Vastasin joku aika sitten Hannes Lohen tutkimusryhmän käyttäytymiskyselyyn Donin osalta. Sähköpostiin oli nyt napsahtanut kiitokset kyselyyn vastauksesta ja tieto, että koirani on "erityisen mielenkiintoinen" tutkimukseen liittyen! Olisi hauska tietää, millä tavoin Doni on mielenkiintoinen tuollaisen tutkimuksen kannalta. Onhan sillä välillä vähän omat juttunsa, mutta pääosin olen kuvitellut sen olevan ihan "normi koira". Tietysti oikein mielelläni annan oman panokseni tälläisiin tutkimuksiin, jos vain koirillani on niihin jotain annettavaa. Täytyneekin nyt selvitellä miten saan Doni verinäytteen heille toimitettua! Jos jollain on tietoa esimerkiksi joukko näytteenotoista (keski-suomi/etelä-karjala) niin saa toki vinkata!
Rally-tokon puolella ollaan pyritty keskittymään etenkin erilaisiin puolenvaihtoihin ja oikealla suoritettaviin kyltteihin. Niissä nyt eniten on hiottavaa ja treenattavaa. Vasemmalla puolella suoritettavat liikkeet ovat kaikki aikalailla hallussa tokotaustalla. Jos jaksaisi, niin eteentulojen suoruutta voisi hinkata, tai ylipäätään opettaa koiralle ettei ole aivan sama istuuko siinä edessä miten kiemuralla. Tokopuolellakin luovuttiin noutojen eteenpalautuksista muunmuassa siitä syytä, että Doni ei oikein hahmottanut vinoa asentoaan edessä ja siihen oli vähän hankala puuttua.
Puolenvaihdoista eniten tuskaa aiheuttaa vasemmalla seuraten "molemmat oikeaan täyskäännös" ja samoiten oikealla seuraten "molemmat vasempaan täyskäännös" eli siis käännökset joissa koira ei saa lähteä kropan liikkeen mukaan vaan jää selän taakse. Niin kuin jo alussa kirjoitin Vahingossa Doni saattaa tehdä ensimmäisellä oikein, mutta uudestaan tehdessä on jo aivan kujalla mistä äsken sai palkan. Olen koittanut miettiä miten saisin Donille selkeämmin kerrottua mitä haluan siltä, mutta täytyy ehkä jatkaa vielä ajatustyötä. Doni lukee todella herkästi miun kroppaa ja eleitä, ja se pyrkii viimeiseen asti, etenkin vasemmalla, pitämään huolta oikeasta seuraamispaikastaan.
Tänään käytiin tekemässä ratatreeninä yllä olevaa rataa pienin muutoksin. Houkutusta ei tehty lainkaan, toivotaan ettei tämä kostaudu lauantaina. :D Lisäksi lopusta leikkelin pois kyltit joita ei tehty ollenkaan. Viimeiseksi kyltiksi (14) laitettiin peruutus.
Aluksi tehtiin hieman helpotettuna alo-avo tason rata samalla pohjalla kisanomaisesti ja perään ilman palkkaa käytösruutuun siirtyminen ja käytösruutu. Doni oli oikein fiksulla päällä! Käytösruudussakin jaksoi käyttäytyä, vaikkei käytösruutuun siirtyessä palkkaa tullutkaan.
Pienen hengähdystauon jälkeen voi-rata. Palkkailin välissä vaikeissa kohdissa. Alku toimi hyvin, vaikkakin 3-kyltillä käännös valui ja Doni potkaisi kääntyessään kyltin telineineen nurin komealla kaarella. Täytynee siis jättää enemmän tilaa koiralle tehdä käännös ja ehkä hiukan hidastaa ennen tätä käännöstä, Eteen ja sivulle siirtymä oli siisti, vaikkakin doni sivulle siirtyessä meinasi tukehtua edessä antamaani nakin palaseen.... Oikealla tuli hurjasti käännöksiä, mutta Doni pysyi silti siivosti oikealla, jes! Oikealla tehty istu-seiso-maahan oli aluksi vaikea. Doni ei ymmärtänyt, että oikeallakin se rintamasuunta täytyis säilyttää myös asentoa vaihdettaessa. Koira siis kääntyi aivan poikittain. Parilla toistolla kesti jo melko suorassa. Iltaruoalla oli jo täysin suora. Kokonaisuutena meni oikein hyvin! Ihan luottavaisin mielin lähdetään kokeilemaan lauantaina!
Yllä haukea esittävä Riskikin pääsi tokoilemaan pienen tauon jälkeen. Tehtiin pieniä seuruuseen lähtöjä. Oli oikein nättejä ja asennetta riitti. Ajatustauko tekee hyvää! Tehtiin myös alkuun ja loppuun paikkamakuut Elvin ja Kujeen keskellä. Kaksi oikein nättiä makuuta. Ei kuikuillut ympärilleen, ei ollut tietoakaan levottomuudesta, ei siirrellyt koipia tai muuttanut asentoa. Huippuhyvä Riski! Ensimmäinen oli puolisen minuuttia yhteen pötköön, toinen noin minuutin ja kävin puolen välin jälkeen palkkaamassa kerran.
Mie oon ajatellu nuo molemmat vasempaan ja oikeaan täyskäännökset vaan eri suuntiin pyörähdyksinä. Mulla on käskynä vasemmalle pyörähdys "hyrrä" jolloin se toimii sekä molemmat vasempaan täyskäännöksessä että ihan siinä normaalissa pyörähdys kyltillä. Oikealle on sitten oma käskynsä :D
VastaaPoistaJoo, siis meilläkin toimii ne jossa koira kääntyy pois päin miusta. Mutta nuo joissa mie käännyn koirasta pois päin ja koiran pitäisi vaihtaa puolta "selän takana" ja olla seuraamatta miun liikettä on vaikeeta. Niissä toi ei ymmärrä miksei muka saa seurata....
PoistaMe ollaan osallistuttu kans molempien koirien voimalla tuohon ja molemmat sai saman spostin. :) Kuulemma oli tullut kaikille tollereiden omistajille ketkä tuon oli töyttänyt. Liekö laittaneet vain ihan kaikille..
VastaaPoistaJeps, meilläkin mun koira oli "erityisen mielenkiintoinen" . Laitoin viestiä perään että miksi, muttei mitään kuulunut. Ilmeisen monelle tuo sama lähtenyt.
VastaaPoista