sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Speeding through the life

Tänään päivää vietetty hellesäässä Imatralla tokokokeilemassa. Doni toimi samalla reissulla mallina myös ShowHAUn mallipoikana ja pätevänä terassikoirana. En edes ehkä halua nähdä tuon ShowHAU kuvaajan ottamia kuvia Donista, jos kuvaaja kameraa selatessa hihittelee itsekseen ja toteaa "No, kyllähän tää vissiin ihan koiralta näyttää" mitä voimme päätellä. :D Lupasivat kuitenkin kuvien olevan loppuviikosta nähtävillä! Mutta itse asiaan siis.


Kuuma, kuumempi, kuumin tän kevään aurinkoinen kesäpäivä! Kentästä hohkannutta kuumuutta en edes halua kuvitella. Donista huomasi, että lämpö vaikuttaa. Tuomarina toimi Pirkko Bellaoui. EVL koiria paikalla 8, eli paikallaolot kahdessa ryhmässä. Doni ensimmäisenä ja ykkösryhmässä. Linja pysyi tutun ja turvallisen tiukkana läpi koirien. Pisteitä pääsi ennakko-odotuksista huolimatta kertymään jopa 240,5! Elikkä 2-tuloksen verran. Hyvä Doni! Tällä päästiin 2. sijalle. Hovikuljettajakuvaajakelpienrakastettu Miiralle isot kiitokset jälleen kuvista, videoista sekä kyydistä. Kootut selitykset siis luvassa.

Paikkaistuminen 10 
Paikkamakuu 6,5
 tuomarin mukaan maahanmeno hidas(mun mittakaavalla ok), makasi lonkallaan, sivulle vasta toisella käskyllä. 

Seuraaminen 8,5
Pääasiassa hyvää, tuntu vähän jotenkin koomaselta, mutta videolta katottuna ihan ok hyvää. Hidas ei oikein edustanut. Seilasi ja vaivuttiin vissiin molemmat aivan johonkin omiin ajatuksiin. Häiriinty vierestä päristelleestä moottoripyörästä. 
Zeta 6
Jätti istumisen tekemättä, seisomisessa tassuilla steppaili. 
Luoksetulo 7,5
Mun mittakaavalla hyvä ja oon tyytyväinen, tuomarin mielestä valuu liikaa. Ainiin ja meillähän tullaan eteen luoksetulossa, kelpie paineli suoraan sivulle. 
Ruutu 8
Oikein mainio! Ennakoi kuulemma ruudun stoppia, mutta ei me tälläsistä välitetä. 

Ohjattu 7
Haettiin oikea. Merkki hyvä, mutta lähti keskimmäiselle? Reagoi stoppiin ja korjasi, jee!
Hyppynouto 8
Tunnistusnouto 7
Doni ois ilmeisesti halunnu tehdä jonkun kunniakierroksen kapulansa kanssa? 
Kaukot 6,5 
S-i vaihdossa tulee eteenpäin ja mulla mukana liikaa vartaloa käskyissä. 





4 kommenttia:

  1. "Kelpien rakastettu" :D Hieman hymyilytti aamulla.

    VastaaPoista
  2. anteeksi jos tuun tänne puhumaan hevosista mutta ainut tie ku saan sut kiinni .. luin jotai tosi vanhoja juttuja petsiestä ja sieltä löytyi sun laittama juttu hepolan rockystä jos haluut vielä lisä tietoa siitä ni tuu laittamaa fb yksityis viestiä mulle :)

    VastaaPoista