Kokeessa käyty! Ja uudet säännöt siis katsastettu ja ei ole täysi mahdottomuus onnistua siis näidenkään kanssa. Tää postaus pyhitetty koe-analyysille, muita juttuja seuraavassa. ;) Miuta ihan jännitti mennä kehään kun oli uusia juttua. Hui! Lauantaina siis käytiin kokeessa, Doni oli ainut EVL-koira ja tuomarina oli Katja Rautiainen. Pisteet oli osittain vähän tiukassa, mutta ihan asioista lähti. Oltiin molemmat vähän hukassa. Saa kyllä silti olla tyytyväinen koiraan. Doni teki uudet asiat juuri niin hyvin kuin treeneissäkin! Kauneusvirheitä ja pilkunviilausta molempiin päihin niin hyvä setti saadaan vielä aikaan. Alla pisteet, selitykset ja loppusetin video. Ja vähän tarkempaa ihmettelyä seuruusta ja sen ongelmista.
Pisteet suoritusjärjestyksessä:
Paikkaistuminen 10 - Ei ongelmaa, siellä tapitti. Tosin ilme oli juuri sellainen että en hievahda mihinkään.
Paikkamakuu 7 - Niin se ilme. Ja minähän istun. Koira ei liikauttanut korvaakaan ensimmäisestä käskystä. Kerkesin huitomaan käsillä parit ylimääräisetkin käsimerkit, toisella suullisella vajosi sentti sentiltä maahan. Makasi hyvin, ei reagoinut viereisen luoksetuloon, omalla käskyllä tiiviisti eteen ja siitä hyvä sivulle.
Seuraaminen 6 - Lähti hyvin, ensimmäiset suorat ja askeleet hyviä. Ja sitten levisi. En tiedä mikä napsahdus kelpien päässä, mutta ei vaan kiinnosta. Hengaili ja kulki kyllä mukana vähän sinne päin. Tästä mietintää vielä alla. Peruutus sisälti käännöksen vasempaan. Tän teki ihan superhyvin!
Zeta 8,5 - Nyt seuraaminen oli hyvää, jopa painoi vähän? Stopit hyviä.
Luoksetulo 6,5 - Ei ollut ihan pisteiden mukainen. Ihminen on ihan tyytyväinen. Seisominen ois vonut olla napakampi, mutta matto luisti tassuissa. Maahan läsähti ja valui makuuasennossa. :D Eteen ehkä liian tiivis? Sivulle hyvä.
Ruutu 7 - Ympyrä oli merkattu jesarin pätkillä nurmimattoon eikä näkynyt mihinkään. Eteenlähetys ihan super, olin varmaan niin haltioitunut, että stoppaus tuli vähän myöhään ja valui metrin verran ulkopuolelle. Sain korjattua yhdellä käskyllä. Ruutuun hyvä, sielläkin stoppi valui ja rullasi vähän takalaitaa mukanaan joten hyvin oli ruudussa sisällä. Seuraamaan hieno.
Kierto nouto 6 - Ihminen oli tän jälkeen yhtä hymyä. :D Kierto tosi hyvä, stoppi valui. Haettiin oikea. Ei muuta ongelmaa, paitsi ihminen sohi käsimerkin vielä hypyllekin ja kelpie huusi RÄYH hypätessään. Palautus hiukan levähti.
Ohjattu 8 - Meinasi varastaa liikkurin käskystä! Mur! Itse liike hieno, vaikka nostossa kelpie lensi taas pari metriä.
Tunnari 6 - Tääkään ei miun kriteereille huono. Lähti hyvin, haisteli hyvin, oman nosti ja tiputti saman tien, haisteli viereistä ja toi oman. Tuodessa pyöräytti vissiin kerran suussa.
Kaukot 8,5 - Riittävät treenimäärään nähden.
Pisteitä yhteensä siis 231,5 eli 2-tulos! Kakkossetin video tässä, kiitos Jennille!
Mutta siis seuraaminen. Missä ongelma? Heinäkuun kokeessa teki hyvät seuraamiset. Lauantaina oli ihan sunnuntai-kävelyllä. Tosin pysyy tiiviimmin lähellä- käskyllä kuin lauantain seuraamisessa. tuijotteli seiniä, liikkuria, ruutua, merkkejä ja ihan yleensäkin vain hengaili ja kulki mukana. Perusasentoihin pysähtyi, mutta ei niissäkään ottanut kontaktia. Hmh. Lauantain seuruuta ei onneksi/harmiksi ole videolla. Treeneissä Doni kyllä seuraa vaikka maailman tappiin hyvällä ilmeellä ja häntä heiluen, pitää paikan. Kokeessa se kuitenkin reagoi hyvin vapautukseen ja sosiaaliseen palkkaan, joten en koe ongelman olevan mistään paineistumisesta johtuvaa. Se kestää myös jopa vaikeat häiriöt, tsemppaa vain paremmin mitä pahempi häiriö. Ollaan tehty koevirittelyinä "ihmisten syliin" seuruuttamisia. Oon siis pyytänyt seuraamaan ja seurauttanut ihan käytännössä ihmisten päälle, eikä ilmekään värähdä. Oonkin nyt miettinyt, ollaanko tehty liikaa vaikeaa ja 100% keskittymistä vaativaa treeniä? Tehdään tosi harvoin nimittäin pelkkää pitkää suoraa. Yleensä treeeissä seuraamisessa tapahtuu hirveästi kaikkea, ja harvoin suora on kymmentä metriä pidempi. Kävin maanantaina vielä treenaamassa, ennen kuin lähdettiin Riskin kanssa takaisin jyväskylään. Ei mitään ongelmaa. Alla havainnollistava video. Pitkää suoraa ja pitkää seuraamista. Eikä herpaannu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti