tiistai 4. helmikuuta 2014

Keep it simple

Täällä taas pienen hiljaisuuden jälkeen! Ollaan menty vähän taukoillen nyt jo toista viikkoa, joten ei ole oikein kirjoiteltavaa ollut. Lenkkeilty ollaan normaalisti. Pitäisi saada koirakaveri seuraakin taas Donille, kun jäällekkin pääsee rallittelemaan.


Treenit tosiaan aika nollissa. Jatkuvat kovat pakkaset ja (lämpimän) hallin puute vähän verottavat.. Myös sekin ettei ilmaisia tokotreeni vuoroja ole, eikä "normi"treeneistä viitsi joka kerta maksaa, ellei ole kokeita kalenterissa. Viikkotreeneihin agissa ei olla myöskään päästy, perjantaina käytiin kuitenkin yksikseen hallilla duunailemassa pienet setit agilityä. Tehtiin takaakierto ja jaakotustreenejä, jaakotuksissa oli vähän hukassa muutamissa heitoissa eikä meinannut irrota seläntaakse, mutta kääntyi tosi hyvin! Takaakierroissa no problems. Rimat oli matalalla, joten niidenkään kanssa ei ongelmia. Keinua paukuteltiin myös radan pätkässä, paljon saanut Doni varmuutta viime aikoina keinun suorittamiseen, kun ollaan saatu vihdoin kriteerejä itsellekkin selvemmiksi.



Tokoa ollaan tehty vain pieninä temppuilu tuokioina, sivulle tuloja, uutta palkkaus tyyliä sivulle tuloihin ja seuraamiseen, zetan asentoja. Vähän kanssa lyhyeltä matkalta kauko jumppaa. Sivulle tuloihin ja pieniin seuraamisiin ollaan tehty seläntakaa palkalla, patukka oikeassa kädessä ja siihen tulemisia selän takaa "kii" käskyllä.


Ollaan tehty vetojuttujakin! Pari kertaa ollaan käyty jäällä kelpie + minisukset combolla. Mini versiot siitä syystä, kun miun hiihtotaitoja ei oikein voi kehua ja noilla on paljon helpompi kestää alkuun pystyssä ja häiritä kelpietä mahdollisimman vähän. :D Ollaan vedelty pikkupätkiä niin että juoksee joko palkkakipolle tai ihmisen luo. Hyvin onnistuu! Saa nähdä innostunko niin paljon että ruvetaan ihan oikeasti vetohiihtämään.


3 kommenttia: