keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Liikuntapäiväkirja

IN ACTION - blogin innoittamana viime viikon kaahailut listattuna. Tosin meidän viikko alkoi tiistaista ja päättyi maanantaihin. Asutaan taajaman laidalla, joten näiden lisäksi saa chillailla aika paljon vapaasti pihalla kun tahtoo. Eletään myös yötyöläisen rytmiä tällä hetkellä eli aamu alkaa about 11 maissa. ;) Olkaas hyvät. Puhelinkuvat saavat ilahduttaa teitä.




TIISTAI 24.3.

Yö töissä, "aamulla" koomailua takapihalla varmaan 5min
Iltapäivällä tasan tunnin lenkki metsässä/pellolla, sai juosta koko lenkin vapaana.
Illalla agiliitelemään. Lämmittelylenkki josta viimeinen puolikas vapaana tienlaidassa poluilla, 25min. Tokoa hallin pihassa 10min.
Agilitytreeniä Donille 20min, jonka jälkeen jäähyttelylenkille, 30min. Mentiin poluilla/tienlaidassa ja siihen aikaan (kymmenen jälkeen) sai kulkea koko lenkin vapaana.

Yhteensä 2 tuntia 30 minuuttia


KESKIVIIKKO
Aamulla sai chillailla mukana pihahommissa 20min.  
Päivällä 1h 40min lenkki metsäteillä ja ihanan keväisissä metsissä. Sai juosta irti koko lenkin. 
Illalla tokotreenit ja pallonheittelyt, noin puoli tuntia. 
Yhteensä 2h 30min 


TORSTAI
Aamulla pelkät pissatukset takapoluilla. 
Puolen päivän maissa Mattilaan lenkille kera Ellan ja Elvin. Kelpiet saivat juosta metsäteitä/polkuja myöten tunnin mittaisen lenkin josta hallille. 
Hallilla tokotreenit. Doni treenasi yhteensä noin 30min jonka jälkeen käytiin vielä vapaana käppäilemässä reilu vartti. 
Illalla vaapaana ulkoilua/pihalla pallon kanssa juoksentelua puolisen tuntia. 

Yhteensä 2h 15min 


PERJANTAI
Donin lepopäivä. Aamulla pelkät pissitykset.
Päivällä rauhallinen vapaana käpsyttely lenkki metsässä. Käytiin tosin parin mutkan kautta ja matkaa kertyi odotettua enemmän. 50min ulkona. 
Illalla vielä 20min vapaana metsäteillä. 
Yhteensä 1h 10min 


LAUANTAI
Lauantaina agilitykoulutus päivä. Aamulla 30min ravilenkki vapaana metsäteillä. 
Päivällä hallilla 30min lämmittelylenkki vapaana. Treeniaikaa 25min josta Doni oikeasti teki hommia ehkä 10min. Jäähyttelylenkki 25min suurimmaksi osaksi irti ja vielä ennen kotiinlähtöä pihalla tokot 15min ja 10 min kävely hihnassa.
Illalla vapaana chillailua pihalla ja takapoluilla yhteensä n 20min
Yhteensä 2h 45min


SUNNUNTAI
Vuorossa tokokoe päivä. Allekirjoittaneen yövuoron jälkeisten yöunien muututtua lähinnä päikkäreiksi sai kelpie luvan tinkiä aamulenkistään ja sai jatkaa nopean pissilläkäynnin jälkeen unia autossa. 
Hallille päästyä 30min lenki lähimetsiköissä irti juoksennellen. 
Paikkamakuiden jälkeen viimehetken lämppätreenit ja kaahailut n 15min 
Mukana hallissa sai chillailla yhteensä about 30min ja teki varsinaisia omia hommiaan n 15min. 
Kokeen jälkeen 15min pikalenkki (ja kuvausoperaatio) ja kotiin.
Illalla piti käydä lyhyellä lenkillä, mutta saatiin silti vesisateisessa metsässä tunti kulutettua keppiä heitellessä.
Yhteensä 2h 45min

MAANANTAI
Ja lepopäivä. Aamulla 20min aamuhöntsäilyä eli ei nyt varsinaista lenkkeilyä. 
Päivällä 45min lenkki vapaana metsässä. Käppäiltiin ihan rauhassa, Doni sai olla irti, muttei revitelty keppien/lelujen kanssa. 
Illalla 15min käpsyttelyä vapaana. 
Yhteensä 1h 20min 


Yhteensä liikuntaa siis viikon aikana noin 15h 15min. Reilu 2h siis keskimäärin tulee liikuttua päivässä, mikä lienee oikein sopiva. Tosin kesän lähestyessä Doni saa viettää aikaa enemmän ja enemmän vaan ulkona chillaillen normilenkkeilyn lisäksi. 

1 kommentti:

  1. Hei tosi kiva, että sait tän kasaan!

    Kiva vähän lukea miten melkein rotutoveri liikkuu! Kiva määrä teillekin kertyy ja oon niin kateellinen tuosta omasta pihasta! Minäkin haluan :( Linkki nauttisi suunnattomasti, jos se saisi vain chillailla ulkona.

    Onnea EVL1:stä ja kiitos kun vastasit haasteeseen!

    VastaaPoista