Riski sai rälläysseuraa Nooran kleini Röllistä ja bortsu Nellasta. Vähän piti vahtia ekoina lenkkeinä kun Riski ei aivan ymmärtänyt ettei pientä kleiniä voi ihan samalla tavalla leikittää kun oman kokoisiaan, hyviä ralleja saivat silti aikaan pitkin peltoja. Ja Riski nautti kun sai juosta, uida ojissa ja juosta lisää.
Vaikka näyttelyturnee olikin reissun pääasiallinen tarkoitus, niin ehdittiin treenatakin. Riskille vähän aksaa ja vähän tokoa. Etenkin jälkimäiseen paljon hyvää keskustelua ja parikin hyvää oivallusta. On muuten palkitsevaa treenata ja saada kommenttia "uusilta silmiltä". Doni teki tokoa myös ja sen kanssa junnaa samat perusongelmat. Eteenmeno on kauhean vaikea ulkokentällä ja luoksarin stopit ei toimi taas mitenkään päin.
Ja siis siihen reissun tavoitteeseen. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Vähän turhauttaa, mutta oli miellyttävää päästä pois EH-kierteestä. Vettä satoi molemmat päivät jatkuvalla syötöllä, ah niin ihana ulkonäyttely kausi. Mynämäellä lauantaina tuomarina Zeljko Zilnik Kroatiasta ja sunnuntaina Raumalla Anna Redlicka Puolasta. Molemmat tuomarit arvostivat käyttöluokassa esitettyä koiraa ja molemmat oikein erikseen kehuivat hienosta työstä. Lauantain tuomari oikein kyseli kehän alkuun, että mistä lajista käyttötulokset ovat saatu ja minäkö ne olen koiran kanssa tehnyt.
"Very typical dog. Correct head and pigmentation, correct backline and tail. Correct and typical angulation. Free in move." KÄY - ERI1 SA PU2 VA-SERT
"Good type. Strong and masculine head. Very good expression. Strong body. Correct front. I'd prefer angulated rear. Slightly closed behind. Lively movement." KÄY - ERI1 SA PU3 VA-SERT
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti