torstai 4. kesäkuuta 2015


Riski ja hänen puolen pään kokoiset korvat lähettävät terkkuja! Riski on viimeaikoina pysynyt tutussa ja turvallisessa linjassaan eli korvien ja koipien kasvattelua ollaan jatkettu. Korvat taitavat vihdoin ja viimein osoittaa lopullisesti ylöspäin. 
Tiistaina käytiin molempien poikien kanssa tokon avoimissa ryhmätreeneissä. Riski ekaa kertaa mukana ja oli aika mainio. Toivottavasti vaan pysyis tuollaisena "mammanpoikana". Muutamaan kertaan kiinnostui muita jos pitivät ääntä, mutta pääasiassa oli kokoajan miun kanssa, tarjosi kontaktia ja keskittyi hirmu hyvin. Leikittiin, opeteltiin rauhoittumaan, tehtiin vähän paikkamakuun alkeita ja seuraamisjuttuja. En voi olla kuin tyytyväinen, ensimmäistä kertaa tuollaisessa tilanteessa ja jakoi koko 45min olla läsnä miun kanssa. Tietenkään ei koko aikaa tehty, mietittiin vähän mitä rauhoittuminen tarkoittaa, silittelin pentua ja kehuin kun kävi maaten. 


Donin kanssa seuraavassa ryhmässä. Aloiteltiin paikallaoloilla ja duunailtiin sen jälkeen vähän seuruuta, ruutua ja tunnaria. Paikallaoloihin tehtiin oikein kehääntuloineen päivineen, oikein hyvä kun on ollut häikkää just aloitusten kanssa. Istuminen hyvä, ei mitään. "Maahan" käskyllä ihan läsähti nurmikkoon. Nyt en voi sanoa kuin DONI. <3 Ehkä herneet muistivat mikä tän paikkamakuun idea olikaan. Ei edes miettinyt istumaan jumiutumista. Puolen välin tienoilla oli hangannut ötökät pois naamasta etutassuilla, mutta pysyi makuulla. Sivulle hyvä.

Ruudun häiriötötsät aiheuttivat jälleen päänvaivaa. Sain muutamaan kertaan korjata ennen kuin sain ruutuun saakka... Höhhöh! Seuraamisessa imuttelin ja palkkailin vasemmalle käännöksiä ja täykkäreitä ettei väistäis liikaa. Tsemppasi hyvin ja alkoi keskittymään takapäällä tekemiseen. Tunnari loppuun liikkuroituna, jes! Ei korjattavaa.



Tokojen jälkeen vielä agihallille ryhmätreeneihin, mutta ilman kouluttajaa. Ollaan päästy käymään varmaan kahden kuukauden aikana ihan harmittavan vähän. No, tauko on tehnyt ilmeisesti hyvää, alla Donin rataräpellys. On se vaan kehittynyt. Se oikeesti lukee miun liikettä eikä vaan luukuta täysiiiiii. Eihän se nyt ihan täydellistä ole, mutta oli kuulkaas aikasen hyvä flow päällä. Ja se on se mitä me haetaan.



Keskiviikkona hallin pihalla tokot ennen miun alkeiskurssia. Molemmat oli tosi hyviä. Doni teki liikkeen aloituksia siirtymillä ja toimii yksittäisenä. Liikkuriin yhdistäminen saattaa aiheuttaa enemmän päänvaivaa. Mutta tärkeintä, nyt oli tosi hyvä ja räväkkä. Tehtiin myös niitä seuraamisen käännöksiä naksutellen samalla teemalla kuin eilen. Aiiiiij että. Hieno Doi! Tuntui hyviltä. Loppuun tunnari joka toimi edelleen aika kympin arvoisesti. Miun silmiin ja kriteereihin en löydä parannettavaa.

Tänään taputeltiin evli läpi kahdestaan lauantain jaotteluilla. Paikallaolot, seuraaminen ja metsku jätettiin tekemättä. Aina kahden liikkeen jälkeen tauolle. Tein piiitkiä siirtymiä kutsuin aina välillä "liikkeen aloituksiin". Ihan superina ja tarkkana! Ei kyyläillyt pahemmin. Liikkeet itsessään vähän liiankin hyviä. :D Tsemppasi kaikkiin tosi hyvin eikä mennyt "ansoihin". Tarkempaan en malta analysoida. Pieniä virheitä on joo, mutta meillä kriteerit eivät ole ihan pilkuntarkassa ja siistissä suorittamisessa. Tärkeintä että Doni tekee "miulle oikein" ja hyvällä fiiliksellä. Näillä jos selvitään launtaille niin voin kertoa etten voi kuin hymyillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti