Sinne, tänne, tuonne ja takaisin. Agilityä, tokoa, hakua, uimista, koirakavereita ja sohvan nurkassa nukkumista. Mitäpä muuta sitä pieni kelpie kaipaisi? Riski kävi myös yksi vuotis rokotuksillaan. Terve pikkuKelpie, tai no ei niin pikkuinen. Täytynee kehitellä sille kuvaavampi lempinimi. Painoa 18,5kg, eli oikeastaan pariin kuukauteen ei ole enää kasvanut. Lähinnä ulkonäöllisesti miehistynyt ja ehkä hiukan kuivunut ison koiran näköiseksi? Ollaan myös keretty reissaamaan Lemille, ja takaisin Jyväskylään. Doni on saanut viettää pari lomaviikkoa vanhempieni luona ja palaa todennäköisesti pian takaisin Jyväskylän vahvuuteen, olisi vielä hiukan tehtävää ennen SMeitä. ;) Doni kisaa SMeissä Lappeenrannan palveluskoirayhdistyksen joukkueessa ja ilmot laitettu vetämään!
Viime päivityksen jälkeen meille vahvistui myös iloisia tuulia syksylle, saatiin Riskin kanssa agilityyn ryhmäpaikka! Heinäkuun alusta ryhdytään siis treenaamaan valvovan silmän alla. Hirveä into päästä vuoden tauon jälkeen taas kunnolla agilityn makuun. Otin meille kesäkuuksi itsenäisen treenioikeuden ja ollaan käyty kepon avustuksella muistuttelemassa agi juttuja. Ollaan panostettu lähinnä irtoamiseen ja hyppyjen tarjoamiseen. Riski meinaa tarrautua ihmiseen vähän turhankin tiukkaan kiinni, osaapahan ainakin kääntyä näppärästi! Alla muutamat treenipätkät liikkuvana kuvana. Ja ainiin, ehdittiin käymään Saarijärvellä jo mölleilemässäkin ja Riski nappasi sekä tosimöllien että möllien voitot. Huippukakru!
Toko puolella ehdittiin puuhastella Donin kanssa parit yhteistyö treenit. Ensimmäisissä treeneissä koira oli todella pihalla mitä haluan siltä. "Ai että ollaan vaan? En saa juosta minnekään? Heitä pallo! En tajuuuuuu." Lähinnä olisi halunnut tuijotella pusikkoa. Karua huomata, kuinka vaikeaa kontaktin tarjoaminen voi olla. Ei luovutettu ja sain ihan uutta eloa Doniin! Viimeisimmät treenit tehtiin jo yksinkertaisia temppuja hegailun ohessa, eikä kyyläillyt yhtään kentällä olleita ruutuja, merkkejä tai ihmisiä. Oli ihan sata prosenttisesti messissä. Oikeaan suuntaan ollaan ilmeisesti menossa nakkien ja naksuttelun voimalla. ;)
Riskin kanssa ollaan puuhasteltu lähinnä avoimeen liittyviä juttuja ja tehty vähän tilannekartoitusta. Aika hyvässä mallissa ovat näidenkin pohjat! Ruutua ollaan tehty pienellä kosketusalustalla ja sekin on lähtenyt edistymään ihan uudella boostilla. Ollaan käyty parilla valkkakerralla tuurausvuoroilla ja saatu hyviä vinkkejä kun joku vähän katsoo asioita eri tavalla. Nouto edistyi kun vaan lopetti tuskailun ja ryhtyi hommiin. Koirani osaa sittenkin tehdä hienoja palautuksia. Hupsista. Taisin myös laittaa paikan varauksen jo rotumestaruuksiin syyskuulle avoimeen. Uskon että ollaan siihen mennessä ja kartalla näistäkin hommista.
Hakumetsäänkin ollaan päästy ja hakukoneRiski kulkee ihan kuin vanha tekijä, ukot nousee ja kelpie kulkee minkä koivistaan pääsee. Ilmaisutreenit pellolla ovat rullanneet jo aika mukavasti ja voisin pikkuhiljaa harkita rullatreenejä etsinnät oheen.
Ihanan iloisia tokoilukuvia :) ja miten tutun kuuloista "Ai että ollaan vaan? Ei saa juosta minnekkään?" :D juokseminen on parhautta ja vauhti korvaa kyllä puuttuvat taidot ja tarkkuudet tuumii meillä Cava :)
VastaaPoistaJooo ei oo aina niin justiinsa. :D Doni osaa kyllä tuon soveltamisen.
PoistaMekin ollaan tokon SM-kisoissa voittajaluokassa oman seuran riveissä. Ehkä nähdään siellä?
VastaaPoistaEiköhän! :)
Poista