HakueläinRiski on päässyt toden teolla metsäilyn makuun! Ja niin on sen ihminenkin. On hienoa seurata miten koira oppii pelkästään nenäänsä käyttämällä ja ilman mitään apuja. Riskillä on ollut alusta asti ukot valmiina metsässä istuskelemassa ja sitten on vaan lähdetty etsimään. Ollaan tehty pääosin hajun haku treenejä, odotetaan kunnes koira saa hajun ja sitten vaan lasketaan pikkupeto irti. Motivaatio etsimiseen rakennetaan maalimiesmotivaation kautta. Kun ne ukot on vaan maailman parhaita ja niiden kanssa on kivaa viettää aikaa, tulee motivaatio ihan itsestään.
Keväällä meinasi jo epätoivo iskeä kun Riski joko juoksi kovaa - jonnekin, tai sitten haahuili ja mutkitteli maalimiehelle. Liinan kanssa sähläämisen tajusin lopettaa, se vaan lisäili mutkitteluja. Meinasin siirtyä antamaan apuja kun ei tuntunut edistyvän. Päästiin kuitenkin hirmuisen hyvään hakuporukkaan täällä Jyväskylän päässä ja vautsi mikä edistyminen on tämän kevään aikana tapahtunut! Ei tarvittu kun muutama muutos ohjaajaan ja hyvät maalimiehet. Riski on metsässä ihan liekeissä! Viime treeneissä oli 5 valmista maalimiestä, vaadittiin viisi täysin suoraa pistoa ja kaikki ukot nousivat ennen kuin kerkesi sen suurempaa ihmettelemään. Toivottavasti päästään mahdollisimman paljon kesän aikana treenaamaan!
Doni kävi puuhailemassa lauantain iloiksi tokokokeessa. Mentiin nyt, kun olin kerta ilmoittanut ja oli lähellä. Hirveästi ei viikon aikana treenattu ja käytiin vaan vähän ihmettelemässä. Vahvistui ainakin mielikuva alkukesän treeneistä. Turhaan väännetään nyt kokonaisuuksia, kokonaisia liikkeitä tai hakataan päätä seinään kun mielentila on ihan väärä. Nyt treenisuunnitelmaan
yhdessä oleminen kentällä, yhdessä kentälle meneminen,
kontaktin tarjoaminen, leikkiminen ilman leluja,
yllätyksellisyys ja merkeistä sekä liikkurista luopuminen. Vauhtiliikkeitä vähennetään nyt isolla kädellä, kelpien itsenäisyys litistetään minimiin ja tehdään nyt yhdessä näitä juttuja. Tekemisen intohan on ollut aina kunnossa, yhdessä tekeminen ei vaan meinaa aina mahtua kelpien pääkoppaan.
Tässä nyt kokeen pisteet ja selitykset. Suurin osa johtui "sunnuntaifiiliksestä" ja kelpien vajoamisesta omaan kuplaansa. Unohtui vähän se ohjaajalle työskentely. Pisteitä irtosi kumminkin 259p eli EVL1 tulos ja sijoitus 2/5.
Paikkaistuminen 9,5
Oli taas stepannut piiloa kohti (tuomari ei ainakaan maininnut, mutta näin vinossa olevat tassut). Puolessa välissä oli roikottanut jonkin aikaa päätä tylsistyneen näköisenä.
Paikkamakuu ja luoksetulo 8
Tsemppasi hyvin kun tulin lähelle ja vielä skarppaantui enemmän kun viereinen koira nostettiin istumaan. Oli kuitenkin viimeinen rivissä joten kerkesi vajota tylsyyteen ennen omaa käskyä, tuplakäsky siis. Luoksetulo hyvä.
Seuraaminen 8,5
Ihan peruskivaa, puolessa välissä vähän huonompi, mutta tsemppas itse. Painoi ajoittain aika rajusti, vaikka kontaktikin rakoili. Peruutus oli hieno, mutta siinäkin olis saanut olla pari senttiä kauempana.
Luoksetulo 8
Hiiiidaaaas. Mutta meni maahan!
Zeta 7
Siisti, mutta minkäs teet kun ei istunut taaskaan.
Ohjattu 8
Vähän taas soveltaa. Meinasi lähteä merkiltä merkille, mutta korjasi itse. Nosto huono ja palautus hidas ja mutkitteli jotain omiaan.
Ruutu 9
Tosi hieno eteen, meni kovaa ja pysähtyi kuin seinään! Ruutuun myös hieno, ei ennakoinut tätäkään yhtään. Liikkurin käskystä oli nykäissyt ja seuraamiseen tullessa törmäsi aika törkeästi pohkeeseen.
Tunnari 8,5
Palautus ravilla, muuten siisti ja nopea
Kaukot 7
S-I tuli vähän eteen, muut siistejä. S-M hitaahko, MUTTA nousi istumaan ennen kuin olin edes koiran vierellä?
Merkin kierto 8
Stopin piti olla maahan, mutta teki oikein napakan seisomisen.... Muuten tosi hieno.
Oi haku on varmasti huisin hauskaa! Hyvään ryhmään pääseminen tuntuu kuitenkin olevan pieni haaste varsinkin tällaiselle keltanokalle joka ei lajista paljoa tajua :D tosin en tiedä riittäisikö oma aika edes nyt hakuiluun kun treenit vie kuitenkin melkoisesti aikaa. Onnea myös hienosta EVL1 tuloksesta, ootte te vaan taitavia ja ahkeria!
VastaaPoistaKiitos onnitteluista! Haku on kyllä hurjan mukava harrastus, ohjaajalla ei ole niin paljon mokailu mahdollisuuksia ;)
VastaaPoista