Kansikuva-poika <3 Tykkään miun tyypistä! Ja kuvaaja Miiralle tietty kiitokset upeesta kuvasta.
Maanantaina kentällä käytiin vääntämässä kokeen ongelmakohdat läpi. Niiin siis mitkä ongelmat? Oli ihan huipputyyppi. Ihan harmitti miksei kokeessa voinut toimia. Aloiteltiin seuraamisella. Tehtiin piiiiiitkää hidasta seuraamista. Paljon suoraa, muutamat käännökset ja askeleet. Oli tosi nättiä, alkuun kontakti tippui paristi, jolloin lähdin vauhdilla ihan päinvastaiseen suuntaan. Heräsipähän tyyppi kun tajusi ettei tää ollutkaan pikään sunnuntaikävely ja piti vissiin keskittyäkin. Käännökset oli vähän väljiä. Tehtiin erikseen käännöksiä vielä "pomppaamalla" ja rupes kestämään paremmin paikka. Perään ohjattu, vasemmalle, ei ollu purkkeja käytössä ollenkaan. Hetsasin vielä merkille lähetystä ihan kunnolla, mutta en vaan saanut ääntä esiin. Teki myös hyvin ja huolella noin muutenkin. Zetaa jankattiin varmaan kuuden jätön verran. Neljä istumista ja kaksi seisomista. Eikä puhettakaan että ois jäänyt seisomaan istumisissa? Tiedä sitten mikä ongelma kokeessa ollaan saatu aikaiseksi, koska kokeessa ei edes yritä istua. Tunnari myös vaikeutettuna. Kapulat tosi lähekkäin ja matka pidempi. Tässäkin hetsasin ihan kunnolla ennen kuin otin sivulle ja lähetin. Teki hyvin ja tarkasti, ei närppinyt viereistä vaan teki huolellisesti. Palautti laukalla eikä pureskellut. Sivulle sais tulla nopeemmin.
Tiistaina illalla ryhmä agilityt. Oltiin kakkoskentällä tekemässä tekniikkapätkää vähän lyhyemmillä ratapätkillä. Teemana kepeille suljetut ja avoimet kulmat ja pimeät putken päät. Doni oli vähän räyhväyh fiiliksellä. Kulki kuitenkin tosi hyvin. Putket ei tuottaneet ongelmia. Suljetut keppikulmat oli tosi hienoja, kokoaa tosi hyvin ja alottaa kunnolla vaikka vedättäisin itse jo eteenpäin. Kesti myös leijeröinnin kepeillä. Aalla tuli ekalla kerralla pysäytyksen tosi rumasti läpi juosten. Otettiin uudelleen ja muistu jarrutkin. Aalla tehtiin myös leijeröiden, muut toistot hyviä. Avoimissa keppikulmissa tosi tarkka miun rintamasuunnasta ja liikkeestä. Reagoi tosi herkästi jos lähden yhtään aiemmin kääntämään itseäni niin Doni hakee 2. tai jopa 3. väliin. Jos taas maltan pitää tarpeeksi kauan rintamasuunnan ykkösväliin ja annan rauhassa aloittaa, niin tekee tosi hyvin. Pitää muistaa jatkossa!
Lauantaina jälleen tokoa. Kaukoja, seuraamista, noudot palautusta ja parit vaikeet tunnarit. Kaukoissa edelleen jankataan samaa kaavaa. Läheltä toimii. Kipuraja menee jossain vajaassa 10 metrissä. Lyhyestä tekee hyvin ja puhtaasti ja ajatuskin on ihan selvästi mukana. Pitkästä matkasta ei malta, hoseltaa ja tekee nopeasti jotain vähän sinne päin. Persus ei vaan kestä paikoillaan. Turhauttaa. Koitettiin tehdä liittämällä kierto mukaan: hyvistä vaihdoista lähetys taakse kiertoon josta vasta palkka. Parit ihan ok vaihdot saatiin aikaan. Mitän selkeää eroa ei kyllä ole. Seuraamisessa pieniä pätkiä, paljon käännöksiä ja palkka tuli takaa oikeasta kädestä. Oli hyvää! Tarkka ja keskittyi. Noudon palautukset vähän sinne päin. Tulee liian eteen ja vinoon. Korjaa kyllä ekalla huomautuksella oikeaksi, mutta suoraan tuntuu ettei osaa tulla. Vasemmalta ja suoraan tullessa palautukset parempia, oikealta tuodessa tulee melkein sataprosenttisesti vinoon. Tunnareista taas erikoiskehut! Jes oli hyviä. Paljo kapuloita tuplakellotaulun muodossa. Välit pieniä ja omaa kosketti vinottain toinen kapula. Teki tarkasti ja malttoi olla närppimättä viereistä. Aivot mukana siis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti