Maanantai vietettiin leiriltä palautuessa ja oltiin vaan. Tiistaina starttasivat uuden talvikauden treeniryhmät. Meidän treenit ovat siirtyneet tiistaille, kouluttaja vaihtunut ja uudet treenikaveritkin ympärillä. Halliin oli saapunut uusi matto joten Doni aloitti suosiolla uuteen pohjaan tutustuessa. Ensivaikutelmaltaan ainakin edeltäjäänsä liukkaampi ja kelpie veti kylkimyyryä ensimmäisen putken jälkeen. Saatiin kohta tassut pohjan kanssa samalle pitoasteelle ja homma käyntiin. Tehtiin mukavaa ratatreeniä, aika paljon sai juosta ja pari tiukkaa käännöskohtaa oli onnistuttu radalle saamaan ja saatiinpahan meidän "vaki" ongelmat syyniin samantien. Saatiin kumminkin parit ihan näppärätkin käännökset tehtyä kunhan ohjaaja vain olisi ajoissa ja tekisi ohajaukset kunnolla loppuun saakka. Kepeistä ja kontakteista saatiin erikoiskehuja! Mukavalta vaikuttaa, treeniaika harmillisesti tosi myöhään illalla, toivottavasti päästäisiin kumminkin melko usein käymään.
Keskiviikkona ja torstaina vapaata. Perjantaina otettiin leiriltä saadut ohjattu-vinkit testiin ja namipurkit matkaan. Namittaja oli mukana joten itse vältyin purkkien jatkuvalta täytöltä ja väärän kyttäämiseltä. Helppoa. Mutta käytössä siis namipurkit vasemmalla ja oikealla kaaria aukomassa, vasemmalle ihan oikeasti tarkoittaa vasemmalle eikä sinne päin. Hyvin ainakin alustavasti toimii. Lähettelin aluksi pelkille purkeille, hyvin hiffas, kerran oli vaan painelemassa suoraan kapuloille. Otettiin aika nopsaan mukaan sitten vielä kapulalle meno, alkuun pikkukelpie oli ihan että HÄ minne mä meen. "Ota" käsky mukaan hommaan ja parilla toistolla saatiin ihan mallikelpoiset suoritukset. Duunailtiin ohjattujen ohessa yhet kaukot, oli oikein nätit.
Lauantaina suunnattiin kaupunkiin Stefin ja Rion kanssa lenkkeilemään josta tapikselle mölli rally-toko kisoihin! Donihan ei oo rally-tokoa varsinaisesti ollenkaan treenannut, 2012 käytiin extempore aksakisojen yhteydessä suorittamassa silloisesta alokasluokasta hyväksytty -tulos ilman treeniä. :D Nyt lajin virallistuttua vähän alkanut oma into lajia kohtaan heräämään, saas nähdä kuinka paljon tullaan tulevaisuudessa tekemään! Doni oli tyyliinsä perustuen ihan huippu pätevä ja meni ja voitti luokkansa(alo, oikeiden sääntöjen mukaan mentiin) täysillä pisteillä ja nopeimmalla ajallakin vielä! :D Hieno tyyppi!
Sunnuntai lomailtiin ja tänään taas tokoa! Alkuun paikka istuminen, ei mitään kummempaa siitä. Kontaktitreeniä ja sivulletuloja herättelyksi, josta suunnattiin taas jankkaamaan ohjattua. Purkit kuvioissa taas mukana. Alkuun parit palkalliset. Ekalla jäi taas purkille seisomaan että mitä täällä tehtiinkään, mutta palautui maan pinnalle. Väliin kokeiltiin molemmille puolille parit palkattomat, oikealle saatiin yks huippuhieno! Ilman lisäkäskyä ja hienolla kaarella(kävi vaan pikatarkastuksella purkilla) ulkokautta kapulalle, wohoo! :D Kyllä tää tästä toivottavasti. Duunailtiin liikkeestä istumisia, ei mitään ongelmia. Pitäis ruveta nyt enemmän viemään näitä treenejä hiekallekkin, jotta rupeis sielläkin toimimaan. Tunnari tehtiin myös. Aavistuksen hitaasti ehkä haistelu, mutta pääpiirteittäin ihan ok!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti