torstai 20. marraskuuta 2014

Nauraen kuljen kuin kuningas mä oisin

Takaisin arkielämään ja treenin pariin. Ei kannata liiaksi ylpistyä, lauantaina suunta kohti Mikkeliä ja vuoden viimeistä koetta. Kyllähän se on lähdettävä kun on kerta maksettu ja Ella&Elvi lähdössä mukaan. Ainiin, aksavideot on jo viime viikolta, mutta pakko jakaa koska pätevä kelp.

Sunnuntaina käytiin jo tippumassa pilvilinnoista omalla hallilla agikisoissa. 2 rataa, molemmat rataprofiileiltaan ihan fiksuja ja mukavan oloisia. Sitten tuotiin paikalle kelpkelp ja mukavuus loppui. Ensimmäinen rata oli ihan jäätävä. Vahingossa taidettiin saada ehkä kolmelle ensimmäiselle esteelle huutavan rääkyvä kumipallo oikein päin. Ja pakka hajosi siihen. Koira vaan paineli ympäri hallia huutaen ja kiljuen, hienot kepit se teki, juos yhtä hyppyä päin ja hyppäs putken yli. Oi kyllä. Tämän jälkeen koira sivulle ja talsittiin sivulla ollen ulos radalta vähän tasailemaan päätä. Ja tämän jälkeen tulee tuomarilta kommenttia, että aijaijai ei oo hei reilua koiralle tuollainen? Allright. Tämä selvä, eli jos joku kuulee että oon ollu ilkee niin kysehän oli koiran seuruuttamisesta pois radalta. Jokainen tavallaan. Tästä sisuuntuneena toiselle radalle ja homma melkein pelitti! Jes! Oli jo kontaktia koiraan ja homma pelitti ihan mallikkaasti, hyvä Doni! Aivot oli kerrankin mukana. Sössin itse yhden takaaleikkauskohdan, josta HYL, mutta loppupäätelmänä näytti jo ihan agiliitelyltä.


Tiistaina nähtiin pitkästä aikaa Ellaa ja Elviä. Käytiin lenkkeilemässä ja vääntämässä tokoa. Kelpottimet oli oikein pätevänä! Donille zetaa, ohjattu ja kaukoja. Aloitettiin paikallaoloilla, Donille istuminen, aika oli lyhyt, minuutin pintaan eikä sen kummempia. Zetaa ensin pelkkinä asentoina, ei ongelmaa. Lopulta käskytettynä kokonaan ja kaikki asennot oikein! Wohoo, hieno Doi ja ylpeä ohjaaja. Ohjatussa parit palkat merkiltä ja loppuun oikean hakeminen, ei ongelmaa ja haki oikean. Kaukoja laudan kanssa ja koitettiin muistella ajatusta taakse Alkuun ei ollut aivoja mukana yhtään. Loppuun parit ihan huippuhyvät vaihdot ja koira ihan oikeasti siirsi etujalkoja (ja pyllyäkin, mutta se on seuraava ongelma) taakse. Matkat lyhyitä, mutta pienin askelein. Kesään mennessä kaukot kuntoon?


Keskiviikkona hallilla, ei aksaa vaan flyballia. Miut suostuteltiin messarin kisaan pallottamaan ja Doni varakoirana, o-ou. Tehtiin alkuun vaan yksinään pari erää, parilla ensimäisellä tuli ensimmäisestä paluuhypystä ohi, mutta pienellä huomautuksella syttyi lamppu ja kelp kulkee kuin raiteilla. Tehtiin parit tiiviit vaihdotkin ja ihan ihmeellistä kuin tiiviisti se targettaa laatikkoon/takaisin juoksuun vaikka toinen tulee ihan vierestä toiseen suuntaan. Varsinkin näillä meidän treenimäärillä kun kokeilukerrat voi laskea kahden käden sormin.

2 kommenttia:

  1. Onnea ykkösestä! Teidän menoa on niin kiva katsoa, kun Doni näyttää niin innokkaalta koko ajan :)

    VastaaPoista