Sunnuntaina ja maantaina vietettiin totaalisia lepopäiviä ja Doni löhöili viettäen päiviään onnellisena sohvakoirana. Tiistaina tuplaiskut hallille. Aamu aloitettiin toko treenillä Mirkan ja Kurun sekä Minnan ja shelttien kanssa. Ahdistelin toimimattomia asioita ja saatiin kai jotain toimimaankin. Aloitettiin perusasento hommilla, Doni oli hyvin messissä. Tästä siirryttiin suoraan duunailemaan ruutua. Merkille yllättävän tiivis, mutta levoton. Ruutuun hyvä mutta himmaili loppua kohti ja jäi tosi etureunaan ennen kun kerkesin ees stopata. Seuraamaan kutsuessa tein käännöksen vasempaan juuri ennen kun oli sivulla ja haki tosi hyvin paikan ja teki nätin seuruun. Ollaan tehty viimeaikoina kolmella erilaisella merkillä. Kuplan mallisella uudella, normaalilla matalalla sekä korkealla ruututötsällä. Tekee jokaisella eritavalla. Ensin mainitulle merkit aika poikkeuksetta tiiviitä ja hakee ihan merkille, kun taas matalalla ja korkealla jää lähes aina kauemmas ilman huomautusta?
Tehtiin erikseen seuraamaan tuloja muutamat, teki yllättävän hyvin eikä juossut ohi. Loppuun yksi ruutu niin että lelu odotteli ruudussa, ainut miinus ettei aivoton kelpie nähnyt palloa ja paineli nätisti keskelle ruutua ja stoppasi :D Vapautuksesta hämmentyi että "HÄÄ mikä PALLO missä HÄÄ" Löytyi lopulta kuitenkin. Luoksetuloa ajatuksena jättää koira kierrätettävän tolpan viereen aloitukseen, jotta voin stopista vapauttaa kiertämään. Noh. Ei mennyt ihan niinkuin strömsössä. Kelpie ei handlaa ei ymmärrä. Loppu tuloksena Doni juoksee pitkin hallia huutaen mikä kierrä missä. Vaikka oli juuri ennen varsinaista liikettä pari kertaa kiertänyt. Vahvisti ainakin ohjaajan mielipidettä koiran väärästä fokusoinnista. Luoksarissa kokonaisena liikkeenä se ajattelee ainoastaan miun luokse juoksemista, stopit on välietappeja jotka voi hutaista vähän sinne päin. Kierroissa ajatus taas on stopissa. Vaikeeta. Tehtiin loppuun pari läpijuoksu luoksaria ja pääsin palkkaamaan vauhtia.
Tauon jälkeen lopeteltiin pienillä häiriöseuraamisilla ja paikkaistumisella. Seuruussa tehtiin muita koiria kohti ja kesti todella hyvin. Korvat kääntyivät, mutta näki kuinka se pienissä aivoissaan tsemppas! Paikkaistuminen myös hyvä, ei kummenmpia.
Illalla uusintakierros, vuorossa pitkästä aikaa agi. Pelkäsin että miulla ois käsissäni tikittävä aikapommi kun se näkee aksaesteet. Mutta ei! Miulla oli varsin pätevä agilitykoira, joka tykitteli suurimman osan ajasta varsin mallikasta rataa. Eikä kiljunut yhtään. Väännettiin aika pikkusievää kääntelyä, estevälit lyhyitä ja esteet kovin lähellä toisiaan. Hui. Aloituksessa koiralla oli mm kolmelta ei täysin suorassa linjassa olleelta hypyltä linja ihan suoraan putkeen kun piti kääntyä 180 astetta kepeille. Aivan en uskonut näkemääni kun tehtiin neljä toistoa ja doni kepeillä joka kerta. Jotain sille on tapahtunut. Välistävedot aiheuttivat päänvaivaa. Tai ei varsinaisesti ne välistävedot vaan niiden jälkeinen elämä. Välistävedot on meillä tosi huonoja, ja oon auttamatta myöhässä ja ongelmaa lisää se, ettei Doni halua tulla mun lähelle jos liikun eteenpäin vaan puskee itsekin läpi eteenpäin. Saatiin jotenkin pelittämään ja ajattelun aihetta lähelle tulemiseen ja siinä liikkumiseen.
Keskiviikkona rennompaa menoa. Käytiin pitkällä lenkillä jäällä ja tehtiin pientä tokoa keskenään. Doni tykitteli ruutua läpijuoksuina, noudon palautusta ja kaukoja. Noutoa on jopa videolla, mutten saa tähän hätään näkyville. Ruuduissa himmaa, mutta teki varsin mainioita toistoja kun huomasi palkan lentävän taakse. Veikkaan himmaamisen osasyynä olevan ulkotreenit. Nyt kumminkin ollut liukkaampaa kuin esim kesällä, vaikkei millään jäätiköllä ollakaan treenattu. Noudossa hyvää ja huonoa. Aloitti huonoilla. Jouduin parikin kertaa auttamaan ja korjaamaan asentoa ylemmäs. Loppua kohti tsemppas kylläkin ja teki tosi hyviä. Parhaat toistot saatiin kun annoin koiran hypätä kiinni kapulaan ja veti hetken, kun laskin irti tapitti oikein ryhdikkäänä. Kaukoissa etenee taas. Takapakkia odotellessa. Tehtiin yksittäisiä vaihtoja 20m matkalla ja ai että. Oon ihan sydämminä jos saan koskaan ton tekniikan kestämään. Ei liikkunut eteen eikä taakse.
Torstain, perjantain ja lauantainkin sai lomailla kun en töiltä ehtinyt tekemään kunnon treeniä. Ollaan vapaapäivinäkin hömppäilty tosin luoksari juttuja lenkeillä. Tekee paljon vapautuneemmin lenkillä kuin kentällä. Juoksee kovempaa ja tekee paremmat stopit vaikka tehtäis jäällä(ei tarvitse keskittyä juostessa jalkoihin vrt metsäpolut) ja ihan kaavamaisesti. Ihme eläin. Kaukoissa vaihdettu s-m käsimerkki(fiksua - ei) ja saatu hurjasti onnistumisia.
Tänään, sunnuntaina pikatreeni maanpinnalle tiputuksena. Tyhmästä päästä kärsii koko treeni. Alku oli hyvää. Perusasentoja, parin askeleen seuraamisia ja yksi suora luoksetulo. Olin ruutua tehdessä jättänyt sinne palkan. Ruutuun lähetys olikin erinomainen, bongasi/muisti pallon ratkaisevat 5 metriä ennen ruutua ja tykitti sinne varsin onnellisena. Kävin mukamas koiralta salaa viemässä pallon uudelleen ruutuun odottomaan seuraavaa toistoa. Tässä tulee siis se tyhmä ohjaaja -kohta. Loppusetin mutta oli ruutua kyttäävä koira joka vaani kaikessa mitä teki. Positiivisena tietty että saatiin kaukoissa onnistumisia, vaikka oli hidas niin tekniikka kesti kaikissa vaihdoissa. Kaksi suoraa luoksaria, joissa molemmissa himmaili. Tähän väliin ruutu, merkillä oli tosi huono. Ihan lähtökuopissa ja nyki jokaisella suun liikkeellä/rapsahduksella joten käskin pois. Uudella yrityksellä hyvä ja ruutuun menemisestä ei tarvitse varmaan mainita kun pallolla oli jo muistijälki. Siirryttiin repimisleikillä tekemään vielä laudalle tekemään kaukot. Nyt ei kytännyt eikä ollut hidas ja tekniikkakin kesti. Matka lyhyt(+5m), mutta tässä vaiheessa tärkeintä saada niitä onnistuneita sarjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti