maanantai 7. lokakuuta 2013

Syksyä, syksyä

Kuukausi vaihtui lokakuuksi ja me ei olla tehty mitään. Tai siis, ei mitään mainitsemisen arvoista. Lenkkeilyä, peltoiluja ja käytiin vähän cityllä käpääilemässä ja muistelemassa pitäiskö muistaa välillä käyttäytyäkkin. Ihan hyvin käyttäytyi, vaikka ollaan vaan täällä pikku taajamassa oleiltu. Haasteitakin on tässä muutamia kommenttiboksiin ilmestynyt, kiitoksia niitä antaneille, lupaan tehdä kun löytyy sopiva hetki. :)


Treenaamiset ollu aika nollissa. Keskiviikkona käytiin vetämässä pakolliset keskiviikko agit, jäi ihan hyvä mieli. Kelpie oli melko hyvin kuulolla ja kulki minne näytettiin. Ei mitään kovin helppoa tehty, väänneltiin ja käänneltiin ja pyöriteltiin jaakotuksien kautta - toimii! Koutsin mielestäkin Doni pyöri tällä viikolla melko näppärästi. Se on hyvä se.


Viimeviikolla metsälenkin ohessa esineruutuiltiin pikkasen lapasen voimilla. Oli pätevä jätkä. Tänään väännettiin ihan kunnon esineruutuilut, esineitä mukana nahkalompakko ja kaksi hanskaa. Lisäksi tehtiin erillisenä nostoja vieraammilla, kovilla muoviesineillä, ei ollut ongelmia, mutta vahvistan mielummin etsimistä varmoilla esineillä. Tehtiin 50x50m kokoisella alueella. Esineiden vientejä ei nähnyt. Ensimmäinen esine aika keskellä, lähetin hiukan vasemmalta sai hajun tosi nopeasti eikä montaa hetkeä mennyt, kun mulla oli hanska käsissä. Toinen esine, lompakko. Sijaitsi takarajan lähettyvillä kymmenen metriä vasemmalle hanskasta. Etsimiseen käytti hiukan enemmän aikaa, en nähnyt Donin työskentelyä, koska oli kukkulan takana, mutta äänestä päätellen oli liikkeessä kokoajan ja etsi aktiivisesti. Lompakkokin palasi nätisti käteen. Tässä välissä tauolle etemmäs, jonka aikana kävin viemässä kaksi esinettä alueelle. Ensimmäisenä lompakko ihan vasempaan takakulmaan ja hanska 10m takarajasta melko oikealle. Tarkoituksena tehdä ilman välipalkkaa. Ei MITÄÄN ongelmia. Ihan tosi hieno Doni, ottaen vielä huomioon treenimäärän. Ensimmäinen esine sattui melko samantien nenän eteen ja palautui mulle, koira mukaan kehujen voimalla ja seuraavaan lähetyspaikkaan. Mietin, että irtoaako yhtä hyvin kuin aikaisemmilla, kun ei ole saanut palkkaa. Mutta ei ongelmaa, Doni hoitaa. Lähti kuin tykin suusta, hetken oli kukkalan takana jonka jälkeen kirmasi iloisesti hanska suussa luokse. Ei mulla muuta kuin että Doni. <3 Palautukset vähän levottomia, mälvää edessä istuessa/eteen tullessa esinettä, mutta lopettaa huomauttaessa. Johtuu luultavasti vaan liiasta innosta. Ei kuitenkaan tiputtele matkalla/edessä ennen kuin käskystä.




1 kommentti: