Luvassa pieni yhteenveto kuluneelta vuodelta, pahoittelen joidenkin kuvien toimimattomuutta. Tavoitteiden läpikäynnit aiemmassa postauksessa.
TAMMIKUU
Oltiin tunnarikuurilla, ja onnistuttiin kasvattamaan Donin tunnarivarmuutta. Työ tekee tulosta, ja saatiin ykköstulos Mikkelin kokeesta loppukuusta. Alkukuusta tehtiin myös jonkun verran jälkeä ennen lumien tuloa.
HELMIKUU
Päästiin jäälle lenkille ja "oikea talvi" alkoi. Doni kävi tekemässä vetojuttuja jäällä. Koetettiin treenata tokoakin, vaikka kenttien puute aiheuttikin tuskaa. Saatiin vahingossa koepaikka ja käytiin tekemässä Varkaudessa 2-tulos. Paljon hyvää, parin nollan verran huonoa. Agiliideltiin paljon ja saatiin hyviä onnistumisia treeneissä. Loppu kuusta päästiin taas sulaneille tokokentille.
MAALISKUU
Maaliskuu aloitettiin reissaamalla pääkaupunkiseudulle viimeiseen Tokonuoret -viikonloppuun. Tankattiin aivot täyteen treenimotivaatiota ja koetettiin saada ongelmia kuntoon. Tehtiin paljon agilityä ja palattiin jäljelle sekä esineille.
HUHTIKUU
Aloitin itse kevään minilomalla Saksassa ja Doni vietti ansaittua treenitaukoa. Suomeen palailtua palattiin treenikentille jälleen. Edettiin tokossa, kelpie vieraili Miiralle agin lainakoirana ja tehtiin edelleen jälkeä. En edes muistanut että oltiin tehty näinkin paljon tänä vuonna! Käytiin myös misseilemässä tuloksella EH2.
TOUKOKUU
Suunniteltiin jo seuraavaa tokokoetta, ja samalla vakavampi mieliset treenitkin palasivat ja koetettiin saada pakettia kasaan. Treenirintamalla oltiin erittäin aktiivisina ja treenattiin paljon tokoa myös porukalla. Päästiin osallistumaan Oili Huotarin koulutukseen, josta saatiin paljon hyödynnettäviä treenivinkkejä. Loppu kuusta käytiin kokeilemassa EVL- setin kantavuutta helteisessä kokeessa. Yhtään nollaa ei löytynyt, mutta parissa liikkeessä ei paljoakaan positiivista ollut. Saatiin silti 2-tulokseen vaadittavat pisteet. Päästiin myös aloittamaan hakukausi. Aktiivinen kuukausi ja paljon tuli tehtyä.
KESÄKUU
Kesäkuun alkuun kompensoitiin yliaktiivista toukokuuta. Doni kulutti energiaansa pääosin uimalla ja vielä vähän uimalla. Nähtiin uusia ja vanhoja koirakavereita ja treenit olivat viikosta toiseen tauolla. Parit hakutreenit ja agilityt käytiin tekemässä, tokoa lähinnä takapihalla. Maailman paras jätkä juhli 4 -vuotis synttäreitään ja käytiin kokeilemassa kuinka pahasti treenaamattomuus näkyy kokeessa. Lisätään vielä vesisade niin ei toimi, ei. 3-tulos ja hurjasti tehtävää.
HEINÄKUU
Suunnitelmat eivät aina pelitä. Heinäkuussa aktiivisuus palasi, ostin vihdoin agilitylisenssin. Nautittiin paljon ulkona hyvistä ilmoista. Tokopuolella hakattiin päätä seinään hajonneen ohjatun kanssa, eikä saatu mitään aikaiseksi. Saatiin hieno extempore -idea lähteä minilomalle Raumalle. Autottomana toiselle puolelle suomea lähteminen ei ehkä ole paras mahdollinen idea, mutta reissu oli aivan mahtava! Junista saatiin kyllä hetkeksi tarpeeksemme. Doni kisasi viikonloppuna myös 5 rataa agilityssä ja hankki SERTin ja siirtyi 2-luokkaan! Tehtiin myös enemmän hakua ja käytiin pyörähtämässä erkkarissa EH tuloksen verran.
ELOKUU
Elokuu aloitettiin mukavasti kelpiepoppoolla mökkeilyn merkeissä. Blogi kärsi roskaposti vyörystä ja joutui sanavahvistuksen alle pariksi kuukaudeksi, jonka jälleen ollaan onneksi vältytty kokonaan roskapostilta! Treenailtiin ahkeraan kaikkia lajeja ja mentiin eteenpäin. Käytiin starttaamassa 3-rataa kakkosluokassa. Jäätiin ilman mainetta ja kunniaa, mutta paljon hyvääkin löytyi ja viimeisellä radalla yksi lipsahdus vei nollan. Saatiin paikka jälleen tokokokeeseen, tällä kertaa kaikki nappulat järjestyksessä ja Donille toinen EVL1-tulos luokkavoitolla! Pyörähdettiin taas näytelmissä, ei mitään uutta ja tulokseksi ERI2. Viimeisenä viikonloppuna päästiin Maiskis-leirille treenaamaan kaikkea! Hakua, aksaa ja tokoa täydellä teholla ja tietenkin paljon kelpieitä!
SYYSKUU
Donilla oli vähän probleemaa anturoiden kanssa kuun vaihteessa, joten alkukuussa aksailtiin vähemmän. Käytiin rally-toko epiksissä voittamassa alokasluokka täysin pistein ja tehtiin tokoa. Suunnattiin päiväretkelle Repoveden kauniisiin maisemiin ja pakko päästä uudelleenkin. Doni eteni hakumetsässä hurjasti ja teki paljon hyviä tyhjiä. Hakukoe haaveet rupesivat kasvamaan aivoissa. Päästiin agilityn pm-joukkueeseen ja käytiin vetäisemässä jälleen HYL, onnea on hyvät joukkuetoverit ja joukkueemme päätyi 2. sijalle. Tehtiin muitakin pk-juttuja ja saatiin paikka jälleen toko kokeeseen.
LOKAKUU
Aloitettiin kokeilemassa taas tokon taitotasoa. Pieni kelpie tykkäsi käyttää ääntään ja pelkäsin jo varmaan isompaa huomautusta asiasta. Niin huono koe, että hävetti. Saatiin jollain ihmeellä kumminkin 2-tulos. Tehtiin agilityssä paljon ratatreeniä ja päästiin viimeiselle tokonuoret-leirille. Vierailtiin samalla reissulla pari yötä kaveraamassa Hyvinkäällä. Huippuleiri jälleen ja yritettiin saada palikoita kohdalleen. Saavutin itse vihdoin täysi-ikäisyyden ja sain kauan kaivatun ajokortin.
MARRASKUU
Kisattiin, kisattiin, kisattiin. Autollisen on helppo hymyillä. Ensimmäinen viikonloppu valloitettiin rally-toko maailmaa ja teimme ensimmäisen hyväksytyn tuloksen alosta. Toko vähän unohtui ja treenailtiin kaikkea muuta. Agilityssä tehtiin parhaita treenejämme, jäljestettiin ja esineruutuiltiin. Rakennettiin pikakelauksella EVL-ongelmia kasaan ja selätettiin pitkään vaivanneet ohjatun ongelmat. Saavutimme Pieksämäellä rotumestaruuksissa viimeisen 1-tuloksen ja sitä myöten Donista tuli FIN TVA. Heti perään suunnattiin myös Mikkeliin tokokokeeseen, josta myös 1-tulos, vieläpä luokkavoitolla! Startattiin myös pareissa agilitykisoissa ja kelpien pääkoppa oli täysin unohduksissa.
Doni jäi kokeiden jälkeen tokotauolle joten keskityttiin täysin agiliitelemään. Koitettiin saada paljon ratatreeniä ja rakentaa onnistumisia. Saatiin kunnollinen talvi ja ajeltiin käymään Voittaja -näyttelyssä turistina. Puolessa välissä kuuta Doni yllätti oman seuran kisoissa tehden kolme hyvää rataa, jolla viimeiseltä napsahti hieno nolla voitto ja ensimmäinen 2-luokan LUVA!
Kivoja kuvia :) !
VastaaPoistaPaljon kiitoksia!
PoistaIhana postaus :)
VastaaPoistaNuo kuvat on just passelit ja niistä näkee "pikakelauksella" koko vuoden :D
Pitänee itekki tehdä joku tämmönen kertaus, vaikkei kuvia samoin ookkaan...
Kiitos! :) Ois tehny miele laittaa enemmänkin kuvia, varsinkin kesältä. Niihin tallettuu niin paljon hyviä muistoja.
PoistaDoni on kyllä huippujätkä! Hyvä vuosi teillä :)
VastaaPoistaDoni lähette pusuja kiitokseksi! Kiitämme :)
PoistaAivan mahtava vuosi :D Hyvä Veera ja hyvä Doni!!!!!
VastaaPoistaKiitoksia! Donilta terkkuja siskolle :)
Poista