnä kiinnostuu/nostattaa kierroksiaan/yrittää kuikuilla ympärilleen. Esteet on niin ja näin. Hypyllä on vähän liikaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vaikka en ole hetsannut sitä koskaan yli. Saattaa kiertää palauttaessa, mutta se sallittakoon näillä treenimäärillä. A-lla ei ongelmia. Eteenmenossa en ole kertaakaan käskenyt maahan, on saanut aina luukuttaa suoraan pallolle. Maastossa on ollut oma hieno itsensä ;) ja voin luottaa että tekee parhaansa.


Riski jatkaa edelleen hurjaa kasvuaan. Viime viikolla(15vko) korkeutta oli 41cm ja 9,4kg! Näyttää kuitenkin varsin tasapainoiselta lapsukaiselta, mitä nyt jaloilla on vähän pituutta. Mutta niillä pääsee loikkaamaan jo varsin kätevästi sohvalle ja sänkyyn jaja.... Otettiin asiaksemme myös tuumailla perusasentoa ja jätkä tais saada jo vähän kiinni ajatuksesta pyllyn sijainnista. Tekee varsin nättiä. Ja hän on niiiiin tohkeissaan!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti