Laiska bloginpäivittäjä täällä taas terve! Viime viikolla oli aivan liikaa ohjelmaa yhdelle viikolle joten blogi ja lonkka-&kyynärkuvaus tuloksetkin on jäänyt päivittämättä.
Mistäs nyt aloitettaisiin, no vaikka niistä kuvauksista. Käytiin siis maanantaina kuvauttamassa Donilta lonkat & kyynärät. Kelpie ei ois tahtonu nukahtaa millään, maaten se kyllä kävi melkein heti mutta nukahtaminen kesti ja kesti. Ekaksi kuvattiin kyynärät, ihan nätit, tiiviit oli ja ell arvioi niiden olevan ihan 0/0. Sitten lonkat, itse lonkat oli siistit ja tiiviit, lonkkamalja oli hiukan matala joten ell arvio että ne olisivat B/B, mutta samasta kuvasta näkyi että lantio oli aavistuksen vino. Ei pitäisi haitata menoa mitenkään ja saadaan mennä edelleen niin kovaa ja korkealta kuin tahdotaan. Hyvä homma!
Tiistai iltana käytiin sitten aksaamassa kun saatiin kerta terveen paperit. Ei mitään kummallisuuksia, välistävetoja, slalomeita ja takaakiertoja samalla kertaa. Eniten hinkattiin taas yllättäen välistävetoja kun ei meinannu mitenkään aluksi lähteä toimimaan. Takaakierrot ja slalomnit toimi hyvin. Sitten kontakti- ja keppitreeniä. Kontaktit toimii loistavasti, kun oon lähellä. Voin jäädä taakse, pysähtyy. Voin juosta kovaa vauhtia ohi, pysähtyy. Voin irrota sivusuunnassa, pysähtyy. Mutta kun laitetaan yksi este väliin niin eieieiei. Jää himmailemaan ja hiipii puolesta välistä asti eikä lopulta edes pysähdy oikeaan asentoon. En ymmärrä miten se on niin vaikeaa koska voin kyllä irrota sen 10m sivusuunnassa jos meidän välissä ei ole mitään, mutta kun väliin laitetaan edes yks hyppy ja sivusuunnassa matka on vaan sellaset viis metriä. Namialustaa se ei nähnyt alhaalla kun ehkä kymmenennen toiston jälkeen. Sitten saatiin melkein onnistumaan sellain kuin tahdoinkin niiden onnistuvan. Mutta treeniä, treeniä. Kepit taaskin oli loistavat! Takaaleikkaukset toimi, persjätöt ja maltto kepittää loppuun jopa vaikka suoraan edessä oli putki, hieno kelp!
Keskiviikkona Kallen aksat, kontaktit oli hienot, niinkuin myös kepit! Muutenkin radalla aika pätevää menoa! Pitäisi ruveta laittamaan ilmoja menemään molemmille joihinkin agikisoihin vissiinkin. :)
Keskiviikkona Kallen aksat, kontaktit oli hienot, niinkuin myös kepit! Muutenkin radalla aika pätevää menoa! Pitäisi ruveta laittamaan ilmoja menemään molemmille joihinkin agikisoihin vissiinkin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti