Maanantaina vapaalla, ja tiistaina jälleen agin lepakkovuoro. Varastin tähän ilkeänä ratapiirrustuksenkin:
Elikkäs. Tehtiin ihan kokonaisena ratana. Aloituksessa olin putken puolella ohjaamassa, tuli hyvin ja löysi ihan pätevänä kepeillekkin! Ei meinannut malttia riittää tyhjää seinää kohti pujottelussa, jäin odottelemaan, jota Doni ei kestänyt. Kolmas kerta toden sanoo, ja kelpotin malttoi pujotella loppuun saakka. Aalta lähetin suorittamaan tuota kaarrosta ja otin itse etumatkaa jo keinulle. Testattiin vähän keinu osaamista, juoksemalla persjättö hypyn ja putken väliin. Idea kuulosti vähän pelottavalta. Mutta treeneissähän sitä ollaan ja vau! Superpointsit Donille hienosta keinusta, ja kerkesin tekemään persjätön ja koirakin päätyi ihan sulavasti putkeen. 8 rimaa rapsautti matkalla(tais olla 65 sen korkeus?) koska "kiirekiire toi menee jo tuolla!!", kesti kuitenkin kannattimillaan. 13-14-15 välin olin suunnitellun takaaleikkaavani 14 hypylle. Ei mennyt niinkuin leffoissa ja koira oli putkessa. Koutsi on ilmeisesti päättänyt opettaa miulle persjätön, joten päädyin juoksemaan sellaista 13-14 väliin ja tiukkaa valssia 14-15. Tuli muuten hieno, jee! Ekalla tosin käänsin ja jarrutin liian voimakkaasti ja stoppasi koko koira. Loppuradassa ei sen kummempia, hyvin pelittää! Tehtiin pienen breikin jälkeen keppejä vielä leijeröinnillä, niin että koutsi palkkasi donin heittämällä pallon kepeiltä suoraan. Tää oli Donille ehkä vähän fiksumpi tapa, miun liike jatkui koko ajan enkä joutunut himmailemaan.
Keskiviikkona vähän nopealla päätöksellä hakumetsään. Meitä oli aika monta treenaamassa, ja useampi veti pidempää treeniä joten meni vähän pitkään. Doni oli viimeisenä vuorossa ja oli muuten puolen ysin aikaan jo metsässä pimeää. Miulla ei ollut tietenkään mitään valoja mukana, ei koiralle eikä itselle, Keskilinjalla oli onneksi parilla lamput, että edes jotain näki. Miuta jänskätti, että lähteekö toi minnekkään kun pimeetä hui. Mutta ohjaajaa tais kauhistuttaa enemmän kun koiraa. Doni teki tosi hyvin! vasemmalle ukko - ukko - tyhjä ja oikealle tyhjä - ukko - ukko. Alotettiin vasemmalta. Doni kaarratti ekalla otsalampun liikkuvan valon mukana oikeaan, kutsuin pois ja uus lähetys, nyt lähti suoraan ja melko pian alkoi onneksi tyhjästä metsästä haukkua kuulua. :D Tyhjälle ei ois malttanu lähteä tarpeeksi syvälle, uudella lähetyksellä taas, mutta uppos seuraavalla havaintojen perusteella ainakin tarpeeksi syvälle, tuli ensimmäisellä kutsulla pois. Ukolle lähti jo ekalla lähetyksellä hyvin. Itsellä oli vaikeuksia löytää koiraa ja maalimiestä palkkauksen aikana - ei vaan nähnyt mitään. Oikealle myös hyvä pisto ja haukkui hyvin. Vasemman tyhjälle oli ehkä paras lähetys. Vähän meni siksakkia, mutta uppos hyvin ja lähti etenemään suoraan. Oikealle helppo ukko vielä, meni suoraan. Hienosti vedetty, koskaan ei olla aiemmin tämmöstä tehty, tosiaan ohjaajalle isompi juttu kun koiralle. Se toimii niinkuin aina. Kaikki mm oli ilman apuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti