lauantai 20. joulukuuta 2014

Lomalle mars, aksaa ja normielämää


Ollaan viimepäivinä elelty ihan normielämää, ja nähty vähän aurinkoakin! Lumet maassa ja valkoinen joulu ihan parin päivän päässä. Ollaan käyty paristi agiliitelemässä ja muuten vaan oltu ja lenkkeilty. Tokoloma jatkuu ja metsälajit lomalla lumien vuoksi. Saatiin kylläkin paikka lpkyn tokotreeneihin, eli päästään tammikuusta-maaliskuuhun tekemään tokoa joka toinen viikko lämpimään tekonurmi halliin, luksusta! Pitänee siis sitä ennen katsastaa vähän osaamistasoa ja päästellä pahimpia höyryjä. Tänään nähtiin pitkästä aikaa Stefiä ja Rioa, kiitos lenkkiseurasta. :) Parempia, kameralaatuisiakin kuvia olis tarjolla, taidan laittaa ne myöhemmin kun saan kameran käsiini.


Tiistain ryhmätreeneissä tehtiin vähän etäohjausta sivuten slalomeita, kontakteja ja keppejä. Loppuun testailtiin vähän viskiäkin. Etäohjaus Doi on huippu! Vähän se hidastuu, mutta toimii äärettömän hyvin. Slalomit pelittää, mitä nyt paristi kiireessä välillä hyppää ihan siivekettä hipoen ja kerran onnistui sen kaatamaankin. Puomi ok, tosin jos edessä ei oo mitään estettä johon voi kiinnittää katseensa niin pysähtyy herkästi vinoon mun ottaessa sivuetäisyyttä. Kepeillä ihan huippuhyviä toistoja, pystyin tekemään leijeröintejä kaukaakin ja Doni vaan kepittelee! Avoimeen kulmaan hakiessa pitää vaan muistaa "rauhoittaa" aloitustilanne, eikä kirittää perään ennen kuin koira on päässyt alkuun. Doni hakee voimakkaasti kuitenkin ekaa väliä, mutta kiireessä loikkaa herkästi tokan välin ohi. Viskit ei ohjauksellisesti mitään maailman sulavampia, en ole koskaan osannut niitä kunnolla, koira kuitenkin pelitti hyvin ja teki just niinkuin piti, vaikka ohjaus olikin hyvin heikohkoa.


Torstaina käytiin kahdestaan väkertämässä pientä pätkää viikon ratatreenipohjasta ja tehtiin pieniä keppikulma treenejä. Tehtiin alla olevan radan 4-19


Alussa oli vähän liikaa vauhtia pienessä kelpiessä ja luukutti jo ekaa hyppyä kilometrin päähän. Otin uudella yrittämällä ihan reippaasti etäisyyttä Doniin ja menin itse ohjaamaan 6 hypyn eteen. Johan toimii! Putkeen kääntyi ihan peruskäännöksellä. Kepit aloitti hyvin ja malttoi tehdä loppuun, vaikka olin itse jo menossa kymppihypylle. 9 haki aika sujuvasti takaa ilman apuja, 10 vastakääntö ja kääntyi aika tiukasti. Puomin jälkeen takaaleikkaus, joka sujui yllättävän hyvin ja sain heitettyä koiran kätevästi tekemään 13 hypyn. Aan jälkeen teki hyvän takaakierron pienellä merkkauksella. Kerkesin jo fiilistellä että vau aloittipa hyvät kepit vaikka olin itse vielä puomin väärällä puolella, meni kuitenkin takaa vähän pitkäksi eikä taipunut kaasu pohjassa- moodissa ekaan väliin. Suoran alkuun ja teki hurjan hienon keppialoituksen! Palkka keppien jälkeen ja tauolle. 

Tauon jälkeen Tehtiin vielä parit kepit, alkuun suljettuja kulmia putken kautta. 3/3 onnistunutta vaikka seisoin vain paikoillani! Avoimeen kulmaan ensin suoraan 9 hypyn kautta, sen jälkeen vaikeuttaen molemmista putken päistä, huippuhyvä Doni! Annoin hakea itse, ja muistin olla juoksematta koiran ohi ennen kuin aloittaa kunnolla. Näistä myös 3/3 oikein. Loppuun vielä vaikeuttaen, takaaleikaten suljettuun kulmaan, 4 hypyltä kepeille niin että oon itse hypyn vasemmalla ja leikkaan seinän puolelle. Ekalla juoksin ehkä liikaa koiran päälle ja tuli välistä pois. Toisella kerralla hidasti vähän kun lähdin "väärään" suuntaan, mutta teki tsempeillä loppuun, jeeess! Vielä kerta kiellon päälle ja nyt piti vauhdin loppuun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti