perjantai 16. toukokuuta 2014

On äärimmäisen tärkeet ettei missään oo järkee

Saatiin kuin saatiinkin paikka varasijalta sunnuntaille tokokokeeseen. Kääks! Nyt ollaan sitten tokoiltu senkin edestä, ja tuntuu että jokainen liike hajoaa käsiin pala palalta. Kiva fiilis. Mutta tosiaan, tokoatokoatokoa ja vähän aksailuja väliin. Päästiin lauantaina käymään myös Oili Huotarin tokokoulutuksessa! Kiitokset Miiralle viimepäivien kuvasaasteesta <3 Postailen huomenna tämän viikon treenejä, tässä postauksessa viime viikon aktiviteetit :)

Torstaina tehtiin pihalla leikin ohessa vähän kaukoja ja perusasentoja. Kaukot jumittaa paikallaan enkä saa niitä millään eteenpäin. Kestää vaihdot ihan läheltä, mutta kauempaa etenee. Vireen noustessa pahenee entisestään. Perusasennot sentään kivoja ja nopeita.


Perjantaina vapaapäivä ja lauantaina suunnattiin siis Oili Huotarin koulutukseen. Donilla kierrokset katossa ja tekeminen sitä luokkaa. Saatiin ainakin yksi ongelmista kunnolla esiin. Ensimmäisessä setissä käsiteltiin perusasentoon nousemisen hitautta. Siis maahan-sivu vaihtoa, esim kaukojen tai erityisesti paikkamakuun jälkeen. No. Niinkuin viretilasta antoi ymmärtää, kyllä se nyt nousee ihan reippaasti. Tehtiin väliin kaukoja, jotka nekin ihan levällään ja palattiin pääongelmaan. Oilin ehdotuksena oli "potkia hiekkaa varpaille" ja saada koiralle ajatus, että ne varpaat PITÄÄ vetää sieltä alta reippaasti pois. Koska koira kumminkin osaa tulla sivulle nopeasti, se ei vain viitsi. Vaikeeta! No saatiin pari ihan kivaa sivullenousua näillä ja siirryttiin kaukoihin.
Kaukojen virheet näkyivät oikein liioiteltuina pienen iloisuuskohtausten seurauksena. Mitäpä sitä peittelemään, on ne kyllä muutenkin aika epätoimivat. Oili kertoi tekniikoita joilla voi alkaa tekemään, ensimmäisenä "puujalka" tekniikka eli joku pitämässä koiran takajaloista kiinni vaihtojen aikana - koiralle selvempi ajatus takajalkojen paikallaan pitämisestä, puhuttiin myös kosketusalustasta takajalkojen alla, jonka kouluttaja totesi aiheuttavan takajaloilla steppaamista kun koira etsii jaloillaan alustaa, vilkkaan koiran kanssa ei paras tekniikka. Esiin tuli myös hernepussi/lauta takajalkojen edessä, ajatus sama kun "puujalassa". Donille Nea koekaniiniksi roikkumaan takajalkoihin. Ja paljon pusuja. Mutta Nean nenä ei veikkauksista huolimatta murtunut rakkauskohtauksista.... :D Toimii joo. Mutta tarkemmin mietittynä ei ehkä meidän juttu, treenataan todella paljon yksin, ja tuokin tekniikka vaatisi ehkä useammin treenaamista kun joka toinen viikko.


Toiseen settiin mitäpä muutakaan kuin seuraamista. Piippiip ongelmaa ja painamisen korjailua. Oilin mielestä piippaaminen poistuu kun koiralle annetaan selvä tehtävä ei useita vaihtoehtoja. Piippaaminen poistuu kun koiralla selvät sävelet mitä tehdä. Tämä päti muuten useaan muuhunkin koulutuksessa olleeseen koirakkoon!  Donin piippaaminen kuulostaa enemmän sellaiselta "äyävävääyvääy anna palkka aääyy" -vinkunalta. Mustavalkoisuus on avainasemassa vilkkaan koiran kanssa. Doni teki ensin käskytetyn seuraamisen. Piippailua joissakin kohtiin ja painoi reippaastikkin varmaan puolet matkasta. Siirryttiin tekemään pelkkää suoraa. Neuvoksi sain "marssia" ja tömistellä jaloilla kunnolla maata kun koira ajautuu miun reviirille, eli painamaan ja vaikeuttamaan kävelyä. Omien koordinaatio-ongelmieni jälkeen opettelin tömistämään jalkoja ja oho kuinka hyvältä Donin seuraaminen näytti ja tuntui! Ei vaadittu kuin parit kovemmat tömistykset niin johan parani. Teki hirmuisen hyvä seuraamista, oli ihan liki, muttei painanut ollenkaan ja pystyin kävelemään kunnolla. Ja uskokaa tai älkää, ei kuulunut muuten yhtään vinkunaa. 
Näillä jatketaan eteenpäin, suosittelen ihmeessä hakeutumaan Oilin koulutukseen, pää täynnä mietittävää!


4 kommenttia:

  1. Elviki koekäyttänyt Nean nenän, kestävää laatua ;D

    VastaaPoista
  2. Hernepussit voisivat olla toimiva idea. Etenkin sisällä voisi toistoja tehdä silloin paljon itsekseen. Kertusta on tosi outoa, jos joku pitää jaloista kiinni. Kun on hommissa, ei pitäisi kenenkään "häiritä".

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä hirmusti treeneihin! Vaikka me ollaan vasta tosi alussa, niin huomaan miten hirrrrrveeeen vaikeeta tää toko on, nyt JO!!!! huh huh! Ja onnea kokeisiin! Doni on pätevä poika <3

    VastaaPoista
  4. Toko ON vaikeeta :D Liikaa miettimistä ja pohtimista!

    VastaaPoista