Kelpietiimi Doni & Riski: Okei, tunnustetaan sitten

Ihan aluksi tiedotus kaikille facebookkiin eksyneille stalkkereillemme, melkeimpä vaadin että käytte tykkäilemässä tästä kuvasta (; Doni kiittää!

Joopa joo, jospa jaksaisin vihdoin kirjoitella hiukkasen. Viime viikonloppu vietettiin siis Lahdessa reissaillen. Donilla riitti ainakin riekkumis seuraa kun samassa talossa oleili viikonlopun aikana kuusi koiraa plus Doni. Kaksi lk collieta, aikuinen tervu ja toinen samanrotuinen ällöttävyyden huippu kakara, sakemanni kakara ja sheltti. Sheltti otus ei kuitenkaan päässyt isompien riekkujien seuraan. Niin ja tietenkin muutama ihminen, kelpiellä oli ainakin mukavaa! Lauantaina käytiin treenaamassakin Kirsin ja sakumaanikko pentu Tianan kanssa. doni tokoili vähän sitä sun tätä, seuraamiset oli aivan järkyttäviä, luoksetulot hyviä, kaket hyviä samoin kuin jäävätkin. Mutta voi seuraaminen. Poikitti, poikitti ja edisti. Huoh. Mutta ei siitä sen enempää koska tehotreeni ja pieni jutustelutuokio kelpien kanssa auttoivat kummasti.

Kuluneella viikolla ollaankin siis vähän tokoiltu ja hyvältä on näyttänyt, kaikki ALOt on nyt taas hyvässä kasassa ja vedettiin tiistaina koko setti koemaisesti läpi. Hypylle vienti on edelleen ongelma, mutta kun ei se tee sitä kun vaan jos ollaan tehty eka muita liikkeitä ja sitten mennään hypylle. No, muutama kaunis perkele ja ei karkaa(ainakaan toivottavasti).

Keskiviikkona reipastuttiin myös puskajusseilemaan ja kävin tamppaamassa tän vuoden ekat jäljet. Ajattelin vetää helpomman kautta, tamppasin kaks n. 100m helpohkoa pätkää ja makkaraa tais olla n. joka neljännes metri. Doni oli aivan huippu nenäeläin! Nenä kesti koko jäljen maassa ja teki hommia, vauhti oli ehkä liiankin kova, mutta kelpie teki kuitenkin tarkasti koko ajan hommia ja kesti jäljellä joten mitäpä sitä hidastamaan. Ainiin, ja varmaan puolet niistä ruuista jäi sinne jäljelle.

Niin ja sitten sihen asiaan jonka takia otin itteäni niskasta ja rupesin kirjoittamaan,

Hanna siis uskalsi heittää meitä tunnustuksella, muistelin jo kirjoittaneeni tällästä joskus syksyllä mutta mitäpä pienistä, tunnustetaan uudelleen. Niin, kiitokset siis Hannalle tunnustuksesta! Seuraavassa siis seitsemän sekalaista faktaa miusta, karvakoirista ja kaikesta yleisestä.

Säännöt:

1. Nimeä 15 bloggaajaa

2. Kerro heille tunnustuksestasi

3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi

4. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen

5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi

Blogin takana pyörii tänä syksynä 16-vuotta täyttävä viimeisiä päiviä peruskoulua käyvä tyttö, Veera.

Oon aina tykännyt koirista. Meillä on aina ollut kotona vain kissa, kun mä olin pieni meillä oli jo Vilma -kissa ja sitten tuli Illi, josta viime postauksessa jo kirjottelinkin. Jos on sanotaan että on "elämäni koira" niin Illi oli varmasti "Elämäni kissa".

Oon lenkittäny koko pienen ikäni kaikkia naapuruston koiria ja ollut aina haluamassa sitä omaa koiraa.

Sitten meidän tutuille tuli Kalle, mitä ihanin pieni mixaus, jonka kanssa perehdyin vähän myöhemmin ihan oikeesti koiraharrastukseen, agilityyn ja tokoon. Lopulta sainkin sitten kaiken vinkumisen jälkeen Donin, maailman parhaimman koiraotuksen.

Doni ei ehkä oo ollut mikään maailman helpoin ensimmäinen koira. Se on melko kova paimeneksi ja etenkin pentuaikana se tykkäsi roikkua jatkuvasti lenkillä mun nilkoissa, käsissä ja hihnassa ja olin jo ihan epätoivonen että mitäs nyt. Mutta sittenkin siitä tais kasvaa ihan kelpo koiruus.

Donista on tullut vielä parempi kuin oon koskaan edes uskaltanut toivoa. Se on vain ihan loistava koira mulle, oon niin onnellinen että löysin tollasen koiran jostain. Ottaisin milloin vain toisen samanlaisen. Ei sitä voi sen paremmin selittää. Toi on vaan niin mun koira. Paras asia mikä mulle on koskaan tapahtunut.

Olen ehkä maailman huonoin suunnittelemaan treenejä, jonka takia meidän treeneissä ei ookkaan koskaan mitään teemaa. Tai no, kyllähän mulla on useastikkin mielessä että joo tällä kertaa teen vaan sitä ja tota, mutta sitten mun tekeekin mieli treenata vähän tuota ja tuota ja otetaan nyt vielä tätäkin. Oon siis aika fiilispohjalta -treenaaja. Treenaan just sitä asiaa mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Jo mun ei tee mieli treenata paikkista vaikka pitäisi, niin sillon en treenaa sitä vaan päädynkin tekemään kaikkea aivan muuta. Voin sanoa että toimiva taktiikka. Turhaan hinkata jos ei tunnu siltä.