torstai 26. helmikuuta 2015

Mitkä treenit?

Joopa joo. Treeni-into olisi taas hurjaa, mutta missäs treenaat? Aloittelin viime viikolla tekemään viimeistä kouluun liittyvää harjoittelua. Muuten mukavaa, mutta yövuorot vaativat hiukan totuttelua eikä aamulla tee mieli lähteä ajamaan hallille. Kentät on vielä jäässä/lumessa, joten ei olla oikeastaan tehty mitään järjellistä.

Lauantaina käytiin ensimmäistä kertaa toko vuorolla Kiitola -hallissa. Sain ryhmäpaikan alkuvuodesta, mutta ollaan aikataulujen vuoksi käyty pk-puolen treeneisssä jotka ovat jo aikaisemmin. Mutta ehkä ihan hyvä että ollaan käyty pk-treeneissä. Toko treeneihin halli(500m2) oli jaettu väliaidalla ja molemmilla puolilla pyöri treenit. Koiraa ei saanut välillä viedä pois, joten kentällä parhaimmillaan joku 8 koiraa. Ihan liikaa. Vastaavasti kun pk-puolen treeneissä kentällä 2 koiraa samaan aikaan (ei väliaitaa) ja seuraava pari saa tulla laidalle odottamaan. Olin ite ihan ahdistunut ja hukassa mikä peilautui Doniin.

Teemana paikkaistuminen, -makuu ja luoksetulot rivistä, ruutu ja kaukot. Paikallaolot tarkoitus tehdä "uuden kaavan" mukaan. Mutta kouluttajalla ei ollut mitään tietoa yhtään mistän uudesta paikkamakuusta.... jotenjoten. Tehtiin kumminkin. Piiloon ei päässyt. 2 minuutin istuminen, olin selkä koiraa kohti. Doni haisteli kerran ja kävin huomauttamassa. Muuten hyvä, eikä tuijotellut viereiselle kentälle. Makuuseen käskytys tehtiin kaukokäskyinä. Ei olla aiemmin tehty ja Donin ilme oli vähän "HÄ?" Meni omalla käskyllä kumminkin maahan, hitaasti, mutta meni. Ei reagoinut muiden luoksarikäskyihin, seurasi mitä tapahtuu, muttei edes hytkynyt. Omasta käskystä hyvin eteen.
Ruudussa tehtiin kosketusalustalla. Tein ensin pelkkää alustaa odotellessa ja hyvin tarjosi. Omalla vuorolla targetti ruutuun ja muutamia lähetyksiä n 10-15m päästä (pidempää matkaa ei saanut). Oli ihan huippu! Joka kerta suoraan alustalle, eikä jänyt ihmettelemään etulaitaan. Vaikeus tasoa nostaen otettiin merkki mukaan. Merkille matkaa ehkä 10m, merkiltä ruutuun saman verran. Ensimmäisellä vähän arpoi, eikä tarjonnut alustaa. Löytyi kuitenkin pienen arpomisen jälkeen. Toinen kerta toden sanoo ja kelpie löysi suoraan alustalle, hyvä Doni! Jätettiin sikseen.
Kaukot todella huonoja. Teki hyvin kun olin istumassa/polvillani, miun seisoessa tuli eteen ja mokaili varmatkin vaihdot. Otti todella paljon häiriötä ympäriltään. Vaikkei tuijotellut muita, niin näki ilmeestä, ettei tee täysillä. Miulla ei tietenkään ollut rimaa mukana, joten tehtiin lopulta vain parit helpot vaihdot ja vaikeampia tein itekseni maan tasalta.

Maanantaina hömppäiltiin rally-toko juttuja piiitkästä aikaa pihan palasella. Doni teki ensimäistä kertaa puolenvaihdoja seuraamisessa ja loisti tapansa mukaan. ;) Hieno hömppäilylaji. kokeiltiin tehdä myös tulppaania(?) missä ei myöskään mitään ongelmaa, hyvin vedetty varsinkin ilman mitään treeniä. Kuvasin vähän videopätkää koristeeksi.
Tiistaina agilityilta. Tehtiin pientä radan pätkää. Mittasuhteet ja kulmat varmaan heittää, mutta ainakin sinne päin.

Alku pelitti hyvin. Kävin linjaamassa 4 hypyn aika tiukasti, ja reagoi yllättävän hyvin! Kepeille iski kuitenkin joku aivopieru. Jos en hae niin en hae. Jouduin viemään aika pitkälle että aloitti oikein. 8 putkelle pakkovalssi, vähän valahti, mutta tuli kuitenkin aika hyvin. 9 hypylle linjaus taas etukäteen, luki jälleen hyvin! Ja a on selkeesti hajalla. En pysähdy, en millään. Himmaa joo iha normisti, jonka jälkeen jättää yhden laukan välistäja "hyppää" pysähtymään suoraan aan alle? Koita nyt ymmärtää. Tehtiin varmaan 5 toistoa ennen kuin saatiin onnistuminene. Koittaa hakea aan sivuun pysähdyspaikkaa. Kepit ei löytyneet taaskaan. Ei pysty ymmärtämään. Donin vahvimmat paikat, kepit ja kontaktit ja nyt molemmat hajalla? Hienoa. Kelpsie tauolle. Toisella kirroksella tehtiin pelkkiä keppejä. Laiton ohjurin aloitukseen ja ei mitään ongelmaa suljetusta eikä avo kulmasta. Ohjuri pois, ja hyvä meno säilyi. Huh. Ei siis jouduttu keppiongelmiin? :D Aata en viitsinyt alkaa hinkkaamaan, pitää ottaa se nyt pikaiseen työn alle.

4 kommenttia:

  1. Mua kans tympii, kun joka paikka on jäässä.:( Ei oo innostanut treenata oikein. Pari hallivuoroa viime aikoina on ollut, mutta muuten ollaan kikkailtu jotain pientä sisällä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Sulais miun puolesta vaan äkkiä kaikki pois.

      Poista
  2. Huippua, kun löytää blogeja just niistä itseä kiinnostavista lajeista! :)
    Saitte uuden lukijan ja jään innolla seuraileen. Tosi kiva myös, että muutkin jaksaa kuvata treenejä videolle!

    http://mariansheltit.blogspot.fi/

    VastaaPoista