tiistai 17. joulukuuta 2013

Hello darkness

Lumet tuli ja meni. Siirryttiin siis nätistä talvimaisemasta takaisin kuraan, märkään ja jäisiin teihin. Joulupukille toivomuksena kelpielle sekä hihnan toiselle päälle hokkarit lenkeille. Jalkoja ei ole ainakaan vielä poikki.

Messari on kuitenkin taas pyörähdetty katsomassa, Donia en ollut ilmoittanut, mutta pitihän sitä lähteä tuhlailemaan ylimääräisiä rahoja ja moikkailemaan tuttuja. Mukava oli käydä, vaikka ei ihan pysty sisäistämään sitä ihmisten ja koirien määrää. Shoppailtavaakin riitti, tässä Donin tuliaiset: 

Eli, hurtan pyörönahkahihna, hurtan puolikuristava moccanahkapanta, pk-liivit(!!), berran ruutunauha sekä ihana Ebba + Albus panta. Ainakin omistaja tykkää. Lisäksi mukaan lähti hauhaun kanakierre herkkuja treenejä varten. Kamerakin roikkui mukana, tuli kuvattua flyball kisat ja kelpiet tietty! Kuvia löytyy TÄÄLTÄ

Treenattu ollaan joo, maanantaina tokoa. Kentällä oli vähän lunta, mutta ei haitannut menoa. Yhteen tokokokeeseen olisi kyyti tarjolla tammikuun puoleen väliin? Vielä on aikaa miettiä.
Doni teki ruutuun lähetyksiä merkiltä, pientä seuraamispätkää, luoksetuloa ja tunnaria. Ruutuun lähetyksillä ja seuraamisen pätkillä aloiteltiin. Ruutuun tosi hyviä lähetyksiä. Paineli täysillä reippaasti ihan takarajalle asti, ei pitkästä matkastakaan ei mitään ongelmaa. Seuraamisia ruutuilujen välissä. Patukkapalkalla pitkää suoraa virettä nostaen ja keskityin suoruuteen. Teki hyvin ja korjasi hyvin huomautuksesta itse. 
Tauon jälkeen luoksetuloa ja stoppeja vähän uudella tavalla. Alkuun tein luoksetulon kokeenomaisena. Oli aika, no, karmea. Seisomisen stopissa valui ehkä kymmenen kelpien mitallista, maahanmeno oli paljon parempi. Tästä inspiroituneena siis mitäpä muutakaan kuin seisomista. Alkuun suoraan kutsumalla stoppailin, muutama hyvä ja aloitti hiippailun.... Päätin kokeilla patukan avulla jättämällä Donin maahan ja kutsumalla patukkaan "kii" käskyllä. Ihan hurjan hienoja pysäytyksiä! Vähän yllättynyt olin kyllä. Ei esiintynyt yhtään hiippailuakaan ja jarrut pohjaan heti käskystä. 
Pallon kanssa rallittelut tähän väliin ja sitten tunnaria pitkästä matkasta. Sisällä ollaan tehty pelkkää haistelua läheltä ja palautusta. On tehnyt tosi hyviä. Mutta, mutta. Alamäen aika taisi olla. Ensimmäinen melko hyvä, maistoi yhtä, jonka ajattelin olleen vahinko ja tein toisen, maistoi muutamaa, huomautin ja pyysin pois. Palattiin ihan kapuloiden lähelle ja maistelu jatkui. Hohhoijaa. Loppuun huomautusten jälkeen yksi onnistunut vihdoin ja viimein. Pikkuhiljaa alkaa keinot loppumaan haistelun vahvistamiseksi. Välillä toimii tosi hyvin, ja ajoittain ollaan ihan pohjalla. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti