keskiviikko 21. tammikuuta 2015

No limits just epiphanies

Voihan pakkanen ja muuttuneet treenisuunnitelmat. Tälle viikolle piti tunkea vielä yhdet kunnon treenit, mutta ei taideta tareta. Hömpötellään muuta. Doni on keskittynyt nyt 110% tokoiluun eikä olla edes aksaamaan keretty. Superpostitiivista kuitenkin, se edistyy! Jopa ikuisuusongelma kaukot. Ollaanko onnistuttu? Vai matkalla kohti onnistumista? Nyt on kai se vaihe kun pitäisi hillitä itsensä ja malttaa. Ollaan lukemattomat kerrat kokeiltu kaikenlaista treenimetodia kaukojen suhteen, ja tuntuu ettei mikään toimi. Nyt osaan olla jo positiivisempi tän projektin suhteen. Alla videota, selatkaa hiukan.

Ollaan pääasiassa tehty taas sisällä, kapulan pitotreenejä, pään asentoa palautukseen ja niitä kaukoja. Maanantaina käytiin päivällä hallilla taasen tekemässä kunnon treeni, seurana Mirka ja Kuru sekä Minna sheltteineen. Kiitokset seurasta! Ja Miiralle videoista!
Aloitettiin paikallaoloilla. Tai siis Doni aloitti jäähyllä opiskelemaan ja muistelemaan tuijotellaanko me hallissa muita koiria vai tehdäänkö ton oman ihmisen kanssa. Kyllä se sitten palaili ilmeisesti muistiin. Doni teki paikallaistumisen, yllättävän hyvä ja rauhallinen, ei ihmeempiä. Kestoa n 2min.
Omat setit aloitettiin luoksarin stopeilla. Tehtiin kirtojen kautta ja teki tosi hyviä. Suoralla kuitenkin kyttäysmoodi palaa. Äääh. Kierrolla tekee tosi hyvän stopin sekä maahan, ei kyttää yhtään. Pitäis kehitellä suorallekkin jotain erilaista palkkausta ehkä. Takapalkka ei ainakaan toimi. Osa stopeista videolla sekä suora. Tehtiin vielä suoran jälkeen pari kiertoa hyvillä stopeilla.



Seuraavaksi seuraaminen liikkuroituna. Nyt oli jo paljon rauhallisempi kuin viimeeksi! Ensimmäisen seuraamisen ekassa käännöksessä tuli ääni, mutta muuten teki hyvällä fiiliksellä. Oon nyt kiinnittäny huomiota liikaa tohon seuraamisen paikkaan, mutta ei se onneksi videolla näytä niin pahalta. Hiukan se on liian edessä, mutta pitää paikan kuitenkin koko seuruun eikä seilaaa. Pysyy mukana kuitenkin käännöksissä, askelissa ja pysähdyksissä hakee oikeaa paikkaa. Välissä kaukot ja loppuun vielä seuraaminen, molemmat seuruut samalla videolla. Pitää saada rutiinia tohon liikkuroituun seuraamiseen, fiilis kuitenkin itsellä ihan eri, ja liikkurin käskyt nostattaa Donia. Hankin sille ehkä korvatulpat.


Kaukoista tosiaan. Laudan kanssa. Ensimmäistä kertaa kodin ulkopuolella. Aloitettiin pelkillä s-i vaihdoilla lyhkäseltä matkalta. Parhaat vaihdot 7-10m ja kykeni tekemään töitä silti taaksepäin *tähän varovainen tuuletus*. Tehtiin myös m-s-i vaihtoja, ja niissäkin hakee hyvin jo taaksepäin. Jes!


Ulkona vielä käppäilyn jälkeen kaksi tunnaria. Ensimmäisellä tein itse miljoona tunnarin, haisteli, oli rauhallinen ja nosti oman. Toisella Mirka liikkuroi, Doni selkeesti korkeemmalla, hyppäsi kapuloille ja oli hätäinen. Nosti kuitenkin oman maistelematta vieraita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti