sunnuntai 25. elokuuta 2013

taukotaukotauko ja tekemättömyys


Otsikon mukaista meininkiä. Itse olen maannut viikon sohvan pohjalla sairastellessa. Pikkuhiljaa alkaa helpottaa, jos ensi viikolla jaksaisi jotain tehdäkkin. Doni on täten myös aika pitkälti oleillut koko viime viikon, normaaleja lenkkejä se on onneksi saanut muiden perheenjäsenten kanssa heittää ja päässyt sienikoiraksi. 


Torstaina oma olo oli jo vähän parempi ja jätkä pääs tokoilemaan. Saatiin treeniseuraakin ja raahauduttiin hiekkakentälle vaihteen vuoksi. Donin ohjelmistossa ohjattua, ruutua, pari läpijuoksu luoksetuloa, seuraamista ja paikkikset. Alkuun paikkaistuminen. Jätin Donin istumaan kun kävin laittamassa ruutua paikoilleen. Kerran valahti maahan, josta kävin nostamassa takaisin istumaan. Ruudut oli päteviä! Alkuun naksuttelin läheltä paikkaa, tehtiin myös kaksi kokonaista(ilman seuraamista) narupallo palkalla ja hyvin toimii. Paikka on hyvä merkiltäkin lähettäessä. 
Ohjatussa Doni oli hiukan ulapalla. Jätkä oli ainakin 110% varma siitä, että haetaan vasen. Olin hiukan erimieltä. Parin minne sattuu merkiltä sinkoilun jälkeen laitoin hetkeksi tauolle. Tauolta tultaessa oli heti paremmin kuulolla ja haki sen kumpi käskettiin. Ei jääty enempiä hinkkailemaan, palkkailin vielä pariin otteeseen suoraan merkiltä. 
Ohjattujen jälkeen paikkamakkuu ja -istu, molemmat piilossa. Vieressä makasi toinen koira ja liikkuri käveli pariin otteeseen häiriönä koirien ympärilä molemmissa liikkeissä. Paikkamakuu oli suunnilleen sen neljä min. Kesti hyvin koko makuun ja sivulle palatessa malttoi pysyä maassa häiriökäskyistä huolimatta. Palkkasin makuun ja tehtiin samalla istuminen. Kesto oli noin 2min. Hyvä oli tämäkin, toinen koira meni maahan puolessa välissä ja ohjaaja kävi palauttamassa. Donia ei kumminkaan häirinnyt yhtään. 
Loppuun parit läpijuoksu luoksetulot ja seuraamista pikkupätki ja patukkapalkkaa. Oli aika näppärä. Alkanut tekemään hitaassakin tosi hyvin töitä, eikä mene laamailu moodiin. Peruuttaessa oli hiukan vino, mutta korjasi itse. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti