Flyballia ja ahkeraa lenkkeilyä! Tokoa ois pitänyt ottaa enemmänkin, mutta ei ole jaksanut/ehtinyt/kerinnyt tai jotain muita tekosyitä. Saatiin nimittäin paikka sinne 04.06 Imatran iltakokeeseen! 21.5. Pitäis mennä samaiseen paikkaan myös möllitokoilemaan.
Keskiviikkona piti olla agit, mutta koska liian täydellinen sää niin päätettiin jäädä kotiin. Käytiin Miiran kanssa puolentoista tunnin lenkillä ja nautittiin ihanasta auringonpaisteesta ja lämmöstä <3 Miiralla oli tietenkin kamera messissä, joten paljon kiitoksia taas hienoista kuvista!
Torstaina olin mätsärissä töissä, ja Doni pääsi juoksentelemaan flyball kisassa. Donin lisäksi meidän joukkueeseen kuului Nea ja bc Riina sekä Suvi ja x-rotuinen Tara. Oli ihan näpsäkkä tiimi! Jokaisella joukkueella oli kaksi yritystä, joista paremman aika huomioitiin. Meidän eka kiekka oli hiukan hukassa, Doni jäi laatikolle kaivamaan palloa ja Tara ei meinannut löytää tietään laatikolle. :D Toisella kiekalla hienot suoritukset jokaiselta, aikaa kertyi 15,54s ja sijoitus 1./3. Video vielä perään, kiitokset Juulille videoinnista ja Emma K. flyball kuvista. :)
Doni tokoili vähän vielä mätsärin jälkeen. Seuraamista, luoksetuloa, liikkeestä istumista ja paikkamakuu. Seuraaminen pääosin tosi näpsäkkää! Juoksuosuus lähti vähän pomppuloikka tahtiin, komensin ja parani, jalat kesti maassa. Luoksetulot läpijuoksuina, hiipii, hiipii. Odotin ennen kuin tulee eteen enkä lähtenyt innostamaan vaikka tulikin hiipien. Kehut kun tuli luokse, ei saanut palkkaa. Loppuun jo ihan vauhdikkaitakin! Istumiset nättejä. Ensimmäisen kerran jäi seisomaan vaikka hiljensin vauhtia ja autoin kädellä, korjasin ja loput istumiset jo ihan toimivia. Loppuun paikkamakuu piilossa 3min. Häiriönä Nean koirat jotka juoksentelivat kentällä. Hyvin kesti eikä pää pyörinyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti