Kuvasaastetta! Myö <3 lumi. Eilen oli vähän ällö ilma, kun oli vähän märkää, mutta tänään on ollut lumisateesta huolimatta tosi kiva ilma. Ulkona on niin nättiä! Nää kuvat on eilen orettuja, tällä hetkellä lunta vieläkin enempi.
Tänään käytiin tekemässä liikkureiden koulutuksessa EVL läpi, loisto mahdollisuus päästä tokoilemaan (agi)hallissa. Ihan kokeenomaisena tehtiin, ensin paikallaolot, jonka jälkeen yksilöliikkeet puolitettuna. Doni oli huippu! Ensin paikkaistumine, ok, ei mitään kumempia. Paikkamakuu superhyvä! 6 liikkuria oli kahteen kertaan kävellyt häiriökävelyt ja kelpie ei ollut liikahtanutkaan. Maahan meni nopeasti, sivulle vähän hidas mutta hyppäsi kuitenkin. Yksilöt oli sekoitettu, suoritusjärkässä kommentit:
Seuraaminen alussa tuli pari "painavampaa hengitystä" josta huomautin jo heti ekalla suoralla. Loppuseuraamisen oli täysin hiljaa! Jes! hidasta oli aika paljon, teki kuitenkin todella hyvää pätkää. Juoksua tais olla vain yksi pätkä, vähän kuikuili sen aikana ympärilleen. Askeleet hyviä.
Ruutu hyvä! Ei ihmeempiä, merkki oli huono (kaukana) mutta ruutuun paineli kovaa eikä himmaillut ennen käskyä.
Tunnari tehtiin ruutuun päin... Ohjaajaa kauhistutti. Kelpie oli vähän omissa maailmoissaan ja lähti kuin tykinsuusta kapuloille, Haisteli kuitenkin hyvin ja nappas heti oman, koitti tarjota palautusta eteen? Eikä laskenut irti ensimmäisellä käskyllä..
Kaukot ihan ok. Ei ne hyvät oo, mutta menettelee. Oli liikkunut parikyt senttiä.
Toiseen pätkään;
Ohjattu, jesjesJES! Huippuhieno Doni. Vasen haettiin ja niinhän kelpie hakikin. Merkki ok. Palautusta yritti jälleen kylläkin eteen.
Zeta Niin tuota. Kun ei istu niin ei istu. Ärsyttääää. Kolmella käskyllä sitten istui. Muut asennot hyviä.
Luoksetulo oli hieno! Joo sais ehkä stopata nopeemmin, mutta miulle hyvä.
Hyppynouto, en osaa heittää kapulaa, mutta doni hoitaa. Lensi siis ihan seinää vasten, mutta nosti silti reippaasti,
Oii kunpa täälläkin olisi lunta, niin koirat pääsisivät ulos leikkimään...Tosi hyvin teillä näytti menevän toko harjoitukset,tykkäsin tästä postauksesta paljon :)
VastaaPoista