Taas on lennetty pari päivää pitkin poikin. Nyt laskeuduttu taas turvallisesti takaisin Jyväskylään. Lauantaina ajettiin Lahden rally-tokojen jälkeen Lappeenrantaan, jossa Riski osallistui sunnuntaina Oili Huotarin tokokoulutukseen. Nyt on jälleen pää täynnä ideoita, ajatuksia ja treeni-ideoita.
Rally-tokoissa siis pyörähdettiin. Donihan kisaa tällä hetkellä voittajassa, yksi startti käytiin Jyväskylän kisoissa marraskuussa vähän niinkuin vahingossa. Olin ilmonnut kolmeen kisaan ja saatiinkin toisesta jo luokkanousu joten pakkohan se oli samaan syssyyn korkata voittaja. Silloin rata tuntui paljon yksinkertaisemmalta. Nyt ohjaaja oli täysin hukassa. :D
Tuomarina meillä oli Kirsi Petäjä, rata tosin tuomariharjoittelijan käsialaa. Ihan mukavan oloinen ja sujuva. Ihminen lähinnä töppäili. Doni parhaansa mukaan paikkaili ohjaajaa ja saatiinkin mukavaksi yllätykseksi 83 pistettä eli hyväksytty tulos! Yhtä vaille rtk3, hurjaa näillä treenimäärillä. Alla video kisaradalta.
Virheitä sattui kyltillä 3, josta -3ov, tiedä sitten mikä vikana? Jalkojen välistä puolenvaihto uusittiin (-3), kun Doni vain sinkosi käskystä eteenpäin. Pujottelusta -3 kyltin kaatamisesta ja -3 kun koira lipsahti selän taa. Puolenvaihto kylttiä Doni potkaisi mennessään (-1) ja ohjaaja ajautui seuraavan kyltin väärälle puolelle, josta -3 uusinnasta. Eteentulosta -1kontr, olisikohan seisonut miun varpailla? Käytösruudun tehtävä oli sivulla istuminen mikä sujui ihan oksti.
Sunnuntai aamusta heti auton nokka kohti Kiitola-hallia ja odotettua Oilin koulutusta. Olin suunnitellut, että tehdään seuraamisen käännöksiä ja kapulan pitoa. Näissä oltiinkin niin tehokkaita, joten kerettiin katsoa myös ruudun tilannetta toisessa setissä.
Seuraaminen näytettiin ensin liikkuroituna. Muuten hyvä, mutta Riski ei ole varmaan koskaan tehnyt liikkuroitua seuruuta, puhumattakaan noin pitkää. Ajattelin, että ihan sama, tehdään nyt ja katsotaan kuinka käy. Ja ai vitsit se oli hieno! Ihan pirun makee. Asenne kesti, paikka vähän seilasi alussa, mutta tasaantui sitten. Riski ei varmaan edes huomannut että seuruu oli varmaan kolme kertaa pidempi kuin mitä ollaan koskaan tehty. Käännökset levisivät, mutta juurikin niihin oltiin hakemassa neuvoja. Myös perusasennoissa autoin koiraa hidastamalla stoppiin.
Saatiin vinkiksi tehdä teräviä pysähdyksiä, joissa koiran pitää pyrkiä itse säilyttämään paikkansa oikeana. Nämä eivät onnistuneet yhtään. Riski lähinnä ajatui miun eteen ilmeellä "HÄH". Parani kyllä toisto toistolta, joten eivätköhän lähde treenillä oikenemaan. Käännöksissä vähän samaa. Pysähdys heti käännökseen. Näin oppii tekemään käännökset aina "loppuun" asti, kun ei tiedä koskaan jatkuuko seuruu, vai täytyykö olla oikeaala paikalla ja tiivis stoppia varten. Näissä ei pysty onnistumaan jos löysäilee. Näissä oli vähän skarpimpi kun pysähdyksissä, etenkin vasemmalle esitti jo oikein päteviä käänöksiä! Pitää itse vaan muistaa olla tiukkana suoruudesta ja muistaa, ettei korjauksesta saa palkkaa. Meinaan olla vähän lipsu ja palkkailla myös ne sinne-päin suoritukset. Täytyy päästä eroon tästä! Muuttuu varmasti koirallekin selkeämmäksi touhu.
Noudon pitoon myös lähinnä tiukkuutta ohjaajalle ;) Ja tarkkuutta siihen, MISTÄ palkkaan. Näytettiin ensin, miten ollaan tehty ja oili sanoi heti, että pakkaan siitä kun koira irrottaa viedessäni käsiä kapulan lähelle. Upsis hupsis. Tähänkin pitää muistaa se, että saa ja pitää vaatia ja huomauttaa jos mokailee. Olen ollut ehkä "hiukan" liian kiltti ja ollaan tehty vain helppoja ja kivoja, enkä ole koskaan kertonut Riskille mitä tässä liikkeessä EI saa tehdä. Riski tajusi hyvin nopeasti millaista suoritusta halusin sen tekevän ja lopetti aika hyvin tiputtelun ja mälväilyn kun tehtiin pelin säännöt selviksi. Helppoa kun sen tekee oikein. Tänään sain jo treeneissä vetää kapulaa edes takaisin ja pois päin koirasta, eikä hellittänyt kertaakaan.
Tähän aika pitkä muistilista lähinnä ohjaajan toimintaan: huomautus heti kun mälvää/siirtää takahampaille/tiputtaa. Kädet pois kapulasta kun vapautat. Tunnarilla hyvä treenata - helppo tökkiä/siirrellä koiran suussa jos ote on huono. Käsien heiluttelu ympärillä, kapulan vetäminen, työntäminen ja siirtely - ei saa korjata otetta. Vasta kun nämä onnistuvat niin lisätään liikettä, vasta kun liikkeessä hyvä niin sitten perusasentotreenit.
Ruudussa katseltiin vähän paikan opetusta. Nythän ollaan lähinnä tehty ruutuun juoksemista ja olen palkannut lähinnä juoksemisesta/kosketusalustalla nököttämisestä. Nyt pitäisi ruveta tekemään paikkatreeniä näyttöruutuna läheltä ja vaatia koira oikeaan paikkaan. Jos ei ole oikeassa paikassa niin Riskin tapauksessa pannasta kiinni ja rauhallinen vienti oikeaan paikkaan seisomaan ja siellä kerrotaan koiralle "Noin, siinä on ruutu" ja kehuja, esim "Hieno ruutu, siinä on ruutu". Näissä ihminen muistaa taas: EI palkkaa korjauksesta ja super palkka kun hakee itse oikeaan kohtaan. Eikä pidä lipsua. Oikea paikka on takareunassa keskellä, ei reunassa, ei etulaidassa. Tämä tulee olemaan miulle itselle niiiin vaikeaa. Näissä treeneissä voi seisoa itse myös vaikka ruudun sisällä etureunassa ja "kutsua" koiran ruutuun. Ohjaajan katse muistaa aina olla ruutuun päin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti