maanantai 5. tammikuuta 2015

Ei tää oo ihmeellistä aina, mut kellä ois

Vuoden treenit aloitettu tokoilemalla. Uutta intoa täynnä koira sekä ohjaaja, nyt pitäisi vain ryhtyä tekemään niitä oikeita asioita. Aksaamassa ei olla käyty ohjaajassa kummittelevan flunssan vuoksi. Lauantaina pk-vuorolla lämpimässä hallissa(<3) ja maanantain pakkasissa agihallin pihalla.


Lauantaina suunnattiin pk-/peko-treenaajien tottisvuorolle. On muuten luksusta treenata lämpimässä hallissa. Treenit pidettiin Kiitorekun lämpimässä hallissa, jossa tekonurmi pohja ja tilaa melko hyvin. En saanut otettua Donia edeltävän koiran aikana halliin joten mentiin suoraan ulkoa tekemään. Huoh. Ei vaan toimi. Ulkona tehtiin parit sivulletulotreenit hakien koiran omaa aktiivisuutta hakea sivulle kun passivoidun. Oli ihan huippu hyvä. Sisään mennessä vaihtui ilmeisesti koira. Tiedostin jo etukäteen, ettei Donille sovi suoraan halliin ja tekemään, mutta edellinen halusi olla rauhassa. Hallissa mentiin kentälle ja yritin ruveta etsimään koiraa jostain omasta haistelu/vaanimiskuplastaan. Ei mitään korvia, hereillä olosta puhumattakaan. Sain kuitenkin melko hyvin koiraa hereille leikittämällä. Ensimmäinen kierros vedettiinkin pelkästään leikkimällä. Ohessa yksi miniluoksari ja parit istu/maahan/seiso stopit. Haettiin mielentilaa ja löydettiin se.

Ennen toista kierrosta Doni hengaili pitempään hallissa miun kanssa. Haistella se ei saa tauoillakaan, mutta tuollainen hengailu hallissa auttaa Donia handlaamaan tilanteen ja käsissä on aivan eri koira. Toisella kierroksella se olikin jo vanha tuttu kelps. Aloitettiin leikkimällä, ei ajatustakaan haistelusta tai kyttäilystä vaan oli satasella menossa. Tehtiin parit perusasento treenit, liikkeestä maahanmeno ja pari erinomaista seuraamispätkää. Kerrankin olisi ollut videointia saatavilla, ja unohdin pyytää ketään kuvaamaan. Ensimmäisessä ei olisi ollut mitään nähtävää, mutta toinen ainakin tuntui oikein hyvältä. Jospa ensi viikolla olisi helpompi lähteä tekemään kun halli ei ole enää uusi.

Vanhaa täytematskua tokonuoret-leiriltä
Tänään, maanantaina, käytiin ensin keskustassa pyörähtämässä ja Doni pääsi Mustiin&Mirriin vierailemaan. Käytiin tuhlaamassa m&m'n kisasta saatu lahjakortti ja mukaan tarttui lihaa pakkaseen ja punainen rukka-panta, en voinut vastustaa. Piti käydä linnoituksen auringonpaisteessa ulkoiluttamassa kameraa, mutta myöhäistyin tyylikkäästi, joten suunnattiin suoraan hallille. Ulkokenttä oli yllättävän hyvässä kunnossa pääkallokelien jäljiltä. Saatiin uudet lumet(ja pakkaset) maahan.
Doni aloitti (taas) perusasento treenillä. Passivoitunut ohjaaja ja iloinen kelpie. Helppoa sanoisin. Doni loisti, ruudun läheisyys aiheuttaa kyttäämistä, mutta muissa kohdissa haki hyvin paikkaa. Lopulta pystyi tekemään myös ruutuun päin. Alkulämmöiksi ruutu. Oikein hyvä. Vähän himmasi ennen ruutua, varoi pohjaa? En osaa sanoa, mutta juoksi kuitenkin takareunaan asti. Jatkettiin seuraamisella. Ensin pidempää suoraa hihnalla. Pari kertaa sai huomauttaa edistämisestä, mutta pääosin paikka kesti paremmin kuin viimeeksi. Piippailua/muuta ääntä ei ollut vaikka sisältä kuului agiliitelyn ääniä ja haukkua. Koitettiin tehdä myös peruuttamista. Vähän hukassa oleva ohjaaja joka ei osaa reagoida. Huono ohjaaja! Alkuun pari pelkkää n5 askeleen peruutusta. Näissä pysyy hyvin mukana, mutta näkee kyllä että koittaa laittaa takapuolta maahan joka askeleella. Kokeiltiin tehdä myös pidempää pätkäää sekä "seuraa" että "peruuta" käskyillä. Seuraa käskyllä pitä paikan paremmin, mutta koittaa tunkea pyllyä maahan. Imuttaminen ei toimi ei. Ei osaa peruuttaa nami nenän edessä. Peruuta käskyllä lähtee koko koira peruuttamaan aivan minne sattuu. Vaatii pohtimista. Vielä parit seuraamaan kutsumiset liikkeeseen. Teki hyvin! Näissä paikka pysyi jopa paremmin kuin varsinaisessa seuruussa. Lopetettiin kolmeen tunnariin. Jäin itse kasan eteen jarruttamaan koiraa kädellä ja "sshh" käskyllä. Ensimmäisellä rynni läpi ja loikalla kapuloille, toisella reippaalla laukalla, mutta himmasi käskystä ja viimeisellä laski jopa raville, hyvä Doni! Jokaisella nosti oman.

Pientä "to do -listaa" treenaamisen kohteeksi ja korjattavasti:
- Seuraamisen paikka! Edistäminen pitkiltä suorilta pois
- Seuraamisen ääntely (halli) pois
- Peruuttaminen
- Tunnareille rauhallisempi lähestyminen
- Perusasennot!! Kontakti, reippaus
- Noutojen palautus, oikeastaan sama kun pelkkä perusasento. Tähän vielä lisäksi korkeampi palautusasento.
- Kaukoja varten laudan tarkoitus Donin takaraivoon ja sen käyttäminen.

Eiköhän näistä saada jo hiukan tehtävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti